Monthly Archives: November 2016

YLE: Uusi kotimainen draamaa ja realitya yhdistävä Heroes of the Baltic Sea -sarja alkaa 26.12.!

acb9fea6fc1c9ad9d1e98388f877cf73

Kuva: YLE

Heroes of the Baltic Sea on uudenlainen ohjelmaformaatti, jossa sekoittuu nykyajan realityseikkailu ja 1400-luvulle sijoittuviin tositapahtumiin perustuva historiallinen draama. Ylessä kehitetty ohjelma on jo herättänyt myös kansainvälistä mielenkiintoa. Ensiesityksensä sarja saa Yle Areenassa 26.12. sekä Yle TV2:ssa 26.–28.12. klo 20.

Myrskyisenä yönä marraskuussa 1468 Itämerellä haaksirikkoutuu purjelaiva nimeltään Hanneke Vrome. Aluksen mukana meren syövereihin uppoaa mittaamattoman arvokas kultalasti. Laivassa mukana matkustaneen Raaseporin linnanherran pojan Axel Tottin kohtalo on jäänyt meidän päiviimme saakka mysteeriksi. Myöskään aarretta ei ole vuosisatojen saatossa löydetty. Ei ennen kuin neljä tosielämän nuorta pestataan tehtävään.

Heroes of the Baltic Sea -sarjaa tähdittää joukko eturivin näyttelijöitä. Merirosvoina vakuuttavat Ville Virtanen ja Minttu Mustakallio. Axel Tottin rooleissa loistavat nuori Oliver Österberg sekä sarjan ruotsalaisvahvistus Christian Arnold.  Axelin vanhempina nähdään Tommi Korpela ja Linda Zilliacus. Muissa keskeisissä rooleissa Sampo Sarkola ja Jorma Tommila.

Tosielämän realityseikkailussa Axelin jalanjäljissä aarretta etsivät yli viiden sadan hakijan joukosta valikoituneet Santeri Koskinen, Netta Pihlanen, Julia von Lerber ja Vilho Leskelä.

Heroes of the Baltic Sea -sarjan takana ovat menestyssarjojen #lovemilla ja Sekasin luojat Tommi Hakko ja Riikka Takila. Seikkailusarjan ovat käsikirjoittaneet Antti Pesonen (Sorjonen, Kansan mies) ja Outi Keskevaari (Ainoat oikeat, Selviytyjät). Epookin on ohjannut AJ Annila (Sauna, Ikitie) ja seikkailuosuuden Tuukka Temonen (Teit meistä kauniin, Presidentintekijät).

a85fc48b803562cbb141597476078c98

Kuva: YLE

Formaatti herättänyt kiinnostusta ulkomailla

Heroes of the Baltic Sea on Yle Lapsissa ja nuorissa kehitetty ohjelmaformaatti, jossa yhdistellään historiallista draamaa ja nykypäivässä etenevää seikkailurealitya. Idea on yksinkertainen: neljä nuorta tempaistaan keskelle seikkailupeliä. He etenevät matkallaan Axel Tottin muinaisia vihjeitä seuraamalla eikä heillä ole etukäteen aavistustakaan siitä, mihin seikkailu heidät seuraavaksi vie. Edetäkseen aarrejahdissa heidän on ratkaistava fysiikkaa ja älyä testaavia tehtäviä. Koska kyse on pelistä, voi nelikko välillä turvautua kyseenalaisiinkin keinoihin. Tärkeintä on ehtiä aarteelle ensin ja pelastaa se hylkyrosvojen käsistä.

”Uusi Ylen kehittämä formaatti on herättänyt runsaasti kansainvälistä kiinnostusta jo ennen ensiesitystään”, sarjan tuottaja Riikka Takila kertoo.

Heroes of the Baltic Sea on suurin panostus nuortenohjelmissa vuosiin. Sarjaa on kuvattu Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa ja Saksassa, ja se sisältää Suomen mittakaavassa ennennäkemättömän hienoja stuntteja. Sarjan esityskieli on osittain ruotsi, ja siinä on sekä suomen- että ruotsinkielinen tekstitys. Sarja on viisiosainen:1 x 45min pilotti, 4 x 30min.

Heroes of the Baltic Sea kokonaisuudessaan Yle Areenassa 26.12. ja Yle TV2:ssa 26.–28.12. klo 20 #balticheroes

Discoveryn uusi tv-kanava TLC aloittaa lähetykset 1.12. Digitan antenni-tv-verkossa

6e5ee7a2-c2b0-469d-b4a5-35a8bb4ee241-main_image

Uusi valtakunnallinen tv-kanava TLC aloittaa lähetykset Digitan antenni-tv-verkossa torstaina 1. joulukuuta. Uusi kanava näkyy ilmaiseksi kanavapaikalla 18 kanavanipussa B.

TLC:n näkyvyysalue kattaa 90,4% väestöstä. TLC:n näkyvyysalueen voi tarkastaa Digitan karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu.

TLC on nuorten naisten tv-kanava
TLC Maailman tunnetuin nuorille naisille suunnattu tv-kanava TLC tarjoaa koskettavaa ja helposti samaistuttavaa viihdettä aamuvarhaisesta yömyöhään viikon jokaisena päivänä 1.12. alkaen. TLC:n maailma on värikäs, energinen ja täynnä mahdollisuuksia. Ohjelmien aihepiirit vaihtelevat yllättävistä elämäntarinoista häähaaveiluun, herkutteluun ja muotiin. www.tlcsuomi.fi

Digita Info auttaa
Useimmat vastaanottimet etsivät uudet tv-kanavat automaattisesti. Jotkin vastaanottimet saattavat vaatia kanavien uudelleen virittämisen tai tehdasasetusten palauttamisen. Ohjeet kanavahaun tekemiseksi löytyvät Digitan internet-sivuilta www.digita.fi/kanavahaku tai laitteen käyttöoppaasta.

Digitan kuluttajapalvelu Digita Infon tekniset asiantuntijat auttavat antenni-tv-vastaanottoon liittyvissä kysymyksissä. Digita Info palvelee maanantaista perjantaihin klo 8-20 puh. 020 411 7676 tai info@digita.fi.

Kriitikoiden ylistämä Atlanta alkaa FOXilla

ATLANTAKAP11271FIN01CouchFrontc.JPG

Kriitikoiden suitsuttama sarjauutuus Atlanta alkaa FOXilla tiistaina 29.11. klo 22.00. Komediallinen draamasarja serkuksista, jotka yrittävät menestyä rap-musiikin maailmassa piirtää todentuntuisen kuvan nuorten miesten elämästä ja nauraa samalla arjen pienille sattumuksille raikkaan vähäeleisesti.

Atlantaan sijoittuvassa komediasarjassa seurataan kahden serkuksen edesottamuksia rap-musiikin maailmassa. Earnest “Earn” Marks (Donald Glover) palaa vuosien jälkeen kotikaupunkiinsa Atlantaan jätettyään yliopistossa opiskelunsa kesken. Hänen hulttioserkkunsa Alfred Miles (Brian Tyree Henry) on sillä välin lyönyt läpi musiikkialalla ja on rap-skenen kuumin artisti. Yhdessä he aikovat saavuttaa mainetta ja mammonaa, mutta serkusten täysin eriävät mielipiteet menetyksestä, luovuudesta ja kaupallisuudesta lyö kiilaa heidän väliin ja luo hykerryttäviä tilanteita matkalla tähtiin. Serkusten vanavedessä kulkevat liikaa pössyttelevä korpifilosofi Darius (Lakeith Lee Stanfield) sekä Earnin entinen tyttöystävä Van (Zazie Beetz) ja tytär Lottie.

Donald Gloverin luoma ja tuottama Atlanta kertoo arkisen tarinan nuorista miehistä, jotka yrittävät selvitä päivästä toiseen ja unelmoivat helpommasta elämästä. Tutuista sitcom-sarjoista poiketen, Atlanta on yllättävän uudenlainen ja sarjassa käsitellään amerikkalaisten värillisten elämään liittyviä aiheita mielenkiintoisesta näkökulmasta. Sarjan käsikirjoitus rakentaa päähenkilöistä moniulotteisia persoonia, ja myös sivuhenkilöiden elämää esitellään pintaa syvemmin, luoden eheän tarinan hahmojen välille. Enimmäkseen vähäeleinen, mutta paikoittain slap-stick-komediaa viljelevä sarja on vaikea luokitella vain yhteen genreen, sillä sen tarina kulkee monessa eri tasossa. Draamaa luodaan näyttämällä kaunistelematta työttömyyden ja arkisten vastoinkäymisten tuomat haasteet, mutta samalla tarkkanäköinen Glover onnistuu esittämään elämän hassut pienet tapahtumat helposti samaistuttavasti ja saa katsojan toivomaan hankaluuksissa kahlaaville päähenkilöille kaikkea hyvää.

Atlanta alkaa tiistaina 29.11. klo 22.00 FOXilla

Jouluradion joukkoistettu Hoosianna kajahtaa eetteristä

ec0fedfb-1708-4414-aa91-df942811082f-main_image

Jouluradio aloittaa lähetyksensä jo 14. kertaa puoliltaöin ensimmäisenä adventtina 27.11.

Tänä vuonna Jouluradion perinteinen aloituskappale, Hoosianna, tehtiin joukkoistamalla. Jouluradion kuuntelijat saivat videoida ja lähettää ikioman versionsa Hoosiannasta Jouluradiolle ja näistä tulkinnoista koostettiin Jouluradion avaava Hoosianna. Hoosianna-video myös julkaistaan Jouluradion verkkosivuilla samaan aikaan, kun lähetys alkaa.

Videoita lähetettiin Jouluradiolle useita kymmeniä ja tekijöinä oli muun muassa tanssiryhmä, harmonikkaryhmä, kuoroja mm. Finnairin Lentoemännät, Hiidenkiven peruskoulun 1–2. luokat, kehitysvammaisten ryhmä ja Rap-mummo Eila. Erilaisia soittopelejäkin käytettiin, Kirkko & kaupungin uusi päätoimittaja Jaakko Heinimäki soittaa Hoosiannan mandoliinilla, lisäksi oli tehty rumpu- ja useita kitaraversioita.

Joulumusiikin pää-äänenkannattaja Jouluradio soi FM-taajuuksilla ja kaapelissa loppiaiseen asti. Pääkanavan lisäksi Toivontuottajien Jouluradion verkkosivuilla voi kuunnella myös kymmentä eri joulumusiikin lajeihin erikoistunutta kanavaa. Uusia nettikanavatulokkaita ovat Indiejoulu ja Jazzjoulu.

Tänä vuonna jokaisella nettikanavilla on ollut vieraana muusikko, joka on laatinut oman soittolistansa jollekin nettikanavista. Lempijoululauluistaan ovat kertoneet muun muassa Krista Sigfrieds, Aino Venna, Essi Luttinen, Toni Wirtanen, Jarkko Ahola, Johanna Kurkela, Eva & Manu sekä Pekka Simojoki.

Lähes 700 000 viikkokuulijaa viime vuonna saavuttaneen Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne sanoo, että Jouluradio on seurakuntien joulutervehdys jokaiseen torppaan, autoon ja mobiililaitteeseen.

“Jouluradio on kaivattu – ja jo perinteinen – adventin ja loppiaisen välisen ajan soundtrack, joka tyydyttää kaikkien suomalaisten joulumusiikin nälän riippumatta siitä millaiset mediankäyttötottumukset tai musiikkityylilajimieltymykset ovat”, Kalliorinne kertoo.

Ylen kanssa yhteistyö syvenee siten, että Yle Areenasta löytyy linkki Jouluradion sivuille. . Jouluradion kaikki kymmenen nettikanavaa kuuluvat myös Radiot.fi -palvelun kautta, tämä on ensimmäinen kerta, kun palvelu on ottanut mukaan vain netissä kuuluvia kanavia. Lisäksi Elisa Viihde on ottanut Jouluradion kanavat palveluunsa.

Jouluradio on saanut ensimmäistä kertaa myös oman ohjelmapaikan Ylen Radio Suomen kanavalle. Jouluradion lähetys kuullaan Radio Suomessa adventtisunnuntaisin kello 15.30–16 musiikkipäällikkö Mika Saarelaisen juontamana.

“Tämän vuoden teemoina ovatkin olleet yhdessä tekeminen ja jakaminen. On tehty historiallista yhteistyötä radiotoimialalla muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyöllä olemme halunneet viestiä, että Jouluradio ja -laulut kuuluvat kaikille”, Kalliorinne lisää.

FM-kanava tavoittaa nyt lähes neljä miljoonaa ihmistä. Alueita on kaksikymmentä, uusina alueina ovat mukana Savonlinna, Mikkeli, Vaasa ja Lohja.

“Suosiomme salaisuus on kova, pitkäjänteinen työ, innovoiva ja innostunut moniosaajatiimi sekä kuulijoiden aktiivinen mukaanotto “tuotekehittelyyn”. Kolmella sanalla sanottuna Jouluradio #kuuluu jouluun. Totta on tietysti sekin, että joulu on tunteikasta aikaa ja joulumusiikki herättää tunteita. Panemalla Jouluradion soimaan saa hyvän joulumielen”, Kalliorinne sanoo.

Radiokanava on synnyttänyt Jouluradion rakastajien heimo. Jotkut ovat Kalliorinteen mukaan jopa sitä mieltä, että lähetys voisi olla käynnissä myös loppiaisesta adventtiin, koska ikinä ei kuule tarpeeksi joulumusiikkia. Jouluradion innokkaimpiin kuulijoihin tutustutaan tänä vuonna Jouluradio.fi -sivulla julkaistavassa juttusarjassa.

Joulumusiikin pää-äänenkannattaja Jouluradio soittaa joulumusiikkia tauotta ja ilman mainoksia pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen, Toivontuottajien, tuottamana. Jouluradio toimii kuuluvuusalueidensa seurakuntien kanssa yhteistyössä ja niiden tukemana. Katso FM- ja kaapelitaajudet tai kuuntele Jouluradiota netistä: www.jouluradio.fi

Rintamäkeläisten joulu vuodelta 1972 jyräsi Yle Areenan Toivotut-äänestyksessä

b748ed1af624f7d838fd3f8002d78d34

Sunnuntai-iltana päättyneen Yle Areenan Toivotut-äänestyksen voitti 22% äänistä kerännyt Rintamäkeläisten joulujakso vuodelta 1972. Ylen nettisivuilla järjestetyllä Toivotut-äänestyksellä halutaan juhlistaa Ylen ja tekijöitä edustavien järjestöjen ensi vuonna voimaan astuvaa draaman arkistosopimusta.

Rintamäkeläisten suosio oli nähtävissä jo pian äänestyksen alettua.

“Oli jopa hieman yllättävää, miten kova ikävä suomalaisilla on Rintamäkeläisiä ollut. Sarjan edeltävästä esityksestä on ennättänyt kulua jo tovi, tänä jouluna onkin hyvä hetki taas tunnelmoida suosikkisarjan parissa”, iloitsee Yle Areenan projektipäällikkö Maija Hupli.

70-luvun klassikkosarjaa on uusittu hyvin harvakseltaan. Vuosina 1974-1978 ensiesitetyt värilliset jaksot uusittiin vuonna 1996, mutta sarjan ensimmäisiä mustavalkoisia osia on uusittu vain osittain. Äänestyksen voittanut joulujakso on esitetty viimeksi vuonna 1973.

Myös äänestyksen neljä seuraavaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta julkaistaan Areenassa ennakkona joulun alla. Pakettiin kuuluvat joulujaksot Metsolat-sarjasta (vuodelta 1993) ja Kotikadusta (vuodelta 2004) sekä Fakta homma -sarjan kaikki tuotantokaudet. Kokonaisuuden täydentää yhdeksänosainen 16-sarja vuodelta 1993, joka sai äänestyksessä toiseksi eniten ääniä. Ohjelmat julkaistaan Yle Areenassa perjantaina 16. joulukuuta.

Toivotut-äänestyksessä annettiin 94 948 ääntä. Ylen arkistosopimus on saanut kaiken kaikkiaan yleisöltä erittäin positiivisen vastaanoton. Toivotut-äänestys keräsi jo kahden ensimmäisen päivän aikana noin 24 000 ääntä.

“On ilo huomata, miten paljon muistoja ja toiveita vanhoihin draamasarjoihin liittyy. Tavoitteenamme on kuunnella herkällä korvalla suomalaisten toiveita ja järjestää jatkossakin vastaavia äänestyksiä”, Hupli kertoo.

Yle julkaisee verkkoon lähivuosina satoja tunteja omatuotantoista tv- ja radiodraamaa sekä viihdettä. Yleisö voi esittää toiveita mm. nettisivujen, Ylen ohjelmapalautteen tai Yle Areenan some-kanavien kautta tunnisteella #yletoivotut.

Jo vuosia uusintaesitykseen toivotun Kotikatu-sarjan julkaisun aloittaa sarjan ensimmäinen tuotantokausi – 38 osaa. Jaksot tulevat katsottavaksi Yle Areenaan 26. tammikuuta. Sarjan kaikki 18 tuotantokautta tullaan julkaisemaan sopimuksen kuuden vuoden voimassaolon aikana. Tammikuussa nähdään myös muun muassa Matti Ijäksen valitsemia teoksia hänen omasta tuotannostaan.

National Geographicin huippudraama kurkottaa Marsiin

8388_mars_30june2016natgeo

National Geographic esittää sunnuntaina 13. marraskuuta Oscar- ja Emmy-palkittujen Brian Grazerin ja Ron Howardin tuottaman uutuussarjan Mars, joka koostuu käsikirjoitetusta draamasta sekä asiantuntijahaastatteluista.

Osittain käsinkirjoitettua ja osittain dokumentaarista kuvamateriaalia sisältävä uutuussarja kertoo avaruushankkeesta, jonka tarkoituksena on tutkia Marsia ja selvittää ihmisten mahdollisuuksia elää punaisella planeetalla. Sarja sijoittuu vuoteen 2033 ja seuraa kansainvälistä astronauttiryhmää, jonka tehtävänä on ohjata avaruusalus Daedalus kohti määränpäätä ja kartoittaa miten ihmiskunta voi aloittaa uuden elinympäristön valloituksen. Miehistö koostuu kuudesta eri alojen huipusta: amerikkalainen miehistön esimies Ben Sawyer (Ben Cotton), korealainen avaruuslentäjä Hana Seung (Jihae), espanjalainen geokemian ja vesitieteiden asiantuntija Javier Delgado (Alberto Ammann), ranskalainen fyysikko ja biokemisti Amelie Durand (Clementine Poidatz), nigerialainen koneinsinööri Robert Foucault (Sammi Rotibi) sekä venäläinen eksobiologi ja geologi Marta Kamen (Anamaria Marinca).

Sarja sisältää myös haastatteluja, jossa nykypäivän huippututkijat ja alansa visionäärit kertovat näkemyksensä Marsin kansoittamisesta. Aiheesta puhuvat muun muassa Apollo 13 -lennon astronautti James Lovell, SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk sekä Nasan Jet Propulsion Laboratoryn entinen johtaja Charles Elachi. Sarjan uudenlainen kerronta, jossa laadukas draama, upeat erikoistehosteet sekä asiantuntijoiden haastattelut kohtaavat, luo vaikuttavan kokonaisuuden ja vie katsojat ennennäkemättömälle matkalle miljoonien kilometrien päähän Maasta.

Sarja lanseerataan samanaikaisesti 13.-14. marraskuuta 171 maassa. Mars esitetään myös maaliskuussa lanseerattavalla maksuttomalla National Geographicilla.

Mars (Mars) National Geographicilla 13.11. klo 22.00 alkaen.

Amanda Harkimo esittelee lätkätähtien elämää FOXilla

amanda-harkimo-pelimiehet-2

FOXin kevään sarjauutuus Amanda ja pelimiehet vie katsojat tutustumaan suomalaisten jääkiekkotähtien arkeen maailman mielenkiintoisimmissa NHL- ja KHL -kiekkokaupungeissa.

Amanda Harkimo kutsuu katsojat mukaansa ainutlaatuiselle maailmanympärysmatkalle seuraamaan minkälaista elämää lätkätähdet viettävät niin kaukalossa, kuin sen ulkopuolella. Sarjassa vieraillaan NHL:n ja KHL:n suurkaupungeissa ja tutustutaan muun muassa Los Angelesin huumaan, seikkaillaan Siperian perukoilla sekä hukutaan Pekingin pyörteisiin. Amanda esittelee myös pelaajien puolisot ja solahtaa heidän elämäänsä seuratakseen miten he viettävät aikaansa eri puolilla maailmaa.

Jokaisessa jaksossa tutustutaan mielenkiintoiseen kiekkokaupunkiin, sekä tavataan joukkueen suomalaisia huippupelaajia, heidän perhettään ja muita kiekkopersoonallisuuksia. Tämän lisäksi Amanda heittää kiekkotähdille kutkuttavan yllätyshaasteen, jossa otetaan mittaa niin pelaajista, kuin Amandastakin. Tiedossa voi olla siis mitä vain, kun yllytyshullu Amanda pääsee kisaamaan lätkämaailman huippujen kanssa.

Amanda ja pelimiehet FOXilla 28.3. alkaen.

Radio Deistä valtakunnallinen radiokanava

kirsi-rostamo-tuomasmessu

Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo juhlistaa Radio Dein syntymäpäiviä ja laajenemista valtakunnaliseksi radiokanavaksi sunnuntaina Helsingissä järjestettävässä Tuomasmessussa.

Tänään torstaina 3. marraskuuta 19 vuotta täyttävästä Radio Deistä tulee Suomen kahdestoista valtakunnallinen radiokanava.

Helsingissä paikallisena radiokanavana aloittaneesta Radio Deistä on kasvanut valtakunnallinen kanava. Vuoden 2016 aikana Radio Dei on kasvattanut kuuluvuusalueitaan Kokkolan ja Vaasan kaupunkikeskuksissa uusilla taajuuksilla.

Radio Dein 24 taajuuden alueella asuu yli 75 prosenttia suomalaisista. Samalla Suomen ainoa laajasti kuunneltavissa oleva kristillinen radiokanava täyttää liikenne- ja viestintäministeriön asettamat valtakunnallisen radiokanavan määrittelemiseksi asetetut kriteerit.

Suomessa toimii kaksitoista valtakunnallista sekä yli 90 alueellista tai paikallista radiokanavaa. (Lähde: RadioMedia)

Radio Deillä on noin 180.000 kuuntelijaa viikoittain. Kanavan suosituimpia ohjelmaformaatteja ovat Jippu & Rainer Friman ja ihmisen ääni -keskusteluohjelma, Raamatun tekstejä avaava Raamattu kannesta kanteen -lähetys ja Helsingin Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalon juontama Laajasalo-talkshow.

Radio Dei ja Radio Dein ystävistä koostuva Kristityt Yhdessä ry. juhlivat 19-vuotista taivaltaan Helsingin Mikael Agricolan kirkon Tuomasmessussa sunnuntaina 6. marraskuuta. Juhliin on vapaa pääsy. Tapahtuma lähetetään suorana lähetyksenä Radio Dein taajuuksilla ja Radiot.fi-nettipalvelussa.