Category Archives: National Geographic

National Geographic -TV-kanavan uusi ravisuttava dokumenttisarja avaa WTC-iskut uudesta näkökulmasta

11. syyskuuta: Päivä Amerikassa -dokumenttisarjaa työstettiin yli kolmen vuoden ajan, ja se koostuu yksinomaan silminnäkijöiden haastatteluista ja arkistomateriaalista. Kuusiosainen sarja nähdään ainoastaan National Geographic -TV-kanavalla 6. syyskuuta alkaen.

WTC-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. National Geographic -TV-kanavalla esitetään iskuja käsittelevää teemaohjelmistoa syyskuun 6. päivästä lähtien. Viikon aikana nähdään pintaa syvemmältä raapaiseva kuusiosainen dokumenttisarja 11. syyskuuta: Päivä Amerikassa, jossa syyskuun terrori-iskuista selvinneet kertovat tarinansa.

Sarjaa työstettiin yli kolme vuotta, minkä aikana elokuvantekijät haastattelivat 54 henkilöä ja haastattelumateriaalia kertyi yhteensä 235 tuntia. Haastattelujen lisäksi dokumenttisarjassa on mukana runsaasti – myös ennennäkemätöntä – arkistomateriaalia, joka avaa tapahtumia minuutti minuutilta: viereisistä rakennuksista, kadulta ja tornien sisältä kuvattua aineistoa sekä tallenteita lennonjohdosta ja hätäpuheluita, joita soitettiin torneista ja kaapatuista lentokoneista.

Sarja alkaa hetkistä ennen törmäystä, kun kamera seuraa palokunnan yksikön tavanomaista tiistaiaamua. Hetkeä myöhemmin yksikkö saapuu ensimmäisten joukossa WTC-tornien sisälle, missä tilanteen vakavuus alkaa hahmottua. Dramaattisista kokemuksistaan dokumenttisarjassa kertovat myös muun muassa pohjoistornista juuri ennen sen sortumista ulos päässyt palomies, tornien raunioista eloonjääneitä pelastamaan saapuneet ensihoitajat sekä betonivuorten alle loukkuun jääneet, jotka kertovat epätoivon hetkistään ja saamastaan avusta.

– Halusimme tuoda dokumenttisarjan keskiöön nimenomaan ihmiset tavalla, joka kunnioittaa sekä iskujen uhreja että selvinneitä. Sarja keskittyy geopoliittisten vaikuttimien sijasta paikalla olleiden ihmisten kokemuksiin, kertovat National Geographic TV-sarjan tuottajat, Oscar®-voittajat Dan Lindsay ja T.J. Martin.

– Jokainen meistä muistaa tarkalleen, missä oli syyskuun 11. päivänä vuonna 2001. Tragedian, kaaoksen ja surun ohella merkitsevää tuona päivänä oli myös kaikki se sankaruus, epäitsekkyys ja inhimillisyys, jota ihmiset osoittivat. Tämän dokumenttisarjan tarkoitus on ikuistaa nämä vaikuttavat tarinat ja jatkaa National Geographicin autenttisen ja vaikuttavan tarinankerronnan perintöä, joka avaa historiallisten tapahtumien syvempiä merkityksiä, sanoo Courteney Monroe, president, National Geographic Content.

11. syyskuuta: Päivä Amerikassa nähdään Suomessa ainoastaan National Geographic -TV-kanavalla. Dokumenttisarja alkaa maanantaina 6.9. klo 21.00, minkä jälkeen nähdään uusi jakso joka ilta lauantaihin klo 22.00 asti. Tiistaina 7.9. klo 20.30 uusitaan edellisen illan jakso, juuri ennen uutta jaksoa, samoin seuraavat jaksot ke–pe iltoina klo 21.00. Lauantaina näytetään koko sarja uusintana alkaen klo 16.30 huipentuen viimeisen jakson ensiesitykseen klo 22.00. 

Teemaviikon päättää Bin Ladenin kovalevy -dokumentti, joka esitetään sunnuntaina 12.9. klo 22.00.

Jaksokuvaukset – 11. syyskuuta: Päivä Amerikassa

Jakso 1
Ensiapu – Maanantai 6. syyskuuta klo 21.00
Uusinnat ti 7.9. 20.30 ja la 11.9. klo 16.30

Kun kaapattu lentokone törmää pohjoistorniin, seuraamme ensimmäisten palomiesten saapumista paikalle ja taistelua aikaa vastaan, kun he yrittävät pelastaa loukkuun jääneitä siviilejä. Todistamme myös, miten liikemies yrittää pelastaa tuntemattoman haavoittuneen hengen. Toisen koneen törmätessä etelätorniin ei enää ole epäilystäkään: Yhdysvallat on hyökkäyksen kohteena.

Jakso 2
Etelätorni – Tiistai 7. syyskuuta klo 22.00
Uusinnat ke 8.9. 21.00 ja la 11.9, klo 18.00

Kun kuulutus kehottaa ihmisiä jäämään paikoilleen, etelätornissa seurataan sokissa pohjoistornin paloa. Toisen koneen törmäyksen jälkeen etelätornissa olevien siviilien täytyy löytää keino paeta turvaan yläkerroksista. Katutasossa ensihoitajilla on vastassaan loukkaantuneiden ja menehtyneiden uhrien tulva, ja heille tulee kiire saada pelastettua mahdollisimman moni.

Jakso 3
Romahdus – Keskiviikko 8. syyskuuta klo 22.00
Uusinnat to 9.9. 21.00 ja la 11.9, klo 19.00

Seuraamme päivän kauhunhetkiä kahden lentokoneen törmättyä World Trade Centeriin. Lento 77 törmää Pentagoniin. Lento 93 on kaapattu ja suuntaa kohti Washingtonia. Todistamme Washington D.C:n sotilashenkilökunnan sankarillisia tarinoita sekä United 93 -lennon matkustajien epätoivoista henkiinjäämistaistelua. New Yorkissa etelätorni romahtaa, mikä johtaa uhrien määrän räjähdysmäiseen kasvuun.

Jakso 4
Pilvi – Torstai 9. syyskuuta 22.00
Uusinnat pe 10.9. 21.00 ja la 11.9. klo 20.00

Etelätornin romahdettua eloonjääneet ajautuvat erilleen valtavan pölypilven nielaistua heidät sisäänsä. Ihmiset yrittävät ymmärtää tapahtunutta ja etsiä epätoivoisesti läheisiään. Pölyn laskeuduttua pohjoistornin romahduksen jälkeen näemme tunteikkaita jälleennäkemisiä ja sydäntäriipaisevia menetyksiä.

Jakso 5
Löydän sinut kyllä – Perjantai 10. syyskuuta klo 22.00
Uusinta la 11.9. klo 21.00

Pelastajat näkevät ground zeron valtavan rauniokasan ja miettivät, voiko kukaan enää olla hengissä. Yksi palomiesten ryhmä, joka oli sisällä pohjoistornissa sen romahtaessa, onnistuu selviämään hengissä kuin ihmeen kaupalla. Nyt he ovat ansassa ja lähettävät avunpyyntöjä radiolla, kun muut palomiehet taistelevat aikaa vastaan heidän yrittäessään paikantaa ja pelastaa ”veljensä” vaarallisista ja epävakaista raunioista.

Jakso 6
Kaikki on poissa – Lauantai 11. syyskuuta klo 22.00

Tornien romahduksen jälkeen kaksi entistä merijalkaväen sotilasta ja entinen ensihoitaja suuntaavat ground zerolle etsimään eloonjääneitä. Yhdessä he paikantavat Port Authorityn poliisit, jotka ovat jääneet loukkuun 15 metrin syvyyteen raunioiden alle. Oman henkensä riskeeraamalla ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä vapaaehtoiset onnistuvat yhdessä päivän uskaliaimmista ja inspiroivimmista pelastusoperaatioista.

Bin Ladenin kovalevy – Sunnuntai 12. syyskuuta klo 22.00

Kovalevyt, jotka löydettiin rakennuksesta, jossa Osama bin Laden tapettiin, paljastavat aivan uusia seikkoja miehen yksityiselämästä. Näihin tiedostoihin on vasta nyt salausluokituksen poistuttua päästy käsiksi ja voitu tutkia ja avata. Asiantuntijat käyvät läpi 470 000 digitaalista tiedostoa kartoittaakseen massamurhaajan ajatuksia ja suunnitelmia. Dokumentissa valotetaan ja tutkitaan Osama Bin Ladein ristiriitaista henkilöä, perhesuhteita sekä väkivallan ja tuhon perintöä, jota hän elämänsä aikana kylvi maailmaan.

:FOXTV: Gordon Ramsayn makuseikkailut -sarjan kolmas kausi tuo räiskyvän huippukokin Suomeen!

Gordon Ramsay kalastaa perinteisellä tavalla Kukkolankoskella Pohjois-Suomenssa. Kuva: Justin Mandel, National Geographic

Brittiläinen huippukokki Gordon Ramsay kiertää maailmaa Gordon Ramsayn makuseikkailut -sarjassa ja tutustuu eri maiden keittiöiden erikoisuuksiin paikallisten keittiömestarilegendojen johdolla. Uusi kausi alkaa Suomi-jaksolla!

Kolmannen kauden ensimmäinen jakso tuo Ramsayn Pohjois-Suomeen. Helsinkiläinen Michelin-keittiömestari ja ravintoloitsija Kim Mikkola perehdyttää ruokaa rakastavan britin suomalaisen gastronomian saloihin. Samalla päästään ihmettelemään myös suomalaisen kulttuurin ja kielen omituisuuksia.

Heti ensi metreillä Ramsay ja Mikkola haastetaan mukaan suopotkupallon naisten peliin. Gourmet-kaksikon ryvettyä perinpohjaisesti rämeessä on aika tutustua suomalaisen suon tarjoamiin hienostuneempiin makuvivahteisiin, kun Mikkola johdattaa Ramsayn marjametsälle ihmettelemään lappilaisten marjojen ainutlaatuista makeutta – ja maistelemaan muurahaiskeon antimia.

Ramsayn matka jatkuu Tornionjoelle, eikä koskenlaskusta kuivin jaloin selvitä. Saunassa kirjailija Katariina Vuori tutustuttaa brittikokin saunakokkauksen salaisuuksiin. Ramsay pääsee myös kokeilemaan paikallista perinnekalastustekniikkaa, lippousta. Kukkolankosken tunnetuimman herkun, varrassiian, valmistus on huippukokille varsinainen nopeustesti. Ramsay tutustuu myös tynnyritervanpolttoon, vaikka ei heti herkun maulle täysin lämpenekään.

Perinteiseen tapaan jakso huipentuu Ramsayn ja paikallisen kokin, Kim Mikkolan, väliseen kokkaustaistoon. Siinä leikkimieliset loukkaukset lentelevät ja nähdään, ettei edes huippukokilla kaikki aina mene keittiössä ihan putkeen.

Suomi-jakso nähdään ainoastaan National Geographic TV-kanavalla sunnuntaina 29. elokuuta klo 21.00.

Perseverance Mars-mönkijän tarina National Geographic TV-kanavalla keskiviikkona

xiuqc6ymgcghutwnyjet

Perseverance-mönkijän tarina National Geographic TV-kanavalla keskiviikkona klo 21.00

Mars 2020 –avaruusluotain  –dokumentissa seuraamme Perseverance-mönkijän tarkkaa suunnittelua ja rakentamista Nasan suihkumoottorilaboratoriossa. Ohjelman aikana saamme nähdä insinöörien ammattitaitoa ja näemme kuinka Perseverance Mars-kulkija valmistetaan aikaisemmista versioista oppien.

Perseverance on Yhdysvaltain avaruushallinnon, Nasan, puolentoista miljardin euron investiointi, joka itse asiassa on renkailla kulkeva pieni huipputason- ja tekniikan laboratorio. Kooltaan Perservance on katumaasturin luokkaa, painoltaan jopa tuhannen kilon mönkijä. Edellinen Mars-kulkija, joka onnistuneesti saatiin Marsin pinnalle oli Curiosity elokuussa 2012. Curiosity-mönkijä kulkee edelleen Marsin pinnalla.

Perseverancen runko on sama kuin isosiskon Curiosityn, mutta renkaiden rakennetta ja profiilia on tukevoitettu ja muutettu, jotta liikkuminen mönkijälle olisi helpompaa Marsin vaativassa maastossa. Perseverancen voimanlähde on ydinparisto, jonka idea perustuu plutoniumin hajoamiseen, tämä energianlähde on suunniteltu kestämään noin 14 vuotta.

Percervancen toiminta-ajaksi Marsilla on tässä vaiheessa määritelty noin kaksi vuotta, mutta käytännössä aikaisemmatkin Mars-mönkijät ovat toimineet pidempään kuin alunperin on odotettu. Ennen Perseverance- ja Curiosity-kulkijoita, on Marsilla ollut Opportunity sekä tämän kaksoissisar Spirit. Ensimmäinen Mars-kulkija oli Sojourner, joka laskeutui vuonna 1997.

Perseverance-mökijä laskeutui onnistuneesti Marsin pinnalle seitsemän kuukauden lennon jälkeen viime torstaina. Laskeutuminen tapahtui Jezeron kraatteriin Marsin päiväntasaajan lähelle klo 22.55 Suomen aikaa. Se on nyt päässyt kohteeseensa ja on onnistuneesti lähettänyt kuvia Marsista.

Percervance-mönkijästä kertova dokumentti, Mars 2020 –avaruusluotain, nähdään keskiviikkona 24. helmikuuta klo 21.00 National Geographic TV-kanavalla.

Norjan talviset vuoristotiet saapuvat taas National Geographic-kanavalle

d10vaqrzlxqxjpfapbo0

Talven saapuessa Norjaan, myös vuoristotiet jäätyvät ja muuttuvat liukkaiksi ja hengenvaarallisiksi. Onnettomuuksien sattuessa taitavat ja kokeneet hinausautokuljettajat ovat kuumaa valuuttaa. Pelastajat palvelevat niin autoja kuin raskasta kalustoa, säässä kuin säässä. Talvikausi on heille kiireisintä aikaa, kun moni ulkomainen kuljettaja joutuu mitä pahempaan pinteeseen ajoneuvonsa kanssa.

Äärimmäisissä olosuhteissa ja pitkien talviöiden pimeydessä Pohjoisen valtatien pelastajat – sarjan neljä sankaria työskentelevät pitääkseen kaikki tiet auki.

Ulkomaisilla kuorma-autoilla on suurempi onnettomuusriski

Norjan talviteillä keskimäärin 15 onnettomuutta 23:sta tapahtuu ulkomaan rekisterissä oleville kuorma-autoille, joten pelastajien kielitaito ja neuvokkuus on tarpeen onnettomuuksia raivatessa ja ajoneuvoja pelastaessa.

Äärimmäiset sääolosuhteet yllättävät monet Norjaan talvella saapuvat. Ajoneuvojen huonot ja kuluneet renkaat sekä ketjujen puute, ovat usein kuorma-autojen onnettomuuksien syitä. Ulkomaisilla raskailla tavarankuljetusajoneuvoilla on kolminkertainen riski joutua onnettomuuksiin verrattuna norjalaisiin vastaaviin ajoneuvoihin, selviää Norjan liikenneviraston (TØI) tekemästä tutkimuksesta vuodelta 2016 ja tämä on edelleen tilanne tänään.

– Viranomaiset tiukensivat talvirenkaiden vaatimuksia vuonna 2019 ja ottivat käyttöön myös oikeuden pysäyttää kuorma-autot rajalle, mikäli esimerkiksi renkaat ovat liian huonossa kunnossa selvitäkseen talvisääolosuhteissa, kertoo Bjørn Lægreid Norjan liikennevirastosta, TØI:sta

Äärimmäiset talviolosuhteet yllättävät

Myös tapahtumat onnettomuuksien ympärillä lisäävät vakavasti riskejä. Onnettomuudessa olleiden ajoneuvojen siirtäminen syrjään onnettomuuspaikalta voi aiheuttaa vaarallisia tilanteita, tai jopa lisäonnettomuuksia. Onnettomuuspaikan ohi ajavat ajoneuvot käyttäytyvät useastiniin, että lisäävät likenteessä kaikkien liikkuvien riskejä. Pelastustyöt ovat siksi vaarallisia kaikille osallisille.

– Uudella kaudella nähdään useita esimerkkejä siitä, kuinka onnettomuus aiheuttaa usein vaarallisten tapahtumien ketjun. Onnettomuuspaikat ohitetaan usein korkeissa nopeuksissa tai ohittajat ottavat turhia riskejä, jolloin lisäonnettomuuksia sattuu, mikä vuorostaan vaikeuttaa ambulanssien ja muiden hätäpalveluiden turvallisesti paikalle saapumisen ja auttamisen, kiteyttää ohjelman tuottaja Anders Askeland ITV Studiolta.

Draamaa henkilötasolla

Pohjoisen valtatien pelastajat –ohjelman tutut sankarit jatkavat tulevallakin kaudella. Thord Paulsen Oddan alueelta, Bjørn Lægreid Eidfjordin alueelta, Jo Roger ja Ole Henrik Blengsli Overhallan alueelta ovat monelle katsojalle jo tuttuja persoonia.

Tällä kaudella päähenkilöillä on myös draamaa henkilötasolla. Jo Rogerin pojan Ole Henrikin, on otettava vastuu pelastuspalvelusta ollessaan vain 23 vuotta, kun Jo Rogerin itse joutuu onnettomuuteen. Myös Thordin ja Bjørnin ystävyyttä koetellaan, kun he tällä kaudella päättävät aloittaa yhteistyön.

National Geographic Pohjoisen valtatien pelastajat –sarja palaa kanavalle viidennen kauden jaksoilla tiistaina 6. lokakuuta klo 22.00. Aikaisemmat kaudet ovat nähtävissä Disney+ -suoratoistopalvelussa.

Maailmankuulu seikkailija Bear Grylls haastaa Hollywood-julkkikset – Selviääkö Channing Tatum Norjan erämaan haasteista?

avk8qlojm9fytf3jkaup

Captain Marvelina tunnettu Brie Larson seikkailusarja Running Wild With Bear Grylls nähdään National Geographic TV-kanavalla

Running Wild with Bear Grylls on TV-seikkailuohjelma, jonka jokaisessa jaksossa nähdään kuinka eri Hollywoodtähti tiputetaan maailmaan haastavimpiin maastoihin pelkkä reppu selässään. Ensimmäisissä jaksoissa nähdään muun muassa Captain Marvelina tunnettu Brie Larson ja Magic Mikea esittänyt Channing Tatum. 10-osainen sarja Running Wild With Bear Grylls nähdään National Geographic TV-kanavalla 19.1.2020 klo 21.00 alkaen.

Seikkailusarjassa nähdään, miten Kalifornian lämpöön tottuneet julkkikset pärjäävät villissä luonnossa, kaukana Hollywoodin mukavuuksista. Uudessa Running Wild With Bear Grylls -sarjassa nähdään entistäkin enemmän toimintaa, stuntteja ja kiperiä tilanteita.

”Olen todella ylpeä siitä, että kaikki sarjassa esiintyvät tähdet ovat seikkailujen aikana saaneet niin paljon positiivisia kokemuksia. Erämaassa seikkaileminen vie meidät äärirajoille, mutta palkitsee rohkeuden ja päättäväisyyden”, Grylls kertoo.

Channing Tatumin ja Brie Larsonin kestävyys koetuksella

Bear Grylls ja vierailevat tähdet jättävät kaupunkielämän mukavuudet taakseen ja tutustuvat maailman kaukaisimpien kolkkien äärimmäiseen luontoon. Sarjan ensimmäisessä jaksossa nähdään, miten Magic Mike -roolistaan tuttu Channing Tatum selviää 11 kilometrin patikkaretkestä Norjan armottomassa erämaassa ja herkistyy avautumaan henkilökohtaisesta elämästään Bearille nuotion äärellä. Sarjan vieraisiin lukeutuu poikkeuksellisen kattava lista kuuluisuuksia. Captain Marvelina tunnettu Brie Larson jättää Hollywoodin glamourin ja lähtee viidakkoretkelle läpi mangrovesoiden sekä sukeltaa haiden asuttamiin vesiin.

Sarjassa nähdään myös Marvelin supersankarielokuvistakin tuttu Dave Bautista (Drax), joka suuntaa uskaliaalle kiipeilyretkelle Arizonan Glen-kanjoniin. Kaudella on mukana on myös huippumalli ja sometähti Cara Delevigne, joka seikkailee Gryllsin kanssa Sardinian vuoristossa.

Haasteita ympäri maailman

Gryllsin tähdittämässä sarjassa seikkaillaan ympäri maailmaa. Seikkailukohteisiin lukeutuvat muun muassa krokotiilien asuttamat suot Panamassa, syvät vedenalaiset luolat Sardiniassa, Islannin karut jäätiköt ja Arizonan paahtavat aavikot. Vierailevien tähtien pitää kohdata suurimmat pelkonsa matkalla erämaiden halki. Näiden maailman rankimpien maastojen haasteina on kaikkea villieläinten kohtaamisesta jyrkkään vuoristokiipeilyyn.

Sarjassa tähtien tulee luottaa selviytymisvaistoihinsa ja silkkaan sisuun matkatessaan vaarallisten mantujen halki. Sarjassa Hollywoodin kimallus jätetään taakse, ja tähtien kestävyyttä koetellaan toden teolla.

RUNNING WILD WITH BEAR GRYLLS alkaa National Geographic kanavalla 19.1.2020 klo 21.00 ja on katsottavissa Ruutu-palvelussa sekä maksullisessa FOX+ -palvelussa Viaplayllä jälkikäteen. Kymmenen osaisen kauden aikana vieraina nähdään:

19. tammikuuta – Channing Tatum Norjan vuorilla

26. tammikuuta – Brie Larson Pearl Islandsilla

2. helmikuuta – Cara Delevingne Sardinian vuorilla

9. helmikuuta – Rob Riggle Islannissa

16. helmikuuta – Armie Hammer Sardiniassa

23. helmikuuta – Dave Bautista Glen Canyonissa, Arizonassa

1. maaliskuuta – Joel McHale, Slot Canyoneissa, Arizonassa

8. maaliskuuta –Alex Honnold Sveitsin alpeilla

15. maaliskuuta – Bobby Bones Norjan vuonoilla

22. maaliskuuta –Zachary Quinto Panaman viidakossa

RUNNING WILD WITH BEAR GRYLLS on kehitetty yhteistyössä Bear Gryllsin ja Delbert Shoopmanin kanssa. Sarjaa tuottaa Electus ja Bear Grylls Ventures.

National Geographic TV -kanavan kansainvälinen hittisarja Pohjoisen valtatien pelastajat palaa uusin jaksoin

iceroadrescue_thumb

Raskas ajokalusto tulee jälleen tutuksi Norjan vuoristoteiden ojanpohjien kanssa Pohjoisen valtatien pelastajat -sarjan 4. tuotantokaudella. Suosikkisarjan uudet jaksot alkavat tiistaina 1. lokakuuta kello 22:00 National Geographic TV -kanavalla. 

Äärimmäiset talviolosuhteiden epätavalliset sankarit

Norjan vuoristotiet ovat maailman petollisimpia. Nopeat lämpötilamuutokset tuottavat ennalta arvaamattomia ongelmia etenkin ulkomaalaisille kuljettajille, jotka yrittävät ajaa Norjan vaarallisilla talviteillä usein täysin keliin sopimattomalla ajokalustolla. Pohjoisen Valtatien Pelastajat TV-sarjassa seurataan tie- ja hinauspalvelujen eliittijoukkoa Pohjois-Norjan vuoristoteillä, missä he työskentelevät yötäpäivää usein karmivissa olosuhteissa – tehtävänään pitää tiet toiminnassa ja autoilijat turvassa.

Sarjan 4. kaudella hinaajasankarit joutuvat toistuvasti pistämään henkensä peliin pelastusoperaatioissa nopeasti muuttuvien sääolosuhteiden keskellä. Ohjelmasarjan uusin kausi on tulvillaan dramatiikkaa, jännitystä, suuri tunteita ja raskasta ajokalustoa tukalissa tilanteissa.

Pohjoismaiden menestynein NatGeo-dokumenttisarja

Pohjoisen valtatien pelastajat on National Geographic TV-kanavan ensimmäinen norjalaistuotanto, josta on sittemmin kasvanut huikea kansainvälinen menestys. Sarjan ensimmäinen kausi esitettiin Norjan televisiossa  31. elokuuta 2015. Sittemmin sarja on kerännyt yli 150 miljoonaa katsojaa maailmanlaajuisesti.

Dokumenttisarjan tuotannosta vastaa Norja ITV Studios, ja ohjelmaa esitetään kaikkiaan 172 maassa 43 eri kielellä.

–  On hienoa nähdä, että ihmiset ovat kiinnostuneita sarjasta eri puolilla maailmaa. Mielestämme on myös erityisen hauskaa esitellä vähän pohjoismaiden tie-olosuhteita muulle maailmalle, sanoo National Geographicin ohjelmapäällikkö Christian Skov.

– Koemme myös tärkeäksi, että sarja lisää tietoisuutta Pohjois-Norjan teiden vaarallisuudesta. On hienoa, että voimme auttaa levittämään tätä viestiä, Skov jatkaa.

Pohjoisen valtatien pelastajat (Ice Road Rescue) palaa kanavalle 1.lokakuuta ja nähdään tiistaisin klo 22.00, ja on katsottavissa Ruutu-suoratoistopalvelussa ja National Geographic+ -palvelussa jälkikäteen. 

  • Ensi-ilta: tiistaina 1. lokakuuta klo. 22.00 National Geographic TV-kanavalla, ja jälkikäteen Ruutu-suoratoistopalvelussa ja National Geographic+ -palvelussa
  • Jaksot: 8 x 60 min
  • Dokumenttisarja näytetään televisiossa 172 maassa 43 eri kielellä
  • 150 miljoonaa katsojaa ympäri maailmaa
  • Tuottanut Norja ITV Studios National Geographic TV-kanavalle

Palkittu dokumentti paljastaa, mihin muovijäte lopulta päätyy – katsottavissa National Geographic -kanavalla syyskuun 21. päivä

plastic-paradise

Plastic Paradise on dokumentti, joka valottaa vaikuttavalla ja ajoittain karmaisevallakin tavalla sitä vahinkoa, jota muovijäte on luonnolle ja ravintoketjulle aiheuttanut. Angela Sunin moneen kertaan palkittu dokumenttielokuva nähdään National Geographic TV -kanavalla.

Muovi on kestävyytensä vuoksi erittäin hyödyllinen keksintö moniin käyttötarkoituksiin, mutta samasta syystä se on aiheuttanut merkittävän jäteongelman. Kaikki 1800-luvun jälkeen tuotettu muovi on nimittäin edelleen jossain maapallollamme. Missä kaikki tämä muovi oikein piileksii?

2000-luvun alussa TV-juontaja ja elokuvantekijä Angela Sun päätti tutkia asiaa keskittyen eritoten huhuttuun roskasaareen Tyynellä valtamerellä. Päätös kuljetti hänet tuhansien kilometrien päähän trooppiseen paratiisiin, Midway-atollille, joka oli hukkumassa muovijätteeseen. Kävi ilmi, että totuus oli paljon huhuja pahempi, sillä luonnossa hajoava muovijäte oli alkanut merkittävällä tavalla muuntaa meriä ja edetä eläinten ravinnon mukana ihmisillekin elintärkeää ravintoketjua pitkin.

Angela Sunin löydöstä ja sitä seuranneista jatkotutkimuksista kertova dokumentti Plastic Paradise julkaistiin vuonna 2013. Elokuva herätti maailmanlaajuista huomiota kriittiselle ympäristöongelmalle ja etenkin Tyynenmeren muovipyörteelle – keräten samalla lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja elokuvafestivaaleilta ja kriitikoilta. Sunin kaltaisten tekijöiden ansiosta muoviongelma nousi poliittiseen keskusteluun ja on pysynyt siellä tähän päivään saakka.

– On ollut rohkaisevaa nähdä muovijätteen vastaisen liikkeen kiihtyminen. Ihmiset ympäri maailmaa ovat vaatineet muutosta, ja esimerkiksi muovipussikielloista ja oman juomapullon kuljettamisesta on tullut monissa paikoissa normi, Sun kertoo.

Ongelma ei kuitenkaan ole missään nimessä poistunut. Muovia virtaa edelleen luontoon ja vaikka uusi tuotanto pysähtyisikin, vahinkoa on jo saatu aikaan.

– Lainsäädäntöä on edelleen muutettava ehkäisemään valtavaa hukkamuovin virtaa. Lisäksi meidän pitää oppia kierrättämään uusi syntyvä muovijäte tehokkaammin sekä löytää tapoja hyödyntää jo syntynyt jäte, joka lojuu toimettomana ympäri maailmaa. Elimme vuosikymmeniä ilman kertakäyttömuovia ennen sen syntymää, joten voimme varmasti selvitä ja kukoistaa yhteiskuntana ilman sitä myös tulevaisuudessa, Sun korostaa.

Koska muovijäte ongelma on edelleen ajankohtainen aihe, ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan, National Geographic TV-kanava esittää palkitun dokumentin kansainvälisen rantojen siivouspäivän kunniaksi.

Plastic Paradise nähdään National Geographic TV -kanavalla  21. syyskuuta klo 19.00. Katsottavissa jälkikäteen Viaplay:n National Geographic+ -suoratoistopalvelusta.

Gordon Ramsay: Uncharted starttaa NatGeolla 10. elokuuta

ramsayn-makuseikkaulut

Gordon Ramsayn makuseikkailut -sarja (Gordon Ramsay: Uncharted) vie katsojansa huimalle matkalle läpi Perun, Uuden-Seelannin, Marokon, Havaijin, Laosin ja Alaskan. Seikkailu starttaa National Geographic TV -kanavalla 10. elokuuta.

Gordon Ramsay vie ruoanlaiton maailman ääriin National Geographicin uudessa TV-sarjassa Gordon Ramsayn makuseikkailut. Matkallaan tämä usean Michelin-tähden mestarikokki kokee uusia kulttuureita ja ruokalajeja oppainaan alkuperäiskansojen ruoanlaittajat, metsästäjät ja keräilijät.

Ramsay vaeltaa läpi laaksojen, sukeltaa merten syvyyksiin ja kiipeää pitkin vuorenseinämiä, kun hän etsii seikkailua ja särmää ruoanlaittoon. Gordon Ramsayn makuseikkailuissa tavataan alkuperäiskansoja ympäri maailman ja opitaan paikallisesta kulttuurista, ruokalajeista ja mauista. Uusien raaka-ainesten ja maistamiensa ruokien pohjalta Ramsay luo oman annoksen, joka kuvastaa maan kulttuuria ja sydäntä.

Jokainen jakso päättyy ruokajuhliin, missä Ramsay haastaa itsensä kohtaamaan paikallisen ruokalegendan ja laittaa uudet taitonsa testiin. Ramsaylle ruoka on avain kulttuuriin ja jokainen seikkailu on ovi ihmisten ja paikkojen sydämeen.

 – Tämä on ollut uskomaton matka National Geographicin kanssa kartoittamattomille maille. On ollut upeaa tavata paikallisia ja oppia heidän perinteistään, mauistaan ja siitä vaivannäöstä, jota he näkevät raaka-aineidensa eteen. Tätä sarjaa kuvatessani olen oppinut enemmän kuin 10 vuoteen, Ramsay kertoo.

Gordon Ramsayn makuseikkailuja katsotaan 172 maassa 43 eri kielellä ja Suomessa National Geographic TV-kanavalla 10.8. alkaen.

Jaksokuvaukset

PERUN PYHÄ LAAKSO (PERU’S SACRED VALLEY) 

Jakso 1/6. Ramsay ajaa moottoripyörällä inkojen Pyhän laakson läpi, perehtyy korkean ilmanalan ruokakulttuuriin ja tutustuu paikallisherkkuun, kaktusmatoon.

UUDEN-SEELANNIN KARU ETELÄ (NEW ZEALAND’S RUGGED SOUTH)

Jakso 2/6. Ramsay suuntaa eteläisen Uuden-Seelannin kaukaisiin kolkkiin ja perehtyy maorikeittiön saloihin. Paikallinen kalastaja opettaa Ramsayn metsästämään ankeriaita paljain käsin.

MAROKON VUORET (THE MOUNTAINS OF MOROCCO)

Jakso 3/6. Ramsay lähtee seikkailulle Atlasvuorille oppimaan muinaisesta berbereiden ruokakulttuurista. Sienten keräämiseen vaaditaan vuorikiipeilytaitoja ja kamelin lypsämiseen paikallista opasta.

HAVAIJIN HANAN RANNIKKO (HAWAII’S HANA COAST)

Jakso 4/6. Ramsay matkustaa Mauin saarelle ja tutkii havaijilaisen keittiön eksoottisia aineksia. Paikallisten opastuksella Ramsay oppii sukelluskalastamaan ja metsästämään jousella.

LAOSIN MAHTAVA MEKONG (THE MIGHTY MEKONG OF LAOS)

Jakso 5/6. Ramsay vaeltaa Laosin viidakossa ja meloo Mekong-jokea pitkin, kulinaarisia kokemuksia etsien. Inspiraatio löytyy etanoista, jättivesiluteista ja kutojamuurahaisten munista.

KAAKKOIS-ALASKA (ALASKA’S PANHANDLE)

Jakso 6/6. Ramsay oppii selviytymis- ja keittiötaitoja Alaskassa. Paikallisia yrttejä kerätäkseen on kalliokiipeiltävä lumimyrskyssä ja ruokapöydässä maistuvat niin metsäkanat kuin hylkeetkin.

Tuotantoyhtiö

National Geographicille tuottanut Studio Ramsay

Muovijäte uhkaa maapalloa National Geographic -TV-kanavan dokumenttien sarjassa

unnamed

Tammikuun ensimmäisen viikon aikana National Geographic -TV-kanavalla esitetään dokumenttien sarja, jossa pureudutaan muovijätteen vaikutuksiin. Ohjelmasarja liittyy läheisesti National Geographicin maailmanlaajuiseen Planet or Plastic? (Muovi vai maapallo?) -kampanjaan, joka kannustaa kuluttajia pohtimaan omaa suhdettaan muovijätteeseen.

Tutkijat ovat löytäneet mikromuoveja jo 114 merieläinlajista.* Yli puolet näistä eläimistä päätyy ruokalautasellemme. Muovisaasteen hallitsematon määrä merissämme koskettaa siis meitä jokaista hyvinkin läheisesti. National Geographicin globaalin Planet or Plastic? -kampanjan tarkoituksena on herättää kuluttaja pohtimaan kertakäyttöisten muovituotteiden käyttöään ja sitoutumaan muovijätteen määrän pienentämiseen.

Planet or Plastic? -kampanjan teema on näyttävästi esillä National Geographic -kanavalla ja ohjelmistossa. Tammikuun 2. päivänä alkavassa dokumenttien sarjassa seurataan muun muassa 12 500 kierrätetystä muovipullosta rakennetun veneen, Plastikin, matkaa valtamerillä. Seikkailija David De Rotschildin tavoitteena on levittää ympäristövastuullisuuden sanomaa maailman ympäri.

Jackie Chanin vihreät sankarit -dokumentissa päästään puolestaan tutustumaan maailman ensimmäiseen täysin liikkuvaan muovinkierrätyskoneeseen, Trashpressoon. Aurinkoenergialla toimiva laite muuntaa muovijätteen rakennusmateriaaliksi sopiviksi pieniksi tiiliksi. Dokumentissa laitteen isät Jackie Chan ja Arthur Huang testaavat laitetta.

Planet or Plastic? – Muovia käsittelevien dokumentaaristen ohjelmien esitysaikataulu:

Keskiviikko 2. tammikuuta:

19.00 Meret ilman vettä

20.00 Plastiki: 12 000 pullon vene

Torstai 3. tammikuuta:

19.00 Meret ilman vettä

20.00 Uuden aallon soturit

Perjantai 4. tammikuuta:

19.00 Meret ilman vettä

20.00 Jackie Chanin vihreät sankarit

Lauantai 5. tammikuuta:

16.00 Syvyyksien jättiläiset

17.00 Missä meret kohtaavat

18.00 Plastiki: 12 000 pullon vene

Sunnuntai 6. tammikuuta:

13.00 Plastiki: 12 000 pullon vene

14.00 Uuden aallon soturit

15.00 Jackie Chanin vihreät sankarit

 Planet or Plastic -kampanjasta: www.planetorplastic.fi

* http://www.gesamp.org/publications/microplastics-in-the-marine-environment-part-2 

National Geographic: Upea draamasarja taidemaailman nerosta, Picassosta

Gebius picasso WEB

Kapinallinen, joka uudisti taiteen muotokieltä. Rakastaja, joka lempi naisensa hulluuden partaalle. Espanjalainen, joka näytti fasistihallinnon kauheudet koko maailmalle. National Geographicin käsikirjoitettu draamasarja Genius: Picasso kertoo, kuinka lahjakkaasta malagalaisesta nuorukaisesta kehittyi tuottelias taidemaailman nero.

Malagassa vuonna 1881 syntynyt Pablo Diego José Francisco de Paula Juan Nepomuceno María de los Remedios Crispiniano de la Santísima Trinidad Ruiz Picasso oli aikansa taiteilijanero, joka ei suostunut alistumaan aikansa normeihin, vaan loi uudenlaista taidetta ja eli paheksuttavaa elämää kaltaistensa seurassa. Harva taiteilija on ollut yhtä tuottelias kuin Pablo Picasso. Yli 80 vuotta kestäneen uran aikana hän loi noin 50 000 teosta.

Picasso oli myös tunnettu valtavasta vetovoimasta, jonka pauloihin naiset lankesivat. Taiteilijan värikäs elämä sisälsi myrskyisiä avioliittoja, lukuisia muusia ja syrjähyppyjä, sekä vaikutusvaltaisia liittolaisia ja poliittisia kannanottoja.

Keskiviikkona 25. huhtikuuta alkavassa uutuussarjassa Genius: Picasso nähdään, kuinka palavakatseisesta nuorukaisesta kasvoi yksi taidemaailman suurimmista nimistä. Nimikkoroolissa nähdään malagalaisnäyttelijä Antonio Banderas ja nuorta Picassoa esittää Alex RichRobert Sheehan näyttelee runoilija Carles Casagemasta, Clémence Poésy on ranskalainen taiteilija ja Picasson lasten äiti Françoise Gilot, Poppy Delevingne näyttelee rakastajatar Marie-Thérèse Walteria, ja Aisling Franciosi on taiteilija Fernande Olivier, josta Picasso maalasi yli 60 teosta.
Brian Gazaerin ja Ron Howardin tuottama Genius: Picasso on jatkoa National Geographicin vuonna 2017 lanseeraamalle Genius-sarjalle. Ensimmäisellä kaudella tutustuttiin Albert Einsteinin elämään.

Genius: Picasso (Genius: Pablo Picasso) alkaa 25.4. ja nähdään keskiviikkoisin klo 21.00 National Geographicilla.
Ke 25.4. National Geographic esittää ensimmäisen ja toisen jakson putkeen (klo 21.00 ja 22.00).