Jouluradio aloittaa lähetyksensä 29.11.

10709d06-388f-4c71-ac7a-97515ee43b92-main_image

Yli puoli miljoonaa viikkokuulijaa viime vuonna saavuttanut, joulumusiikin pää-äänenkannattaja, Jouluradio tulee taas. Jouluradio aloittaa lähetyksensä jo 13. kertaa ensimmäisenä adventtina 29. marraskuuta. Loppiaiseen asti Jouluradion FM-taajuuksilla soivan pääkanavan lisäksi Jouluradion verkkosivuilla voi kuunnella myös seitsemää eri joulumusiikin lajeihin erikoistunutta kanavaa.

Jouluradion alusta asti mukana ollut toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne sanoo, että uuteen kauteen lähdetään mukaan entistä virkeämpänä.

– Marraskuun alussa avattavat, uudistuneet jouluradio.fi -verkkosivumme tekevät meistä entistä vahvemman verkkomedian. Uutta on myös se, että Jouluradio kuuluu ensimmäistä kertaa myös Radiot.fi -palvelussa. Kaikkia kahdeksaa kanavaamme voi myös kuunnella perinteen tapaan verkkosivujemme kautta, Kalliorinne hehkuttaa.

Joulukuulle on luvassa myös jymy-yllätys, mistä Kalliorinne ei vielä uskalla paljastaa liikaa.

– Teemme ison tapahtuman joulumusiikin hengessä. Vaikka olemme aito joulun edelläkävijä, olemme silti rohkea media ja tahdomme kokeilla jotakin uutta, Kalliorinne sanoo.

Uutena musiikkipäällikkönä aloittaa vasta 22-vuotias Jani Kareinen. Medianomiksi pian valmistuva Kareinen ottaa haasteen vastaan innokkaana.

– Erityisesti verkkokanavamme mahdollistavat sen, että voin heittää muutaman edm-dropin johonkin väliin, Kareinen virnistää.

– Soitamme kanavillamme kaikkia joulumusiikin genrejä klassisesta jazziin ja kaikkea siltä väliltä. Tavoitteeni on, että kuulija viihtyy Jouluradion parissa kauden alusta loppuun asti.

Jouluradion kanavat ovat tänä vuonna pääkanavan lisäksi rokimpi ja humoristinen Rouhea Joulu, pohjoismaisten sävelten Julradion, Klassinen joulu, Kauneimmat joululaulut, Lasten jouluradio, virolaiseen joulumusiikkiin keskittynyt Jõuluraadio sekä englanninkielisten joululaulujen Xmas.

FM-taajuuksilla Jouluradio kuuluu useilla eri paikkakunnilla Suomessa. Mukana ovat Helsinki, Vantaa, Espoo, Keski-Uusimaa, Turku, Hämeenlinna, Lahti, Kouvola, Mikkeli, Tampere, Pori, Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Oulu ja Rovaniemi. Paikkakunnista paluun tekee Seinäjoki ja uusina mukana ovat Lappeenranta ja Kajaani.

Jouluradio soittaa joulumusiikkia tauotta ja ilman mainoksia. Jouluradion tuottaa pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteinen mediatoimitus, Toivontuottajat, kuuluvuusalueiden seurakuntien tukemana.

Jouluradio soi netissä osoitteessa www.jouluradio.fi, Facebook-sivut: www.facebook.com/jouluradio, Twitter: @jouluradio, Instagram: #jouluradio #kuuluujouluun.

Ootsä vähän vammainen – tosi-tv-sarja ihmisestä kehitysvamman takana

2

Ootsä vähän vammainen on raikas ja suoraviivainen tosi-tv-sarja kehitysvammaisista ihmisistä ja heidän elämästään. Ruotsalaissyyrialainen toimittaja Peter Al Fakir tapaa näistä kymmenen joilla kaikilla on kiinnostava elämäntarina. Hän asettaa ihmisen keskiöön. Yle Femmalla alkaen 27.9.

Millaista on kehitysvammaisen ihmisen elämä? Onko heillä muita enemmän tai suurempia ongelmia? Peter Al Fakir etsii vastauksia kysymyksiinsä lähestyen aihetta mahdollisimman avoimesti.

– Sarjan myötä minulle on avautunut aivan uusi maailma kehitysvammaisen elämästä. Olen tästä iloinen. Kyse ei ole vain esteettömyydestä ja siihen liittyvistä pulmista ja puutteista, vaan kehitysvammaisen suhtautumisesta arkeen ja elämään syvällisemmin. En ole pohtinut näitä kysymyksiä aikaisemmin, Al Fakir kertoo.

Kuvausten edetessä toimittaja joutuu miettimään hankalia kysymyksiä: Mitä, ja miten paljon, päähenkilöiden elämästä haluaa näyttää? Miten kuvata heidät monesta näkökulmasta siten, ettei aseta kehitysvammaa keskiöön?

– Haastatellessani henkilöitä toivon usein saavani heiltä hyvän tarinan ja jotain heistä itsestään. Tämä toteutuu kaikkien kohdalla. Jokaisella on kiinnostava elämäntarina ja jokainen uskaltaa kertoa elämästään ja myös näyttää sitä avoimesti.

Peter kertoo että kehitysvammaiset pohtivat usein eniten sitä, miten muut suhtautuvat heihin.

– Pelkäävätkö ihmiset olla yhteydessä näkövammaiseen tai käydä treffeillä cp-vammaisen kanssa? Myös sarjan päähenkilöt sortuvat ennakkoluuloihin.

Sarjan kymmenen päähenkilöä kärsii eri kehitysvammoista. Ankin kehitysvamma todettiin vasta kun hän oli täyttänyt 45, Karl-Mikael on geenivirheen vuoksi lyhytkasvuinen ja Nikolajlla on Aspergerin oireyhtymä. Midiya istuu pyörätuolissa, koska sotilas ampui häntä selkään ja Erikillä on Downin oireyhtymä. Tapaamme myös Touretten oireyhtymästä kärsivän Alin, sovelletun judon paralympiamitalistin Janin, spinaalisesta lihasatrofiasta kärsivän Elinin, kuulovammaisen isän Niklaksen sekä sarjan päätösjaksossa cp-vammaisen erikoislääkärin Victorian.

Ootsä vähän vammainen?
10 jaksoa
Yle Femmalla sunnuntaisin klo 18.30 alkaen 27. syyskuuta.
30 päivää Yle Areenassa.
Suomenkielinen tekstitys.

Hero aloitti komeasti – Fargo keräsi 93 000 katsojaa

hero_kartta_01-400x342

Nelonen Median uusi kanava Hero aloitti eilen lähetykset komeasti. Kanavan uutuussarja Fargo keräsi 93 000 katsojaa, ja kanava tavoitti aloituspäivänään 454 000 ihmistä (luvuissa ei ole mukana ajassa siirrettyä katselua).

”Heron päivätavoittavuus oli huikea suoritus nykyisessä tv-markkinassa, ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Kanavan starttipäivän uutuussarja Fargo on kerännyt kiitosta maailmalla, ja se herätti myös meillä runsaasti huomiota ja vilkasta keskustelua somessa jo ennen starttiaan, joten osasimme odottaa hyviä katsojalukuja. Fargon luvut ylittivät kuitenkin odotuksemme jopa moninkertaisesti. Tästä on hyvä jatkaa!” sanoo Heron kanavapäällikkö Anne Nokelainen.

Myös Nelonen Median myyntipalvelu on tyytyväinen Heron avaukseen. ”Luvut puhuvat puolestaan. Kanava ylitti startissa ennusteet hienosti, joten myös mukana olevat mainostajat voivat odottaa ylityksiä kampanjoihinsa”, toteaa suunnittelupäällikkö Tea Hynynen.

Tutustu Heroon >

Fargon eilen esitetyt ensimmäiset jaksot ovat katsottavissa myös Ruudussa.

Yle lopettaa 20 vuotta kestäneen erätulilla ohjelmansa

1978436_844352082253087_5998108771307139373_o

Erätulilla-sarja poistuu ruudusta vuoden 2015 kevätkauden jälkeen. Erätulilla on johdattanut katsojansa Yle TV2:ssa kalastuksen ja eräilyn pariin kahdenkymmenen vuoden ajan.

”Erätulilla oli yhden aikakauden klassikko, nyt on aika tehdä tilaa uusille avauksille ja tässä vaiheessa, kun ohjelmalla menee hyvin, on kunniakasta sanoa näkemiin tälle genrelle”, toteaa Asia-ohjelmien päällikkö Ilkka Lehtinen.

Erätulilla nähdään keväällä vielä viiden uuden erikoisjakson ja viiden uusintajakson verran. Ohjelman juontaja, toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola jatkaa Ylessä muiden sisältöjen parissa.Pohjolan luontoa ja Selkämerta

Myös YleTV1:n suosittu luonto-ohjelma Ulos luontoon uudistuu. Sarjassa keskitytään jatkossa luonnon kevätseurantaan. Radion luonto-ohjelmistakin tuttu toimittaja Minna Pyykkö jatkaa Ulos luontoon -ohjelman juontajana, kun taas ohjelman toinen juontaja, toimittaja Kimmo Ohtonen siirtyy tekemään uutta luonto-ohjelmasarjaa, joka esitetään Ylessä parin vuoden kuluttua.

”Kyseessä on koko Pohjolan luontoa ja sen uhanalaisuutta käsittelevä sarja, jota kuvataan Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Venäjällä. Tavoitteena on sarja, joka puhuttelee, mutta on myös persoonallinen ja viihdyttävä ja kun Kimmo on liikenteessä tällä tavalla ja näissä kuvioissa, uskon, että myös kansainvälinen kiinnostus on taattu”, Ilkka Lehtinen hehkuttaa.

Kansainväliselle tasolle pyritään myös kolmiosaisella, Selkämerestä ja sen luonnosta kertovalla luontodokumenttisarjalla. Vuoden 2014 ja 2015 kesinä Selkämerellä kuvattava sarja vie katsojan ennennäkemättömällä tavalla lähietäisyydelle keskelle merilintujen elämää, ulkoluotojen kasvikuntaa ja suomalaisen kesän ja meriluonnon kauneutta. Sarja esitetään Ylessä vuoden 2015 lopussa.

Luonto-ohjelmien tarjontaa täydentävät myös tv:n uudet luontosarjat, joissa niin ikään olla märissä elementeissä, järvillä, lammilla ja merellä. Radiossa puolestaan kuullaan mm. tuttuja ja perinteisiä luonto-ohjelmia kuten Luontoilta ja Luonto-Suomi.

Luonnon ihmeitä tarjoillaan Ylen kanavilla, niin radiossa kuin televisiossakin, useiden satojen ohjelmatuntien verran vuodessa. Lisäksi luontoharrastajat voivat löytää luontosisältöjä mm. Ylen luontoharrastussivustolta ja Oppimisen verkkopalvelusta.

Yle lopettaa Tartu Mikkiin -ohjelman esittämisen

mikki_m

Ylen Tartu Mikkiin -musiikkiohjelman viimeinen jakso nähdään ensi tammikuussa, yhtiö tiedottaa.

Ohjelmaa on esitetty kahdeksan ja puoli vuotta TV2:n perjantai-illoissa. Ohjelman päättyessä sitä on tehty 260 jaksoa.

Tuottaja Arttu Nurmen mukaan ohjelman päättyminen on “osa normaalia ohjelmiston kiertokulkua”.

Ohjelmassa on esiintynyt satoja suomalaisia artisteja ja tuhansia karaokenäytteiden antajia.

Tartu Mikkiin on Ylen ja FremantleMedian yhteistuotanto. Viimeinen jakso tallennetaan tällä viikolla Tampereella.

Susanna Laine aloittaa Puoli seitsemän -ohjelman juontajana

susanna_laine_78_medium

Susanna Laine aloittaa Yle TV1:n Puoli seitsemän -ohjelman juontajana 30. syyskuuta. Hän seuraa tehtävässään Ella Kannista, joka on ollut ohjelmassa Mikko Kekäläisen juontajaparina helmikuusta 2013, kun Marja Hintikka jäi äitiyslomalle.

Laine työskenteli Radio Suomipopin Popstudion juontajana ennen siirtymistään Puoli seitsemän -ohjelmaan. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Nelosen Tuomas ja Juuso Experiencessä juontajana ja toimittajana sekä Big Brotherissa.

He ovat uudet Putous-tähdet – konkareita ja yllätysnimiä

putouskansi2014-data

Uudet Putous-tähdet on viimeinkin julkistettu. Syksyllä ohjelmaa tähdittää kahdeksan upeaa näyttelijälahjakkuutta, ja juontajana toimii koko kansan tuntema suosikkinimi.

Putous starttaa uudistuneena 11. lokakuuta uusin tähtinimin. Putouksen tuoreessa näyttelijäkattauksessa on mukana niin kaikkien tuntemia konkareita kuin tulevaisuuden megastaroja, jotka astuvat nyt Putouksen tähtitehtaaseen. 

Putouksen estradille astuu kahdeksan näyttelijää: Mari Perankoski,Antti HolmaEssi HellénJoonas NordmanKari KetonenNiina KoponenVille Tiihonen ja Jenni Kokander. Ohjelman juontaaHeikki Paasonen, joka saa nyt tilaisuuden osoittaa myös näyttelijänlahjansa!

Puolitoistatuntinen suora estradiviihdeshow pysyy alkavallakin kaudella juurillaan. Sketsihahmokilpailu on ohjelmassa tärkeässä roolissa, lisäksi mukana tuttuun tapaan muun muassa Viikkokatsaus, Tulikoe ja livesketsit. Mutta koska Putouksesta on kyse, ikinä ei kuitenkaan tiedä mitä ohjelma tuo tullessaan – näyttelijätkin joutuvat varautumaan yllätyksiin suorassa lähetyksessä.

Ylen alueellisten uutisten uusinnat siirtyvät 3.9. alkaen Yle TV1:lle

ylelogo_2012_pos_rgb

Alueellisten uutisten uusintalähetykset siirtyvät 3.9. alkaen Yle TV1 -kanavalle. Uutisten ensilähetykset klo 19.00 nähdään vielä syksyn ajan Yle TV2:lla.

Saamenkielinen alueuutislähetys Ođđasat siirtyy Yle TV1:lle jo 2.9.

Yle TV1 on Ylen uutisten pääkanava ja Suomen katsotuin tv-kanava.

”Alueellisten uutislähetysten siirto vahvistaa Yle TV1:n profiilia Ylen uutis- ja ajankohtaiskanavana. Muutoksella parannamme myös alueellisten uutisten näkyvyyttä valtakunnallisesti”, sanoo Ylen aluetoiminnan päällikkö Jyri Kataja-Rahko.

Lentopallon MM-kisojen vuoksi uusintoja ei tule torstaina 4.9.

Uusintojen uudet lähetysajat Yle TV1:llä seuraavasti:

Yle Uutiset Uusimaa klo 11.05–11.15

Yle Uutiset Kaakkois-Suomi klo 11.15–11.25

Yle Uutiset Lounais-Suomi klo 11.25–11.35

Yle Uutiset Häme klo 11.35–11.45

Yle Uutiset Keski-Suomi klo 11.45–11.55

Yle Uutiset Itä-Suomi klo 11.55–12.05

Yle Uutiset Pohjanmaa klo 12.05–12.15

Yle Uutiset Pohjois-Suomi klo 12.15–12.25

Ođđasat klo 12.25–12.39 

MTV3: Tähtitanssien supernimet julki – tässä he ovat!

ttk-kansi-uusi-data

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tanssii jälleen kymmenen mielenkiintoista, suomalaisten tuntemaa valovoimaista persoonaa tanssinopettajiensa johdolla.

Tanssii Tähtien Kanssa -kisan parketilta ei tänäkään vuonna glamouria puutu, kun parketille astelee kymmenen huikeaa tähtioppilasta. Uudet tulokkaat aloittavat tiiviin harjoittelujakson, jonka aikana he valmistautuvat sunnuntaina 21. syyskuuta 2014 starttaaviin suoriin lähetyksiin.

Tänä syksynä tähtitanssien parketilla nähdään esimerkiksi tähtinäyttelijät Anu Sinisalo ja Kai Vaine sekä urheilun suurmiesTommi Evilä. Mukaan mahtuu myös muun muassa teatterin lavoilla ihastuttanut Sinikka Sokka, Idolsissa hurmannut Pete Parkkonenja kansan mielipiteitä rajusti jakanut urheiluselostaja Kaj Kunnas.

 

Twiittaa Tähtien Kanssa!

Tanssii Tähtien Kanssa Twitterissä: @MTV3TTK

Tanssii Tähtien Kanssa Instagramissa: @tanssiitahtienkanssa

Osallistu keskusteluun hashtagilla #TTK

Voit kommentoi uusia tähtipareja myös Facebookissa!

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa sunnuntaina 14. syyskuuta 2014 MTV3-kanavalla!