Miss Suomi -kilpailu siirtyy ilmaiseen Viafree-palveluun – seuraava Miss Suomi valitaan 29. syyskuuta

miss-suomi_crown09_2000pix

Perusteellista uudistusta käyvä Miss Suomi -kilpailu siirtyy ilmaiseen Viafree-palveluun, joka tavoittaa etenkin nuorta katsojakuntaa. Ensimmäinen uuden ajan Miss Suomi valitaan lauantaina 29. syyskuuta Billnäsin ruukissa pidettävässä näyttävässä tilaisuudessa.

Yleisölle on luvassa show, joka tuo perinteisen missikilpailun lähemmäksi kansainvälistä red carpet -gaalaa. Lauantai-iltana käydään uudistunut Miss Suomi -kilpailu, jossa päästään kurkistamaan myös kilpailujen kulissien taakse ja johon katsojat pääsevät osallistumaan sosiaalisen median kautta.

”Miss Suomi -brändi uudistuu kokonaisvaltaisesti – teemme Miss Suomi -kilpailua aidosti tuoreella otteella. Haluamme kasvattaa kilpailun arvostusta ja vetovoimaa, jotta näemme suomalaismissien menestyvän kansainvälisesti tulevaisuudessakin”, painottaa kilpailun järjestämisestä vastaava missikeisarinna Sunneva Kantola Finnartist Oy:stä.

”Miss Suomi -kilpailun lähetystavan on vastattava tämän päivän haasteisiin ja koukutettava perinteisen missiyleisön lisäksi myös laajempaa kohderyhmää. Uudistamme lähetyksen rakenteen kokonaan ja julkistamme kilpailun juontajat piakkoin. Olen iloinen, että voimme tarjota uudistuneelle Miss Suomi -kilpailulle uudenaikaisen kanavan”, toteaa Jussi Lipponen, Head of Viafree.

”Olemme suunnittelemassa täysin uudenlaista show’ta, joka palauttaa missikilpailuun kuuluvan säihkeen ja glamourin. Tästä alkaa matka kohti uutta Miss Suomi -kilpailua, jota teemme yhdessä Viafreen kanssa”, lupaa Sunneva Kantola.

Elo-syyskuun vaihteessa valitaan 20 semifinalistin joukosta 10 finalistia, ja lauantaina 29. syyskuuta klo 20.00 alkavassa tilaisuudessa kruunataan järjestyksessään 81. Miss Suomi. Lähetys on katsottavissa suorana ja myöhemmin tallenteena ilmaisessa Viafree-palvelussa missä päin maailmaa tahansa.