Category Archives: SubTV

Ikoniset punaiset uikkarit ovat täällä taas! Baywatch nähdään teräväpiirtona Subilla alusta alkaen ma 7.9. klo 18 alkaen

00_cast_beach

Kimmeltävä meri, kuuma hiekka ja punaisiin uima-asuihin sonnustautuneet hengenpelastajat ovat Subin katsojien seurana arjen alkuilloissa, kun klassikkosarja Baywatch alkaa maanantaina 7. syyskuuta kello 18.00. Nyt teräväpiirtona nähtävää sarjaa esitetään Subilla maanantaista torstaihin. 

Legendaarisessa Baywatch-sarjassa (1989-2001) seurataan rantavahtien pomon Mitch Buchannonin (David Hasselhoff) ja hänen lahjakkaan hengenpelastajatiiminsä arkea, jossa he pitävät malibulaisen rannan uimavedet ja rantahiekat turvallisina niin paikallisille kuin turisteillekin.

Popkulttuuri-ikoniksi noussut Baywatch on yksi 1990-luvun merkittävimmistä tv-sarjoista. Sarja alkoi vuonna 1989 ja se remasteroitiin teräväpiirtolähetykseksi vuonna 2018. Remasteroinnin lisäksi myös sarjan soundtrack on uudistettu legendaarisesta tunnusbiisistä lähtien. Sarjassa on mukana on myös uutta musiikkia peräti yli 350 kappaleen verran.

Baywatch nosti suuren yleisön tietoisuuteen valtavan määrän tähtiä, kuten Pamela Anderson, Carmen Electra, Erika Eleniak ja Yasmine Bleeth. Entertainment Weekly kuvaili sarjaa aikanaan planeetan suosituimmaksi sarjaksi kautta historian. Suosittu se kieltämättä olikin: Baywatchia esitettiin suosionsa huipulla yli 200 maassa ja se käännettin lähes 50 kielelle. Suomessa ohjelmaa esitti MTV3-kanava. Guinnessin ennätysten kirjassa Baywatchia on tituleerattu maailman suurimman yleisön keränneeksi tv-sarjaksi. Sillä oli parhaimmillaan TV Guiden arvion mukaan yli miljardi katsojaa.

(Tulevien) tähtien tuiketta ja kohun tuomaa julkisuutta

Baywatchissa vieraili vuosien aikana lukuisia tuttuja kasvoja. Baywatchissa nähtiin muun muassa miljardööri-bisnesmies Richard BransonModerni perhe -sarjassa sittemmin suursuosioon noussut Sofia Vergara, sarjan kuvausten aikaan vasta 11-vuotias Mila Kunis sekä konkarinäyttelijä Danny Trejo.

Monille sarja oli ensimmäinen kunnon näyttelijäntyö, kuten Hollywoodin kärkinimiin kuuluvalle Michelle Williamsille. Aquaman ja Game of Thrones -tähti Jason Momoakin on Baywatch-kasvatti. Hänet bongattiin Baywatch Hawaii -sarjaan surffiliikkeestä.

Suomalaisiakin sarjassa nähtiin: viulisti Linda Lampenius vieraili Baywatchissa taitelijanimellä Linda Brava. Sarjan vakiokasvoihin kuuluva David Chokachi toi myös oman ripauksensa suomalaisuutta sarjaan, sillä hänen äitinsä on suomalainen.

Ensimmäisen viikon jaksot

Ma 7.9. klo 18

Kausi 1, 1/22. Mitch Buchannon (David Hasselhoff) joutuu uusien kokelaiden luotsaamisen lomassa kiistelemään poikansa huoltajuudesta entisen vaimonsa kanssa. Mitch joutuu samalla myös opettelemaan olemaan esimies. Craig Pomeroy auttaa laiturilta pudonnutta tyttöä, joka kiintyy pelastajaansa häiriintyneellä tavalla. Shaunin ensimmäinen työpäivä ei ala parhaalla mahdollisella tavalla.

Ti 8.9. klo 18

Kausi 1, 2/22. Hobie lintsaa kesäkoulusta päästäkseen ajamaan vesiskoottereilla kaveriensa kanssa, joiden hurjastelu johtaa traagiseen onnettomuuteen. Varaton Eddie nukkuu yönsä hengenpelastajan tornissa, ja Craig päättää auttaa häntä asunnon etsinnässä. Etsinnän lopputulos tosin yllättää Craigin.

Ke 9.9. klo 18

Kausi 1, 3/22. Helle ja kadonneet lapset työllistävät hengenpelastajia, ja Mitchin ryhmän on toimittava nopeasti kahden pojan pudottua nousuvedestä täyttyvään viemäriin. Uravalinnan eteen joutunut Craig päättää, jatkaako hän asianajajana vai hengenpelastajana

To 10.9. klo 18

Kausi 1, 4/22. Eddien vanha ystävä tulee Los Angelesiin, mistä Eddie ei kuitenkaan ole mielissään. Trevor tapailee rikasta naista, jonka kanssa on ongelmia. Mitch hermoilee tulevasta kertauskokeesta, johon hänen pitää osallistua.

 

Ohjelman tuottaja ja jakelija on Fremantle. Sarjan luojat ja vastaavat tuottajat ovat Michael BerkGreg Bonann ja Doug Schwartz.

 

 

Baywatch, kaikki tuotantokaudet Subilla ma 7.9. klo 18 alkaen. Sarja esitetään Subilla nyt teräväpiirtona.
C Moressa julkaistaan ensimmäiset kolme tuotantokautta 1.9. ja koko sarja syksyn aikana.
Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa.

 

Illallinen on katettu – hyväntuulinen Neljän tähden illallinen jatkuu uusin jaksoin Subilla ma 3.2. klo 20.30 alkaen

nti_logo_09112018

Subilla on ilo kutsua katsojat nauttimaan neljän tähden järjestämistä illallisista ihastuttavassa seurassa neljänä iltana viikossa ma 3.2. alkaen klo 20.30. Luvassa on taidokkaasti toteutettuja ruokalajeja, lämpimiä kohtaamisia ja hulvattomia ohjelmanumeroita. Tällä kaudella ilallista tarjoavat muun muassa Helena Ahti-Hallberg, Nanna Karalahti, Wallu Valpio sekä Karri Kivi.

Rento hyvänmielenohjelma Neljän tähden illallinen palaa Subin arki-iltoihin maanantaina 3. helmikuuta klo 20.30 alkaen.  Neljän tähden illallista seurataan Subilla neljänä päivänä viikossa maanantaista torstaihin.

C Moressa julkaistaan kaikki viikon jaksot jo maanantaisin, mtv-palvelussa kunkin illan jakso on katsottavissa lähetyspäivänä heti vuorokauden vaihduttua.

Ohjelman juoni on edelliseltä tuotantokaudelta tuttu: joka viikko neljä julkisuudesta tunnettua henkilöä kokkaa vuorollaan kolmen ruokalajin illallisen, jonka vieraat arvioivat paitsi ruuan myös tunnelman osalta. Eniten pisteitä saanut tähti on viikon voittaja.

Tähtien keittotaitoja kommentoi pöytäseurueen lisäksi ruoka-alan asiantuntija Meri-Tuuli Väntsi.

Illalliseen valmistautumista ja tietysti itse illan sujumista selostaa hervottomaan tyyliinsä Jukka Voutilainen.

Jakso 1: Viikon ensimmäisen illallisen tarjoilee juontaja Esko Eerikäinen. Vegaanisuus aiheuttaa pään raapimista, mutta tarjoaa samalla monta uutta kokemusta illan isännälle. Uusia kokemuksia on tarjolla myös vieraille. Iltaa viettämässä tubettaja Herbalisti, laulaja Anni Lötjönen ja toimittaja Laura Friman.

Jakso 2: Lisää uusia kokemuksia koetaan illallisilla myös toisena iltana, kun kokkina häärii tubettaja Herbalisti alias Juuso Karikuusi. Japani-faniksi tunnustautuva isäntä panostaa alkuruokaan täysillä, pääruoka valmistuu helpomman kaavan mukaan.

Jakso 3: Kun illallisia emännöi laulaja Anni Lötjönen, eli vegaani taikina-addikti, joka kokkaa nenällään, lienee selvääkin selvempää, että luvassa on ikuinen muisto illan vieraille. Tarjolla on myös uusia mahdollisuuksia päästä ennakkoluuloistaan.

Jakso 4: Viikon viimeiset illalliset nautitaan toimittaja Laura Frimanin luona Suomenlinnassa. Kaalipitoiset menut ja erilaiset ohjelmanumerot on pisteytetty ja lopuksi joku julistetaan viikon voittajaksi.

Toisella viikolla illallisia isännöivät laulaja Ilta, juontaja Tommi Manninen, radiojuontaja-DJ Oku Luukkainen ja viihdetaiteilija HesaÄijä.

Muita illan isäntiä ja emäntiä kauden varrelta ovat muun muassa muusikko Anna Hanski, hyvinvointivalmentaja Nanna Karalahti, tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg, muusikko Virpi Kätkä, urheilutoimittaja Mika Saukkonen, jääkiekkovalmentaja Karri Kivi, muusikko Ressu Redford, mediapersoona Wallu Valpio ja somepersoona Karoliina Tuominen.

Kaiken kaikkiaan jaksoja ja niissä mukana olevia tähtiä on yhteensä 40.

#neljäntähdenillallinen

Ohjelman on MTV:lle tuottanut Moskito Television.

Neljän tähden illallinen Subilla ma 3.2. klo 20.30 alkaen neljänä päivänä viikossa, maanantaista torstaihin.
C Moressa julkaistaan kaikki viikon jaksot jo maanantaisin.

Mtv-palvelussa kunkin illan jakso on katsottavissa lähetyspäivänä vuorokauden vaihduttua.

Love Island Suomi -ohjelmaa katsoi ensimmäisellä esitysviikolla 1,2 miljoonaa suomalaista – Kiinnostus kasvanut myös vanhemmissa kohderyhmissä

Love Island Suomi -  2

Viime viikon maanantaina alkaneesta rakkausreality Love Island Suomesta on saatu käyntiin vasta toinen tuotantokausi, mutta katselumäärän kasvu on jatkunut ilmiömäisenä. Ensimmäisen viikon jaksoja on katsonut 1,2 miljoonaa suomalaista joko tv-kanavilta tai suoratoistopalveluista. Ilmaisessa mtv-palvelussa ohjelma oli viime viikon katsotuin ja Subin katseluosuus oli korkein yli kahteen vuoteen. Ohjelma on kasvattanut suosiotaan nuorten kohderyhmien lisäksi myös vanhemmissa kohderyhmissä. 

Ensimmäisen tuotantokauden malliin Suomen kakkoskausi on tavoittanut* eniten nuorten 15-24-vuotiaiden naisten kohderyhmää, joista 40 % on jo katsonut ohjelmaa joko tv:stä tai online-palveluista. Ohjelma on kasvattanut suosiotaan nuorten kohderyhmien lisäksi myös vanhemmissa kohderyhmissä. Vahvassa kasvussa on muun muassa 25-44-vuotiaiden naisten kohderyhmä, joista vähintään joka kolmas (35 %) on katsonut ohjelmaa.

Love Island Suomi -sisältöä kulutetaan monikanavaisesti niin lineaaritelevisiossa, online-palveluissa, ohjelman ilmaisessa applikaatiossa kuin sosiaalisen median eri kanavissa käydyissä keskusteluissa. Merkittävä osa ohjelman koukuttavuutta on sen osallistavuus, sillä katsojat pääsevät vaikuttamaan sisältöön ja tapahtumiin lähes reaaliajassa ilmaisen applikaation avulla. Applikaatiosta löytyy paljon ohjelmaan liittyvää lisäsisältöä ja äänestyksiä, joiden lopputulokset vaikuttavat merkittävästi Love Island Suomi -villan tapahtumiin. Uusittu applikaatio on kerännyt jo lähes 80 000 latausta, ja sen kautta katsojat myös äänestävät finaalissa voittajaparin.

Rakkautta etsivien sinkkujen saaga on noussut suosikkiaiheeksi myös sosiaalisessa mediassa. Love Island Suomen tuore Instagram-tili @subloveislandsuomi on singahtanut räjähdysmäiseen kasvuun seuraajamäärän noustessa lähes 12 000:een. Instagram-tili on tavoittanut jo yli 2 miljoonaa silmäparia tähän mennessä. Sisältöjä jaetaan sosiaalisessa mediassa #loveislandsuomi aihetunnisteella.

Lähteet: Finnpanel TV-mittaritutkimus ja TotalTV-raportointi, online-katselu Adobe, Instagram

*tavoittavuus, vähintään 3 min yhtäjaksoista katselua

Love Island Suomi

Love Island Suomi on kuuma jättireality, jossa joukko upeita sinkkuja tavoittelee rakkautta Espanjan kuuman auringon alla. Leikkisä ja positiivinen ohjelma sijoittuu espanjalaiseen luksusvillaan, jossa osallistujat viettävät pisimmillään kahdeksan viikkoa. Sinkut valitsevat aika ajoin itselleen mieluisimman parin ja kuvioita sekoittavat villaan saapuvat uudet sinkut. Katsojat ovat huomattavassa roolissa, sillä ilmaisen applikaation kautta annetut äänet vaikuttavat mm. ketkä ohjelmassa jatkavat. Kuutena päivänä viikossa esitettävän Love Island Suomen kruunaa finaali, jossa katsojat pääsevät valitsemaan voittajaparin. Myös toisella kaudella ohjelman juontaa Miss Suomeksi vuonna 2016 kruunattu Shirly Karvinen ja voice overina sanailee stand up -koomikko Riku Sottinen.

Maailman suosituin rakkausreality on noussut megailmiöksi myös Iso-Britanniassa, Australiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Tanskassa, BENELUX-maissa, Unkarissa, Puolassa, Ruotsissa ja Norjassa kasvattaen suosiotaan kausi kaudelta.

Love Island Suomi Subilla ja mtv-palvelussa maanantaista lauantaihin klo 21.
C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo tuntia aikaisemmin, klo 20, lukuunottamatta finaalijaksoa.

Love Island Suomen MTV:lle tuottaa ITV Studios Finland.

 LISÄTIEDOT:

#loveislandsuomi

Instagram: @subloveislandsuomi

Facebook-ryhmä

www.mtv.fi/loveislandsuomi

On aika heittää nörttijengille hyvästit – viimeinen kausi Rillit huurussa -sarjasta alkaa Subilla ti 10. syyskuuta klo 20.30

rillit_huurussa_s12_012

Rillit huurussa (The Big Bang Theory, 2007–2019) aloittaa viimeisen tuotantokautensa Subilla tiistaina 10.9. klo 20.30. Sarjaa seurataan Subilla kolmena iltana viikossa: tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.

11. kauden lopussa alussa vihityt Sheldon (roolistaan Emmy-palkinnon neljästi pokannut Jim Parsons) ja Amy (Mayim Bialik) totuttelevat uuteen elämänvaiheeseensa, eikä väärinymmärryksiltä sosiaalisesti kömpelön pariskunnan suhteessa vältytä.

Raj (Kunal Nayyar) on kaveriporukan viimeinen poikamies, mutta ei ehkä kauaa. Viimeisen kauden toisessa jaksossa Raj pyytää isäänsä auttamaan häntä naimisiin. Miten Raj’n avioliittounelmien käy, kun hän tapaa isänsä avittamana Anun (Rati Gupta)?

Penny (Kaley Cuoco) ja Leonard (Johnny Galecki) elävät vakiintuneen pariskunnan elämää. Yksi suuri kysymys kaksikon elämässä on vailla vastausta: haluavatko he perustaa perheen?

Howard (Simon Helberg) ja Bernadette (Melissa Rauch) saivat 11. kaudella toisen lapsensa ja jatkavat elämäänsä pikkulapsiperheessä. Oman lisänsä Howardin ja Bernadetten elämään tuo alivuokralaisena asuva sarjakuvakauppias Stuart (Kevin Sussman).

Tällä kaudella:

  • Pennyn, Sheldonin ja Leonardin asuttaman talon iänikuisesti rikki oleva hissi korjataan viimein.
  • Howardin ja Bernedetten lapset Halley (Sailah Nicol) ja Neil Michael (Nate Ash) näkyvyät ensimmäisen kerran. Halleyn äänenä on aiemmin kuultu Pamela Adlonia, joka tunnetaan myös Kukkulan kuningas -sarjan Bobby Hilllinä.
  • Sarja rikkoo pitkäkestoisimman sitcomin ennätyksen: historiallinen jakso on kauden 21. jakso, järjestyksessään sarjan 276. Edellinen ennätyksenhaltija oli Cheers, jota esitettiin vuosina 1982–1993 yhteensä 275 jaksoa.

Sarjan on tuottanut Warner Bros. Television.

Rillit huurussa ti 10.9. klo 20.30 alkaen kolmena päivänä viikossa. Jaksot ovat katsottavissa myös mtv-palvelussa.

Tässä ovat Love Island Suomen ensimmäiset rakkaudennälkäiset sinkut – Jättireality alkaa maanantaina Subilla klo 21

67349703_10156450148711964_3759598827984650240_o

Valtavaksi ilmiöksi kasvaneen Love Island Suomen odotettu toinen kausi alkaa Subilla, mtv-palvelussa ja C Moressa 1,5-tuntisella erikoisjaksolla ylihuomenna maanantaina 19.8. klo 21. Ohjelma tulee siitä eteenpäin tunnin mittaisena kuutena iltana viikossa maanantaista lauantaihin. Ensimmäiset Love Island -saarelaiset astelevat Espanjan Esteponassa sijaitsevaan luksusvillaan tänään ja viettävät parhaillaan aikaa tuotannon järjestämässä eristyksessä – tässä he ovat!

Love Island Suomi -ilmiö koukuttaa meillä ja maailmalla

Love Island Suomen koukuttavuus piilee rehellisissä ja todellisissa tunteissa. Kuumassa jättirealityssa upeiden sinkkujen päämääränä on löytää rakkaus, eikä rikkoa jo olemassa olevia parisuhteita. Leikkisä ja positiivinen ohjelma kuvataan Espanjassa Esteponan alueella, jossa osallistujat pääsevät asustamaan viime kauttakin hulppeampaan luksusvillaan. Osallistujien mukanaolo ohjelmassa kestää pisimmillään kahdeksan viikkoa. Kuutena päivänä viikossa esitettävän Love Island Suomen kruunaa finaali, jossa katsojat pääsevät valitsemaan voittajaparin. Myös toisella kaudella ohjelman juontaa Miss Suomeksi vuonna 2016 kruunattu Shirly Karvinen ja voice overina sanailee stand up -koomikko Riku Sottinen.

Love Island Suomen ensimmäinen kausi nousi viime syksyn ilmiöksi, joka keräsi ennätykselliset katsojamäärät ja tempaisi mukaan osallistavuudellaan. Rakkautta etsivistä sinkuista muodostui ensimmäisen kauden aikana useampia pareja, joista edelleen yhdessä ovat Patrick ja Anku sekä Veera ja Janne. Love Island on on noussut megailmiöksi myös Iso-Britanniassa, Australiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Tanskassa, BENELUX-maissa, Unkarissa, Puolassa, Ruotsissa ja Norjassa kasvattaen suosiotaan kausi kaudelta.

Love Island Suomi -applikaatio ladattavissa nyt App Storesta ja Google Playsta

Applikaatio on kurkistusikkuna villan tapahtumiin: sinne tulee paljon ohjelmaan liittyvää lisäsisältöä, jota ei julkaista missään muualla. Esimerkiksi videoita, taustatietoja, juoruja ja kuvia. Applikaatiossa on myös äänestyksiä ja mielipidekyselyitä, joiden lopputulokset vaikuttavat merkittävästi tapahtumiin villassa. Katsojat myös äänestävät sovelluksella voittajaparin.

Love Island Suomi starttaa Subilla ja mtv-palvelussa 1,5-tuntisella erikoisjaksolla maanantaina 19.8. klo 21 ja jatkuu kuutena iltana viikossa maanantaista lauantaihin. C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo tuntia aikaisemmin, klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Love Island Suomen MTV:lle tuottaa ITV Studios Finland.

#loveislandsuomi
Instagram: @subloveislandsuomi
Facebook-ryhmä
www.mtv.fi/loveislandsuomi

Kaikki paheet yöttömässä yössä – Uusi draamasarja Rantabaari alkaa Subilla 10.9.

Rantabaari_logokuva_nettiin

Kesä jatkuu tästä eteenpäin ympäri vuoden, kun Salatut elämät -tekijöiden uusi draamasarja Rantabaari alkaa Subilla ja mtv-palvelussa tiistaina 10.9. klo 20. Kolmesti viikossa, tiistaista torstaihin parhaaseen katseluaikaan esitettävässä uutuussarjassa keskiössä ovat nuorten aikuisten kimurantit ihmissuhteet ja Helsingin kesä kaikkine houkutuksineen. Rantabaaria tähdittävät Salatut elämät -sarjasta tutuksi tulleet Alissa (Johanna Puhakka), Lola (Sofia Arasola) ja Pietari (Miikka Wallin) sekä iso joukko uusia näyttelijätuttavuuksia.

Rantabaari-sarjassa päästään eläytymään nuorten päähenkilöiden villiin kesänviettoon, johon lukeutuu kesätöiden lisäksi kuumia bileitä yöttömässä yössä, draamaa, rakastumisia ja juhlien jälkeisiä morkkiksia. Salattuja elämiä rohkeammaksi käsikirjoitetun Rantabaarin tapahtumat keskittyvät Helsingin Taivallahden merelliseen ympäristöön.

Salatut elämät -sarjasta tuttujen Alissan, Lolan ja Pietarin lisäksi Rantabaarin henkilöhahmoina seikkailevat Anssi (Matti Leino), Perttu (Heikki Ranta), Suvi (Jaana Joensuu), Jartsa (Aino Sirje), Krista (Emilia Jansson), Ville (Jaakko Mölsä), Olivia (Sara Ritala), Milo (Eric Barco), Sauli (Heikki Slåen) ja Johannes (Tuukka Leppänen).

Rantabaari on koko vuoden kestävä draamasarja, jota esitetään Subilla ja mtv-palvelussa tiistai-, keskiviikko- ja torstai-iltaisin 10.9. klo 20 alkaen. C Moressa koko viikon jaksot pääsee katsomaan jo maanantaisin 16.9. alkaen.

Rantabaarin MTV:lle tuottaa FremantleMedia Finland.

Syksyn kuumin rakkausreality Love Island Suomi palaa! Megailmiöksi noussutta sarjaa juontaa Shirly Karvinen

e656699_c77566c04d84d02aa7d4bf142b84ea07

Rakkauden ja realityn ystäville on luvassa kuuma syksy, kun huippusuosittu Love Island Suomi palaa Subille syksyllä 2019 toisen tuotantokauden merkeissä. Haku ohjelmaan käynnistyy nyt.

Love Island Suomen ensimmäinen kausi nousi viime syksyn ilmiöksi. Kuumassa jättirealityssä joukko upeita sinkkuja vietti unohtumattoman ja lämmöntäyteisen syksyn hulppeassa villassa Espanjan auringon alla. Ja mikä tärkeintä, rakkautta etsivistä sinkuista muodostui ensimmäisen kauden aikana neljä paria, joista kaksi: Patrick ja Anku sekä Veera ja Janne ovat vielä yhdessä.

Mukaansatempaavassa Love Island Suomessa nähdään rehellisiä ja todellisia tunteita. Rakkausrealityn päämääränä on löytää rakkaus, eikä rikkoa jo olemassa olevia parisuhteita. Leikkisä ja positiivinen ohjelma kuvataan upeassa villassa Espanjan auringon alla. Osallistujien mukanaolo ohjelmassa kestää pisimmillään kahdeksan viikkoa.

Tulevana syksynä kuutena päivänä viikossa esitettävä Love Island Suomi huipentuu finaaliin, jossa katsojat pääsevät valitsemaan voittajaparin.

Sopivien osallistujakandidaattien haku ohjelmaan käynnistyy nyt osoitteessa mtv.fi/haemukaan

Juontajana Shirly Karvinen

Love Island Suomen juontajana nähdään myös toisella kaudella vuonna 2016 Miss Suomeksi kruunattu Shirly Karvinen. Hän lähtee juontamaan toista kautta erittäin hyvillä fiiliksillä.

“Odotukseni olivat jo viime kaudella kovat. Tiesin, että ohjelmaan hakeva nuorempi sukupolvi on rohkeaa ja avointa, mutta jopa minut yllätti se, miten valmiita sinkut olivat heittäytymään rakkauteen”, Karvinen kertoo.

“Katsojien on kiva myötäelää sitä, mitä asukkaat villassa kokevat, mutta itse pidän Love Island Suomessa erityisesti siitä, että ohjelmassa ei ole kyse kieroilusta tai pelien pelaamisesta. Talossa pysyvät ne, joiden motiivi ohjelmaan osallistumiseen on rakkaus. Kaikkein hienointa on se, että ensimmäisen kauden pariskuntia on edelleen yhdessä. Se todistaa sen, että rakkauden löytäminen tässä ohjelmassa on mahdollista.”

Love Island Suomen MTV:lle tuottaa ITV Studios Finland. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut Love Island on rantautunut kansallisilla versioilla Britannian lisäksi myös Australiaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Tanskaan Ruotsiin ja Norjaan.

Suomalainen menestyssarja Kolmistaan nähdään Subilla 7.3. alkaen klo 21 – aina kaksi jaksoa putkeen!

e652728_7d998249493c105462df7d121f6ef2ff

Pamela Tolan, Lauri Tilkasen ja Eero Ritalan tähdittämä tragikoominen sarja, Kolmistaan starttaa Subilla torstaina 7.3. klo 21. Jatkuvajuoninen sarja kertoo poikkeuksellisen vanhemmuustarinan, josta ei puutu huumoria eikä hankalia tilanteita. Koukuttava Kolmistaan esitetään aina kahden jakson putkena, koko tuotantokauden ajan.

Kotimainen komediasarja, Kolmistaan kertoo kolmesta kolmekymppisistä kaveruksesta Vilmasta, hänen poikaystävästään Sevestä sekä heidän homoseksuaalista ystävästään Markuksesta. Porukalla he bilettävät ahkerasti ja asuvat yhdessä Helsingissä. Eräs bileilta lähtee lapasesta ja kolmikko päätyy yhdessä sänkyyn.

Pari viikkoa myöhemmin raskaustesti paljastaa Vilman tulleen raskaaksi jommallekummalle miehistä. Kolmikko ei halua ajautua elämässä erilleen, joten he ratkaisevat kiperän tilanteen jatkamalla yhteiseloa ja päättämällä kasvattaa lapsi yhdessä.

Kolmistaan on Samuli Valkaman ohjaama ja pääosissa nähdään Pamela Tola, Lauri Tilkanen ja Eero Ritala.

Kolmistaan on ITV Studios Finlandin tuottama sarja

Kolmistaan alkaa tuplajaksoilla 7.3. klo 21.00 Subilla ja mtv:ssä. Ohjelma katsottavissa myös C Moressa.

Suomalainen uutuussarja Aaveiden jäljillä etsii merkkejä paranormaaleista ilmiöistä Subilla 7.3. klo 22 alkaen

e651912_ae1f7124bfc993cf989d9a3c008ab937

Hyytävässä uutuussarjassa, Aaveiden jäljillä, veljekset Jupe ja Marko Keskitalo tiimeineen matkaavat yliluonnollisten ilmiöiden alkulähteille ja tuovat paranormaalit ilmiöt suoraan kotisohville uudenlaisen teknologian avulla. Aaveiden jäljillä alkaa Subilla 7.3. torstaina klo 22.

Aaveiden jäljillä -ohjelman työryhmällä on käytössä kansainvälistä tasoa oleva laitteisto, jolla pyritään taltioimaan ja havaitsemaan muutoksia mm. radioaalloilla sekä magneetti- ja energiakentässä.

Suuret tragediat kiehtovat yliluonnollisten ilmiöiden tutkijoita, koska juuri synkkiä salaisuuksia kätkevissä paikoissa on paljon yliluonnollisia kokemuksia ja aktiivisuutta. Tutkimuksien lähtökohtana ovat ihmisten kokemukset ja havainnot useammalta ihmiseltä, jonka jälkeen ryhmä pureutuu alueen historiaan.

Ohjelmassa ei juosta pelkästään yksittäisen rapinan perässä, vaan valituissa kohteissa tiedetään tapahtuneen historiansa aikana asioita, jotka voisivat aiheuttaa paranormaaleja ilmiöitä. Tutkimusryhmällä on selkeä kuva henkilöistä, keiden oletetaan kohteessa kummittelevan. Tutkimusten tarkoituksena on todistaa nämä ilmiöt oikeiksi tai perättömiksi havainnoiksi.

Ensimmäisessä jaksossa selvitetään Turun linnan tarinoita

Aaveiden jäljillä -ohjelman avausjakso,
7.3. klo 22:00, Turun linna

Sarjan avausjaksossa Aaveiden jäljillä etsii todisteita paranormaalista aktiivisuudesta Turun linnassa. Holveissa otettuihin valokuviin on tallentunut ihmisiä ympäröineitä savupatsaita ja kävijät puhuvat pahan energiasta. Keskiaikaiset raakuudet ovat aavehavaintojen ohella myös pohja synkälle turismille.

Aaveiden jäljillä alkaa Subilla ja mtv:ssä torstaina 7.3. klo 22.
Ohjelman ensimmäisen kauden kaikki jaksot katsottavissa myös C Moressa heti 7.3.

Carrien päiväkirjat jatkuu uusin jaksoin Subilla 3.6. klo 21

1847114

Lindsey Gort näyttelee nuorta Samantha Jonesia. Copyright: Subtv Oy Copyright: MTV Oy

CARRIEN PÄIVÄKIRJAT -sarja saapuu sulostuttamaan Subin kesää 3.6.2014 alkaen kello 21.00. Aikamatkalle vuoteen 1985 katsojat lähettävää toista tuotantokautta seurataan aina tiistai-iltaisin. Kaudessa on yhteensä 13 osaa.

Carrie Bradshaw (AnnaSophia Robb), 17 vuotta, saa vihdoinkin kutsua itseään manhattanilaiseksi. Sen takaavat upea työpaikka Interview-lehdessä sekä asunto Tribecan asuinalueella Manhattanilla. Kämppiksenä Carriella on kaveri kotopuolesta, Walt (Brendan Dooling).

Ihmissuhteet kotirintamalla jäivät ykköskauden päätteeksi umpisolmuun, kun Carrien paras ystävä Maggie (Katie Findlay) ja poikaystävä Sebastian (Austin Butler) päätyivät suukottelemaan baari-illan päätteeksi. Carrie on saanut parannella tästä aiheutuneita sydänsurujaan Manhattanilla, mutta edessä on epämukava paluu kotikaupunkiin, kun uusi kouluvuosi alkaa syksyllä.

Carrien päiväkirjat -sarjan toisella kaudella mukaan kuvioihin astuu uusi hahmo, joka on tuttu kaikille Sinkkuelämää-sarjaa seuranneille. Carrie nimittäin tutustuu itseään hieman vanhempaan naiseen, musiikkipiireissä pyörivään itsevarmaan Samantha Jonesiin (Lindsey Gort). Samanthasta ja Carriesta muodostuu parivaljakko, jonka ystävyyssuhde kestää eliniän.

Lindsey Gortin suoritusta räväkkänä Samanthana on kehuttu. Gort muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon Samantha Jones -hahmon tunnetuksi tehnyttä Kim Cattrallia. Samanthamaiset eleetkin ovat Sinkkuelämää-sarjan faniksi tunnustautuneella Gortilla hallussa aina pään kallistuksista vauhdissa kiitävän taksin pysäyttämiseen.

CARRIEN PÄIVÄKIRJAT 2. kausi Subilla ja MTV Katsomossa 3.6.2014 alkaen kello 21.00