Category Archives: Livtv

Liv on ylivoimaisesti suurin naisille suunnattu televisiokanava

Liv_Logo_Green

Liv on 25–44-vuotiaiden naisten ykköskanava. Kiristyneestä kilpailutilanteesta huolimatta Liv on onnistunut vahvistamaan asemansa naisille suunnattujen televisiokanavien markkinajohtajana.

Nelonen Median naisille suunnattu Liv-kanava on vahvistanut asemansa johtavana naisten televisiokanavana ja tavoittaa viikoittain 53 prosenttia kohderyhmästänsä, 25–44-vuotiaista naisista. Kanava sai tammikuussa yli kaksi kertaa isomman osan kohderyhmän katselusta kuin MTV:n Ava. ( Finnpanel Oy, TV-mittaritutkimus viikot 1 – 4/2017)

“Liv on noussut Suomen suurimmaksi naistenkanavaksi määrätietoisella ohjelmistosuunnittelulla ja brändin rakennuksella. Olemme löytäneet erinomaisen tasapainon kansainvälisen ja kotimaisen ohjelmiston välillä”, kanavapäällikkö Iina Elorantasanoo.

Liv tuo kanavalle parhaat naisia kiinnostavat sisällöt: suurimpien formaattien kotimaiset versiot, katsotuimmat kansainväliset draamasarjat, parhaat elokuvat ja suosituimmat lifestylesisällöt. Kevään aikana Livin ylivoimainen asema vahvistuu, kun maaliskuussa starttaavat odotetut Suomen Huippumalli haussa , Bachelor Suomi ja Greyn anatomia .

ANDRE WICKSTRÖMIN LUOTSAAMA RAKKAUDEN FAQ ALKAA LIVILLÄ

e992b6ad95ec909866860887da7556f7b3f91cd4-w_rakkauden_faq_1024_0

Rakkauden FAQ on Andre Wickströmin luotsaama viihdeohjelma, jossa julkisuuden henkilöt kisailevat tiedoistaan rakkauden usein kysyttyjen kysymysten äärellä. Vastauksia annetaan kieli poskessa, mutta virallinen totuus saadaan aina mukana olevilta seksuualiterapeuteilta.

Rakkauden FAQ Livillä 2.4. klo 21.00, uusinnat lauantaisin klo 21

Ohjelman kotisivut: http://www.livtv.fi/ohjelmat/rakkauden-faq

Nyt laitetaan perheiden kaaos kuriin! Pelasta perheemme, Supermarjo! alkaa Livillä 13.3.

pelasta_perheemme_supermarjo_kausi_1_promo_hanna_pikkarainen_marjo_niittyviita_03

Kuka hoitaisi pyykin, ruoan ja siivouksen? Miten antaa lapsille riittävästi huomiota ja hellyyttä kiireisen arjen keskellä? Entä mistä ottaa arvokasta omaa aikaa? Nyt on aika panna perheiden kaaos kuriin ja asiat tärkeysjärjestykseen niin, että kaikki voittavat.

Livillä Supermarjona tutuksi tullut perheenäiti ja yrittäjä Marjo Niittyviita sekä Uudenmaan Marttojen neuvoja Hanna Pikkarainen saapuvat auttamaan perheitä arjen haasteissa ja ajanhallinnassa. Jokaisessa jaksossa apuaan perheille tarjoavat myös eri alojen asiantuntijat.

”Osa perheistä koki alussa, että he eivät millään pääse eteenpäin ongelmiensa kanssa. Oli paljon haastavia tilanteita ja moninaisia ongelmia, jotka paljastuivat vasta vähitellen. Perheet lähtivät kuitenkin innolla mukaan toteuttamaan uutta arkea, kun saivat siihen ulkopuolista apua”, kertoo Marjo Niittyviita

”Koskettavia hetkiä koin esimerkiksi Salossa, missä oikeasti tuntui, että järkyttävän sekamelskan selvittyä perheen isä alkoi saada jälleen elämästä kiinni, ja hymy alkoi nousta hänen kasvoilleen”, kertoo Marjo.

Pelasta perheemme, Supermarjo! alkaa Livillä torstaina 13.3. kello 20.