Rintamäkeläisten joulu vuodelta 1972 jyräsi Yle Areenan Toivotut-äänestyksessä

b748ed1af624f7d838fd3f8002d78d34

Sunnuntai-iltana päättyneen Yle Areenan Toivotut-äänestyksen voitti 22% äänistä kerännyt Rintamäkeläisten joulujakso vuodelta 1972. Ylen nettisivuilla järjestetyllä Toivotut-äänestyksellä halutaan juhlistaa Ylen ja tekijöitä edustavien järjestöjen ensi vuonna voimaan astuvaa draaman arkistosopimusta.

Rintamäkeläisten suosio oli nähtävissä jo pian äänestyksen alettua.

“Oli jopa hieman yllättävää, miten kova ikävä suomalaisilla on Rintamäkeläisiä ollut. Sarjan edeltävästä esityksestä on ennättänyt kulua jo tovi, tänä jouluna onkin hyvä hetki taas tunnelmoida suosikkisarjan parissa”, iloitsee Yle Areenan projektipäällikkö Maija Hupli.

70-luvun klassikkosarjaa on uusittu hyvin harvakseltaan. Vuosina 1974-1978 ensiesitetyt värilliset jaksot uusittiin vuonna 1996, mutta sarjan ensimmäisiä mustavalkoisia osia on uusittu vain osittain. Äänestyksen voittanut joulujakso on esitetty viimeksi vuonna 1973.

Myös äänestyksen neljä seuraavaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta julkaistaan Areenassa ennakkona joulun alla. Pakettiin kuuluvat joulujaksot Metsolat-sarjasta (vuodelta 1993) ja Kotikadusta (vuodelta 2004) sekä Fakta homma -sarjan kaikki tuotantokaudet. Kokonaisuuden täydentää yhdeksänosainen 16-sarja vuodelta 1993, joka sai äänestyksessä toiseksi eniten ääniä. Ohjelmat julkaistaan Yle Areenassa perjantaina 16. joulukuuta.

Toivotut-äänestyksessä annettiin 94 948 ääntä. Ylen arkistosopimus on saanut kaiken kaikkiaan yleisöltä erittäin positiivisen vastaanoton. Toivotut-äänestys keräsi jo kahden ensimmäisen päivän aikana noin 24 000 ääntä.

“On ilo huomata, miten paljon muistoja ja toiveita vanhoihin draamasarjoihin liittyy. Tavoitteenamme on kuunnella herkällä korvalla suomalaisten toiveita ja järjestää jatkossakin vastaavia äänestyksiä”, Hupli kertoo.

Yle julkaisee verkkoon lähivuosina satoja tunteja omatuotantoista tv- ja radiodraamaa sekä viihdettä. Yleisö voi esittää toiveita mm. nettisivujen, Ylen ohjelmapalautteen tai Yle Areenan some-kanavien kautta tunnisteella #yletoivotut.

Jo vuosia uusintaesitykseen toivotun Kotikatu-sarjan julkaisun aloittaa sarjan ensimmäinen tuotantokausi – 38 osaa. Jaksot tulevat katsottavaksi Yle Areenaan 26. tammikuuta. Sarjan kaikki 18 tuotantokautta tullaan julkaisemaan sopimuksen kuuden vuoden voimassaolon aikana. Tammikuussa nähdään myös muun muassa Matti Ijäksen valitsemia teoksia hänen omasta tuotannostaan.