Category Archives: C More

C Moren heinäkuun kärkitärpit: fantasiadraama Anomalia, P-Valleyn odotettu toinen kausi, Agatha Raisinin uusi kausi, brittisarja Holding, Callboys-komediasarja, dokumentti Searching for Michael Jackson’s Zoo sekä urheilussa mm. Viron ralli

Heinäkuussa C Moreen saadaan taas tuhti annos draamasarjauutuuksia, rakastettuja brittidekkareita sekä huippuleffoja. Lomakaudella hemmotellaan myös moottoriurheilun ystäviä, kun MM-rallin lisäksi käynnistyy rallicrossin MM-sarja. Poimimme C Moren laajasta ohjelmakirjastosta vinkkejä myös sadepäivien katselumaratoneja varten.

SARJOJA: mm. valloittava musikaalikomedia Zoey’s Extraordinary Playlist, australialainen draamakomedia Kimppakämppä, Walter Presents -kokonaisuuteen kuuluvat sveitsiläinen Anomalia ja belgialainen Callboys sekä BritBoxin sarjat SS-GB, Agatha Christie’s Partners in Crime, Holding ja Outnumbered.

ELOKUVIA: mm. brittidokumentti Searching for Michael Jackson’s Zoo, elämäkerrallinen musiikkidraama Rocketman, norjalainen jännitysdraama North Sea sekä Oscar-palkitun Spike Jonzen ohjaama ja käsikirjoittama tieteisdraama Her.

URHEILUA: mm. Viron MM-rallissa Rovanperä ja Lappi mukana taistossa, rallicrossin MM-sarja alkaa Ruotsin sekä Saksan kilpailuilla, Extreme E -sarjan kauden toinen osakilpailu Italiassa, kuusi turnausta WTA-tennistä

OHJELMAKIRJASTON AARTEITA: mm. C More -alkuperäissarjat Ratamo ja Sanctuary, ystävyksistä kertova draamasarja Run the World, suosittu komedia Schitt’s Creek, brittisarja Mennyt maailma sekä elokuvat Booksmart ja The Hustle.

Anomalia, kausi 1
4.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More Series -kanavalla

Sveitsiläinen fantasiadraama Walter Presents -kokonaisuudesta punoo yhteen yliluonnollisuutta sekä tiedettä. Hiljattain eronnut huippuneurologi Valérie Rossier muuttaa takaisin esi-isiensä kotiin poikansa Lucasin kanssa ja aloittaa työt entisen opettajansa johtamalla yksityisklinikalla. Juuri kun Valérien elämä on asettumassa uomiinsa alkavat he Lucasin kanssa nähdä näkyjä. Oudot tapahtumat paljastavat Velérien todellisen perinnön sekä hänen perheensä traagisen historian. Sarjan kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

P-Valley, kausi 2
5.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More Series -kanavalla

Hittisarjan odotettu toinen kausi alkaa. P-Valley kertoo syvällä Mississippin suistoalueella sijaitsevan suositun strippiklubin työntekijöistä. Toisella tuotantokaudella klubi kamppailee pysyäkseen auki pandemian aikana ja koko kaupunki yrittää selviytyä kollektiivisista traumoista. Kilpailu kiristyy klubilla, kun uudet kyvykkäät esiintyjät valtaavat tilaa. Sarjasta julkaistaan yksi jakso viikossa.

Zoey’s Extraordinary Playlists, kausi 2
6.7. vain suoratoistopalvelussa

Valloittavan musikaalikomedian toinen kausi nuoresta San Franciscossa asuvasta Zoeysta, jolle kehittyy omalaatuinen supervoima. Hän osaa lukea ympäristönsä ajatuksia laulujen ja popmusiikin kautta. Mutta onko kyseessä lahja vai kirous? Sarjaa julkaistaan ensimmäisellä viikolla neljä jaksoa kerralla, jonka jälkeen kolme jaksoa viikossa.

Battle of Britain: Three Days that Saved the Nation
6.7. vain suoratoistopalvelussa

BritBoxin uusi kolmiosainen dokumenttisarja kriittisestä ilmataistelusta, joka muutti toisen maailmansodan kulkua. Dokumentin kaikki kolme osaa julkaistaan kerralla.

Fitz ratkaisee, kaudet 1–3
6.7. vain suoratoistopalvelussa

Robbie Coltrane tähdittää kriitikoiden ylistämää BritBoxin rikosdraamaa. Hän on Fitz, etevä ja sanavalmis rikospsykologi, jolla on omat heikkoutensa. Manchesterin poliisi käyttää häntä apunaan rikollisten profiloinnissa ja epäiltyjen kuulusteluissa. Omine alkoholi- ja peliongelmineenkin Fitz porautuu hämmästyttävällä taidolla suoraan kohteidensa sisimpään.

Isä Brown ja hänen laumansa, kausi 8
6.7. vain suoratoistopalvelussa

Kirjailija GK Chestertonin tarinoiden inspiroiman BritBox-sarjan kahdeksas kausi, jossa katolisen seurakunnan empaattinen pappi ratkoo monenlaisia rikoksia kuvitteellisessa Kemblefordin kylässä – yleensä silloin, kun tapaukseen liittyy hänen seurakuntansa jäseniä, kun olosuhteet herättävät hänen kiinnostuksensa tai kun hän saa suoran avunpyynnön. Häntä avustavat seurakuntasihteeri ja taloudenhoitaja.

Joanna Lumley’s Britain, kausi 1
6.7. vain suoratoistopalvelussa

Englantilainen näyttelijä Joanna Lumley on viettänyt koko elämänsä matkustellen ympäri maailmaa ja vieraillen eksoottisissa kohteissa. Tässä BritBoxin sarjassa Joanna tekee tähän mennessä henkilökohtaisimman matkansa tutkiessaan oman kotimaansa ihmeitä. Sarjan kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

SS-GB, kausi 1
6.7. vain suoratoistopalvelussa

BritBoxin viisiosainen minisarja, jossa etsivä tutkii murhaa Saksan miehittämässä Englannissa, rinnakkaisuniversumissa, jossa natsit voittivat toisen maailmansodan. Sarjan pääosassa nähdään Sam Riley (Maleficent – Pahatar). Muissa rooleissa näyttelevät muun muassa Kate Bosworth (The I-Land), Maeve Dermody (The Beast Must Die) ja Lars Eidinger (Babylon Berlin). Kauden kaikki viisi jaksoa julkaistaan kerralla.

Minkä taakseen jättää, kausi 4
6.7. vain suoratoistopalvelussa

Minkä taakseen jättää on palkittu rikossarja, jossa Lontoon rikostutkijat, rikosylikomisario Cassie Stuart (Nicola Walker) ja rikoskomisario Sunny Khan (Sanjeev Bhaskar), ovat ottaneet tehtäväkseen selvittää ratkaisemattomien murhien ja mahdottomilta tuntuvien tapausten mysteerit. Moderni poliisikaksikko avaa rikostapaukset uudelleen kaivaakseen esiin vuosia haudattuna olleen totuuden. BritBox-rikosdraaman neljännen kauden kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

Kimppakämppä, kaudet 1–2
11.7. suoratoistopalvelussa
Myös C Moren kanavilla

Kotimaassaan Australiassa valtavan suosittu draamakomediasarja Kimppakämppä kertoo siitä, kun viisi toisilleen tuntematonta tapaa ystävän häissä ja päättää ostaa yhdessä talon. Sarjassa seurataan kunkin päähenkilön elämän eri vaiheita, joihin mahtuu muun muassa avioero ja vakava sairaus. Jaksoja julkaistaan kaksi viikossa.

Holding, kausi 1
13.7. vain suoratoistopalvelussa

BritBoxin uusi draamakomedia, joka pohjautuu Graham Nortonin samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo irlantilaisesta poliisikersantista, joka piileskelee ihmisiltä vuoristoisella syrjäseudulla. Hänen päivänsä pitävät sisällään lohtusyömistä sekä ei niin innostavaa poliisin työtä. Sarjan pääosassa nähdään Game of Thronesissakin näytellyt Conleth Hill. Neliosaisen sarjan kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

Outnumbered, kaudet 1–5
13.7 vain suoratoistopalvelussa

BritBoxin komediasarjassa etelälontoolainen pariskunta yrittää selviytyä kolmen riehakkaan lapsen kasvatuksesta. Perheen vanhin poika kärsii kasvukivuista ja noloista vanhemmista, keskimmäinen lapsi on patologinen valehtelija, ja nuorin lapsi on erittäin utelias ja yleensä yllättää vanhempansa täysin. Sarjasta julkaistaan kaikki viisi kautta kerralla.

Scott and Bailey, kaudet 2–5
13.7. vain suoratoistopalvelussa

Etsivät Scott ja Bailey selvittävät rikoksia Manchesteriin sijoittuvassa BritBoxin poliisisarjassa. Kaudet 2-5 julkaistaan kerralla.

Callboys, kausi 1
18.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More Series -kanavalla

Walter Presents -kokonaisuuteen kuuluva belgialainen draamakomedia, joka pyörii kolmen miesprostituoidun ja heidän sihteerinsä seikkailujen ympärillä. Sarjan ensimmäisen tuotantokauden kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

Agatha Christie’s Partners in Crime, kausi 1
20.7. vain suoratoistopalvelussa

BritBoxin sarja avioparista, Tommy ja Tuppence Beresfordista, jotka ratkaisevat mysteereitä 50-luvun kylmän sodan Britanniassa. Pääosissa David Walliams (Pikku-Britannia) sekä Jessica Raine (Ilmiantaja, Patric Melrose).

Gardeners’ World, kaudet 6–7
20.7. vain suoratoistopalvelussa

Britannian pitkäikäisimmässä puutarhaohjelmassa asiantuntijat antavat kasvien ja kukkien kasvatukseen sekä hoitoon liittyviä vinkkejä ja neuvoja.

Erikoisjoukkue, kaudet 6–7
27.7. vain suoratoistopalvelussa

Erikoisjoukkue seuraa turvallisuuspalvelu MI5:n ja sen eliittivakoojien jännittävää maailmaa. Joukko tekee töitä kellon ympäri suojellakseen maata järjestäytyneeltä rikollisuudelta, terroriteoilta ja suurlähetystön saarroilta. Sarjan vierailevina tähtinä nähdään lukuisia suosittuja näyttelijöitä.

Durrellin perhe, kaudet 1–4
27.7. vain suoratoistopalvelussa

Draamakomediasarja perustuu Durrellin perheen tosielämän tapahtumiin heidän asettuessaan Englannista Kreikkaan. BritBox tarjoaa neljän tuotantokauden kaikki jaksot kerralla katsottavaksi.

Shetlandsaarten murhat, kausi 5
27.7. vain suoratoistopalvelussa

Palkitun rikoskirjailija Ann Cleevesin menestyskirjoihin perustuva Shetlandsaarten murhat seuraa komisario Jimmy Pereziä ja hänen tiimiään, jotka tutkivat rikoksia Skotlannin mantereen pohjoispuolella sijaitsevassa tiiviissä saariyhteisössä. Syrjäisessä ja karussa ympäristössä tiimi joutuu tukeutumaan kekseliäisiin poliisityön käytäntöihin. Sarja kuuluu BritBoxin sisältöihin.

Agatha Raisin, kausi 4
28.7. vain suoratoistopalvelussa

Kirjailija Marion Chesneyn, salanimeltään M. C. Beatonin, kirjoihin perustuva sarja palaa uuden neljännen tuotantokauden jaksoin. Murhamysteereistä kertovassa dekkarisarjassa PR-nainen vetäytyy uneliaaseen maalaiskylään, missä hän ajautuu harrastelijaetsiväksi. Kahdeksan jaksoa, uusia jaksoja torstaisin ja perjantaisin.

ELOKUVIA – KÄRKITÄRPIT

Her
1.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More First – ja C More Stars -kanavilla

Oscarilla palkittu Spike Jonzen ohjaama ja käsikirjoittama kiitetty tieteisdraama kertoo masentuneesta ja sydänsuruisesta Theodore Twomblysta (Joaquin Phoenix), joka löytää lohtua uuden käyttöjärjestelmän naisäänestä (Scarlett Johansson). Heidän välilleen muodostuva yhteys syvenee rakkaustarinaksi. USA 2013.

Superbad
1.7. vain suoratoistopalvelussa

Menestyskomedia kahdesta kömpelöstä teinistä, jotka yrittävät saada käsiinsä alkoholia vuoden tärkeimpiä bileitä varten. Päärooleissa Michael Cera ja Johan Hill. USA 2007.

El Mariachi
2.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More First – ja C More Stars -kanavilla

Robert Rodriguezin käsikirjoittama ja ohjaama toimintaelokuva 90-luvulta, jossa nuorta muusikkoa erehdytään luulemaan roistoksi, jolla on kitarakotelo täynnä aseita. Kehuttu filmi palkittiin muun muassa Sundancen elokuvajuhlilla yleisön suosikkielokuvana. Meksiko/USA 1992.

Searching for Michael Jackson’s Zoo
7.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More First – ja C More Stars -kanavilla

Tunnettu näyttelijä ja toimittaja Ross Kemp matkustaa Yhdysvaltoihin selvittämään, mitä tapahtui Michael Jacksonin Neverland-kotitilalla sijainneelle eläintarhalle tähden kuoleman jälkeen. UK 2021.

Rocketman
14.7. vain suoratoistopalvelussa

Elämäkerrallinen musiikkidraama Elton Johnin läpimurtovuosista. Pääroolissa nähdään Taron Egerton, joka myös laulaa itse elokuvassa. Elokuva on voittanut parhaan alkuperäiskappaleen Oscar-palkinnon. UK 2021.

Margareeta: Pohjolan kuningatar
22.7. suoratoistopalvelussa
Myös C More First – ja C More Stars -kanavilla

Historiallinen draamaelokuva kuningatar Margareetasta, joka kuului Euroopan merkittävimpiin hallitsijoihin 1300–1400-lukujen taitteessa. Elokuvassa Margareeta on yhdistänyt Tanskan, Norjan ja Ruotsin pohjoismaiseksi unioniksi, jota hän hallitsee adoptiopoikansa kuningas Erikin kautta. Kuningatar alkaa suunnitella avioliittoa Englannin prinsessa Filippan sekä adoptiopoikansa välille puolustaakseen valtakuntaansa uhkaavilta vihollisilta. Tanska 2021.

North Sea
29.7. yksinoikeudella vain C More -suoratoistopalvelussa

Öljynporauslautta uppoaa dramaattisesti ja täysin yllättäen Norjan rannikolla. Tutkijat yrittävät epätoivoisesti selvittää, mitä tapahtui, kunnes tutkinnassa käy ilmi, että lauttaturma on vasta alkua jollekin vielä vakavammalle. Norja 2021.

Breaking News in Yuba County
29.7.  suoratoistopalvelussa
Myös C More First – ja C More Stars -kanavilla

Draamakomediassa yksinäinen vaimo hautaa kuolleen pettäjämiehensä ja ilmoittaa hänet kadonneeksi. Nainen saa tapauksen myötä julkisuutta, josta hän iloitsee samalla kun poliisi ja yhteiskunta luulevat, että hänen kuollut miehensä on vain kadoksissa. Elokuvassa pääosissa nähdään Allison Jannye ja Mila Kunis. USA 2021.

Sadepäivinä tai heinäkuun helteillä voi viilentyä C Moren laajan kirjastotarjonnan parissa. Palvelustamme löytyy monenlaisia helmiä, joista jokainen varmasti löytää mieleistään katsottavaa.

Below Deck 

Hayun suosikkisarjoissa Below Deck ja Below Deck Down Under seurataan luksusjahdin nuoren miehistön railakasta elämää merellä. Katsottavissa Below Deckin kaudet 6–9 sekä Below Deck Down Under -sarjasta kausi 1.

Mennyt maailma

Evelyn Waughn’n romaanin palkitussa tv-sovituksessa Oxfordissa opiskeleva Charles Ryder tutustuu nuoreen aristokraattiin, Sebastian Flyteen. Myöhemmin armeijan upseerina työskentelevä Charles saapuu joukkoineen suureen kartanoon, joka on Sebastianin perheen koti. Charlesin mieleen palaavat muistot nuoruudesta, rakkaudesta ja elämästä sekä uskosta ja ahdistuksesta. BritBox-sarjan pääosissa nähdään Jeremy Irons ja Anthony Andrews. UK 1981.

Million Dollar Listing Los Angeles

Suositut, nuoret kiinteistönvälittäjät kartuttavat omaisuuttaan myymälä kysyttyjä koteja Yhdysvaltojen varakkaimmilla asuinalueilla. Katsottavissa kaudet 8–13.

Moonshine

Kanadalainen komediasarja viidestä riitaisasta sisaruksesta, jotka taistelevat perheyrityksen, ränsistyneen lomakeskuksen, hallinnasta Nova Scotiassa. Kanada 2021.

Oi ihana toukokuu

Rakastettu brittisarja seuraa Larkinin klaanin seikkailuja maaseudulla 50-luvun Englannissa. BritBoxin lämminhenkisessä sarjassa näyttelevät muun muassa Pam Ferris, David Jason ja Catherine Zeta-Jones. Katsottavissa kaudet 1-3. UK 1991-1992.

C More -alkuperäissarja Pietarin kapellimestari

Ruotsalainen jännitysdraama nuoresta, Moskovassa työskentelevästä finanssihai Tom Blixenistä (Adam Pålsson), joka joutuu yhtäkkiä mukaan koston, petoksen ja kuoleman kierteeseen. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Aleksi Bardy ja Mia Ylönen. Sarjassa näyttelee myös suomalainen Linda Zilliacus. Ruotsi 2017.

Pidätä henkeä

Ruotsalaisessa nuorisosarjassa seurataan kolmea teiniä, jotka tulevat aivan eri maailmoista ja tapaavat tapahtumarikkaalla kesäleirillä. Ruotsi 2021.

Päivä päivältä

Solsidanista tutun Felix Herngrenin ohjaama draamakomedia kirjavasta joukosta ihmisiä, jotka lähtevät unohtumattomalle asuntoautomatkalle läpi Euroopan täyttääkseen viimeisen toiveen. Ruotsi 2022.

Run the World

Amerikkalainen draamakomediasarja neljästä Harlemissa asuvasta naisesta, jotka pitävät aina yhtä ja tukevat toisiaan samalla, kun he uneksivat maailmanherruudesta. Rooleissa Amber Stevens West (Criminal Minds), Andrea Bordeaux (NCIS: LA), Bresha Webb (Marlon) ja Corbin Reid (How to Get Away with Murder). USA 2021.

C More -alkuperäissarja Ratamo

Vuonna 2017 valmistunut kotimainen vakoilutrilleri, jossa Suomen valtion turvallisuus vaarantuu tietovuodon myötä, ja epäiltyä etsitään kuumeisesti. Sarjan pääosassa nähdään Samuli Vauramo.

C More -alkuperäissarja Sancturary

Ruotsalainen kahdeksanosainen jännityssarja Helenasta, joka kaksoissisarensa petollisen suunnitelman takia joutuu psykopaatteja tutkivaan laitokseen. Pääosissa Josefin Asplund (Viikingit), Agnieszka Grochowska (Kadonneet) ja Matthew Modine (Stranger Things). Ruotsi 2018.

Schitt’s Creek

Kiitetty komediasarja rikkaasta Rosen perheestä, joka menettää kaikki rahansa ja muuttaa omistamaansa pikkukaupunkiin nimeltä Schitt’s Creek. Sarjan kaikki kuusi kautta katsottavissa. USA 2015-2020.

Booksmart

Kehuttu komediaelokuva Amysta ja Mollysta, jotka ovat päntänneet koko high school -aikansa ja aikovat nyt ottaa takaisin kaiken missaamansa biletyksen. Yhdysvallat 2019.

The Hustle

Anne Hathawayn ja Rebel Wilsonin tähdittämä elokuva kahdesta naishuijarista, jotka lyöttäytyvät yhteen tähtäimessään internetmiljonääri. Yhdysvallat 2019.

Solsidan

Solsidan-sarjasta tutut pariskunnat Anna ja Alex, Mickan ja Fredde sekä Anette ja kamppailevat keskiluokkaisen elämän haasteiden parissa menestyssarjaan perustuvassa elokuvassa. Ruotsi 2017.

Uusia alkuja

Lämminhenkinen musiikkidraama juuri jätetyn laulaja-lauluntekijän ja rappioituneen levytuottajan tapaamisesta. Pääosissa Keira Knightley ja Mark Ruffalo. USA 2013.

** Tulossa elokuussa **
– Sarjoja: mm. kotimainen C More -alkuperäissarja Omerta 6/12, Murha Sandhamnissa -sarjan uusi 8. kausi sekä nuorten fantasiajännäri Girl in the Woods.

– Leffoja: mm. Oscar-palkittu Coda – Kahden maailman välissä, ruotsalainen draama Comedy Queen ja koko Nälkäpeli-saaga.

MOOTTORIURHEILU

MM-ralli

Heinäkuussa ajetaan sarjan seitsemäs kisa Virossa, jossa suomalaisista mukana myös maailmanmestaruudesta kamppaileva Kalle Rovanperä sekä Esapekka Lappi.

C More välittää suorana tärkeimmät tapahtumat jokaisesta kisan erikoiskokeesta, minkä lisäksi studio-osuudet kuljettavat katsojia läpi viikonlopun. C Moren rallistudioita luotsaa Satu Tuomisto ja tapahtumia purkavat asiantuntijat Marcus GrönholmJari KetomaaRiku Tahko ja Teemu Suninen. Selostuksesta vastaavat Juho Kokko ja Aleksis Ärje.

14.-17.7. MM-ralli: Viro

EM-ralli

Heinäkuussa EM-rallissa kisataan Latviassa ja Italiassa. C More lähettää suorana viikonlopun kaikki erikoiskokeet englanniksi selostettuna.

2.-3.7. EM-Ralli: Latvia
23.-24.7. EM-Ralli: Italia

Rallicrossin MM-sarja

Heinäkuussa C Moressa alkaa vauhdikasta viihdettä tarjoileva rallicrossin MM-sarja. Suomalaisväriä sarjaan tuo viime kaudella MM-pronssille ajanut Niclas Grönholm, joka on myös rallin maailmanmestarin ja C Moren asiantuntijan Marcus Grönholmin poika. Uutena kaudella 2022 rallicrossin MM-sarjassa siirrytään täyssähköautoihin.

MM-rallicrossin osakilpailuista esitetään C Moressa tunnin mittainen suora lähetys, jossa seurataan semifinaalilähtöjä ja finaalia. Selostuksesta vastaavat Jani Alkio ja Juho Kokko. Asiantuntijana on WRX-kuskina itsekin menestynyt Toomas Heikkinen.

3.7. WRX Rallicross: Ruotsi
31.7. WRX Rallicross: Saksa

MXGP

Motocrossin MM-sarjassa kilpaillaan heinäkuussa kolmeen otteeseen. C More välittää kisaviikonloppujen päälähdön sunnuntaisin suorana lähetyksenä ja englanninkielisellä selostuksella.

3.7. MXGP Motocross:Jakarta
17.7. MXGP Motocross:Tshekki
24.7. MXGP Motocross: Flanders

FIA WEC

World Endurance Championship käynnistyy heinäkuussa C Moressa. Kestävyyskisojen WEC-sarjasssa on mukana mm. entisiä F1-kuskeja, kuten Sebastien BuemiBrendon Hartley ja Kamui Kobayashi sekä rallin moninkertainen maailmamestari Sebastien Ogier. Sinivalkoisia värejä edustaa Toni Vilander.

9.-10.7. FIA WEC: Monza

Extreme E

Extreme E -sarjan kauden toinen ja kolmas osakilpailu ajetaan Italiassa. C More näyttää molempien kisojen aika-ajot, semifinaalit ja osakilpailun suorana englanninkielisellä selostuksella. Sarjassa on mukana erittäin kovia nimiä, kuten rallilegenda Carlos Sainz sekä moninkertainen rallin maailmanmestari Sebastien Loeb. Kisassa nähdään myös Lewis Hamiltonin X44-talli, Nico Rosbergin Rosberg Xtreme Racing -talli sekä Jenson Buttonin JBXE-talli.

6.-7.7. Extreme E: Italia 1. kisa
9.-10.7. Extreme E: Italia 2. kisa

YLEISURHEILU

C Moren heinäkuun yleisurheiluna nähdään World Triathlon Championship Series Hampurista. Lähetys on selostettu englanniksi.

9.-10.7. World Triathlon Championship Series: Hamburg

TENNIS

WTA

Heinäkuu tarjoilee tennisfaneille tuhdin paketin. C Moressa on luvassa yhteensä kuusi turnausta, joista kuun ensimmäisenä Lausannen turnaus.

14.-17.7. WTA 250, Lausanne
14.-17.7. WTA 250, Budapest
20.-23.7. WTA 250, Hamburg
21.-24.7. WTA 250, Palermo
28.-31.7. WTA 250, Warsaw
28.-31.7. WTA 250, Prague

RAVIT

Raveja seurataan C Moressa vuoden ympäri ja lähes päivittäin.

Historiallinen MM-kulta toi suomalaiset ennätyksellisellä tavalla tv:n äärelle – yli 3 miljoonaa suomalaista seurasi huimaa finaalia

Kuva: Onni Ojala

Suomalaiset pidättivät hengitystään, kun Leijonat otti sunnuntai-iltana historiallisen MM-mitalin ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä. Huikeaa trilleriä seurasi jopa yli 3 miljoonaa suomalaista.

Sunnuntai-iltana pelattu MM-turnauksen finaaliottelu tarjosi kiekkokansalle ansaitun loppuhuipennuksen: Suomi on uusi jääkiekon maailmanmestari. Suomalaiset elivät mukana pelin käänteissä niin Nokia Arenalla kuin kotikatsomoissakin.

Suomi-Kanada -finaalia seurasi tv:stä sunnuntai-iltana huimat kolme miljoonaa (3,03 milj.) suomalaista. Keskikatsojamäärä MTV3 ja C More Sport 1 -kanavilla oli yhteensä 2,35 miljoonaa ja ottelu on kirkkaasti vuoden katsotuin ohjelma.

Ottelu nousee myös kaikkien aikojen toiseksi katsotuimmaksi jääkiekon MM-otteluksi Suomessa. Ainoastaan vuonna 2019 niin ikään Kanadaa vastaan pelattu ja kultajuhliin päättynyt ottelu on kerännyt hieman suuremman yleisön. Sen keskikatsojamäärä oli  2,4 miljoonaa.

Parhaimmillaan sunnuntain ottelun keskikatsojamäärä nousi jopa lähes 2,6 miljoonaan ja katseluosuus yli 90 %:n, kun suomalaiset jännittivät ottelun ratkaisuhetkiä klo 22:15-22:45 välillä.

MTV:n kaupallinen katseluosuus (A15-64 prime time) nousi finaaliviikolla ennätyskorkeaksi, yli 70 %:iin. MTV3:n katseluosuus koko väestössä oli korkein sitten vuoden 2005.

“Jääkiekon MM-kotikisat huipentuivat eilen loistavan Leijona-joukkueen voitonjuhliin. Koko turnauksen ajan suomalaiset ovat sankoin joukoin kannustaneet omiaan niin Tampereen kisapaikalla kuin kotikatsomoissakin.  Ennätykselliset katsojaluvut kertovat, että suomalaiset ovat todellista kiekkokansaa. Nyt on aika juhlia Leijonien historiallista voittoa ja on hienoa, että kotikisahuumasta päästään nauttimaan myös ensi vuonna.” MTV:n Channels & Digital Consumption -yksikön johtaja Iina Eloranta sanoo.

Leijonien kultajuhlat suorana MTV:n kanavilta ja C Moressa klo 17.30 alkaen

Kotikisojen historiallista maailmanmestaruutta juhlistetaan tänään Tampereella. MTV3, mtv-palvelu ja C More välittävät kultajuhlien tunnelmat suorassa kolmituntisessa lähetyksessä kello 17.30 alkaen.

Juhlan tapahtumat välitetään kattavasti myös kotikatsomoihin. Suora lähetys on katsottavissa MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilta, mtv-palvelusta ja C More -suoratoistopalvelusta. Lähetys alkaa jo puoli tuntia ennen varsinaista juhlaa, kello 17.30. Lisäksi MTV Uutiset Live seuraa juhlapäivän tunnelmia jo iltapäivästä saakka. MTV Uutiset Liven löydät mtv-palvelusta (mtv.fi & sovellus) sekä mtvuutiset.fi:stä. Kultajuhlista esitetään illan Tulosruudun jälkeen vielä puolituntinen kooste klo 22.35 alkaen.

Paikalla Kultajuhlissa on myös C Moren studio, missä Teemu Niikko sekä asiantuntijat Karri Kivi ja Petri Kontiola palaavat vielä MM-kisojen vaiheisiin ja Leijonien huippuhetkiin.

Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus, keskikatsojamäärä = minuuttiyleisöjen keskiarvo, *seurasi (tavoitti)= vähintään 3 min. yhtäjaksoista katselua.

Leijonien murskavoitto USA:ta vastaan keräsi television äärelle yli 2,3 miljoonaa suomalaista

Suomi otti maanantaina komean voiton Yhdysvalloista ja kaatoi vastustajan 4-1 maalein. Jännittävää ottelua seurasi yli 2,3 miljoonaa suomalaista. Keskikatsojamäärässä se nousi alkuvuoden kolmanneksi katsotuimmaksi ohjelmaksi.

Kylmähermoiset Leijonat nappasivat 4-1 voiton Yhdysvalloista värikkäässä ottelussa maanantai-iltana. Tapahtumarikas ottelu eteni vahvasti Leijonien komennossa ja Leijonat jatkaa voittokulkuaan kotiyleisönsä edessä.

Suomi-Yhdysvallat -ottelua seurasi* tv:stä maanantaina yli 2,3 miljoonaa suomalaista. Keskikatsojamäärä MTV3 ja C More Sport 1 -kanavilla oli yhteensä 1,5 miljoonaa. Yli 70% tv:n katsojista katsoi voitokasta ottelua (katseluosuus).

“Turnaus on lähtenyt Leijonilta väkevästi käyntiin ja kiekkokansaa kerääntyy yhä enemmän ruutujen ääreen, niin MTV3-kanavalla kuin C Moressakin. MTV3:n lähetykset ja uutispalvelu sekä C Moren kaiken kattava kokonaisuus on yhtälö, mikä palvelee nälkäisimpiäkin Leijona-faneja”,  MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero kertoo.

Suomi kohtaa Ruotsin keskiviikkona

Tiistaina Suomella on edessään välipäivä, mutta C Moressa MM-kiekkoa on luvassa neljän ottelun verran. Illan Ruotsi-Iso-Britannia -otteluun tartutaan myös ottelustudion kera. Leijonat palaa Nokia Arenan kaukaloon jälleen keskiviikkona, jolloin luvassa on taatusti kiihkeä kohtaaminen Ruotsin kanssa. Edellisen kerran Suomi ja Ruotsi ovat olleet samassa MM-kisojen alkulohkossa 17 vuotta sitten. Virittäytyminen otteluun käynnistyy C Moressa suoralla MM-etkot -lähetyksellä kisatorilta jo klo 19.00. MTV3-kanavan lähetys käynnistyy klo 20.00. Ottelu käynnistyy klo 20.20.

MM-kisojen tiistain ohjelma ja Suomen ottelut

ti 17.5. klo 16.15 Tshekki – Itävalta, C More
ti 17.5. klo 16.15 Italia – Tanska, C More Sprt 2
ti 17.5. klo 20.00 Ruotsi – Iso-Britannia, C More Sport 1
ti 17.5. klo 20.15 Sveitsi – Kazakstan, C More Sport 2

ke 18.5. klo 19.00 C More Sport 1 ja klo 20.00 MTV3, Suomi – Ruotsi
pe 20.5. klo 15.30 C More Sport 1 ja klo 16.00 MTV3, Iso-Britannia – Suomi
la 21.5. klo 15.30 C More Sport 1 ja klo 16.00 MTV3, Itävalta – Suomi
ti 24.5. klo 19.30 C More Sport 1 ja klo 20.00 MTV3, Suomi – Tšekki
to 26.5. Puolivälierät
la 28.5. Välierät
su 29.5. Mitalipelit

MTV3 esittää kaikki Suomen ottelut sekä mitalipelit. C More esittää kaikki 64 ottelua, 30 ottelustudiota, aamuohjelmia ja MM-etkot suorana lähetyksenä läpi turnauksen. Otteluiden huippuhetket, maalikoosteet ja kisatunnelmat myös mtv-palvelussa tai MTV Uutiset LIVEssä.

Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus, keskikatsojamäärä = minuuttiyleisöjen keskiarvo, *seurasi (tavoitti)= vähintään 3 min. yhtäjaksoista katselua.

 

Estoniasta jättiluokan draamasarja – C More ja Fisher King työstävät kansainvälistä uutuutta

C More ja Fisher King tekevät suurtuotannon autolautta Estonian tuhoisasta onnettomuudesta. Sarja keskittyy kuvaamaan onnettomuustutkinnan vaiheita Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Kansainvälinen C More -alkuperäissarja Estonia on suurin koskaan Suomessa tuotettu draamasarja.

Uusi C More -alkuperäissarja Estonia on tutkimusraportteihin pohjautuva kertomus autolautta Estonian katastrofin tapahtumista ja sen tutkinnasta. Kehystarina seuraa useiden henkilöiden kautta onnettomuustutkinnan vaiheita, jotka käynnistyvät Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Mukaan tarinaan kietoutuvat myös autolautan tapahtumat. Visuaalisesti näyttävässä sarjassa tullaan näkemään esimerkiksi Estonian uppoaminen ja pelastustoimia.

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut autolautta Estonia upposi Itämerellä myrskyssä 28. syyskuuta 1994. Onnettomuudessa menehtyi 852 ihmistä, joista suurin osa ruotsalaisia ja virolaisia. Vain 137 ihmistä jäi henkiin epätoivoisessa pelastusoperaatiossa, jota johti Suomen merivartiosto.

Estonia-sarjan pääkäsikirjoittajana ja showrunnerina toimii Miikko Oikkonen (SorjonenHelsinki-Syndrooma). Ohjauksesta vastaavat Måns Månsson (Snabba Cash) ja Juuso Syrjä (Sorjonen, Helsinki-Syndrooma). Vastaavina tuottajina ovat Fisher King -tuotantoyhtiön Matti Halonen ja Johannes Lassila, joiden käsialaa on myös kansainvälisesti menestynyt Sorjonen.

”Estonian uppoaminen oli traaginen kaikkia pysähdyttävä tapahtuma, ja meille tekijöille on erittäin tärkeää kunnioittaa uhreja sekä heidän omaisiaan. Onnettomuudesta on nyt kulunut lähes 30 vuotta ja fiktion avulla voimme kertoa uusia näkökulmia tapahtumista. Tutkintakomission työ oli erittäin vaikea ja vahvasti politisoitunut. Myös kolmen vuoden jälkeen luovutettu loppuraportti sai ristiriitaisien vastaanoton”, kertoo Fisher King -tuotantoyhtiön toimitusjohtaja ja vastaava tuottaja Matti Halonen.

”Aloitimme Estonia-sarjan kehittelyn vuonna 2019, kun onnettomuudesta tuli kuluneeksi 25 vuotta. Esitellessämme ideaamme Ruotsissa ja Virossa huomasimme, ettemme tienneet kaikkea Ruotsin ja Viron taustoista ja päinvastoin. Ruotsissa ei tiedetty mitä tapahtui Suomessa tai Virossa. Tästä näkökulmien erilaisuudesta ja moninaisuudesta syntyi fiktiomme teema: mitä voimme oppia, jos katsomme Estonian kaltaista katastrofia usean osallisen silmin ja laajemmasta perspektiivistä? Tämä Viron, Suomen ja Ruotsin kautta kerrottu tarina voikin olla ainoa tapa kertoa onnettomuudesta oikealla tavalla”, kuvailee pääkäsikirjoittaja Miikko Oikkonen.

Suomen suurin draamatuotanto vetoaa kansainvälisesti

Estonia on kallein koskaan Suomessa tuotettu draamasarja, joka on tarvinnut toteutuakseen myös mittavan kansainvälisen rahoituksen. Jättihankkeessa ovat mukana C More, MTV ja Ruotsin TV4, jotka kaikki ovat osa Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvaa teleoperaattoria ja mediataloa Teliaa. Kansainvälisestä jakelusta vastaa Beta Film.

“Pohdimme pitkään sopivaa aihetta C Moren suursarjaksi. Päädyimme kehittämään sarjaa Estoniasta yhdessä Fisher Kingin kanssa. Estonian traaginen onnettomuus on selkeästi aihe, joka kiinnostaa isoa yleisöä niin Suomessa kuin muissakin maissa. Uskomme vahvasti sarjan herättävän suurta mielenkiintoa maailmalla”, kertoo C Moren ohjelmista vastaava MTV:n sisältöjohtaja Marko Karvo.

“C More -alkuperäissarja Estonia on kunnianhimoisin ja suurin Suomessa koskaan tehty draamasarja, jonka budjetti lähentelee 15 miljoonaa euroa. On upeaa, että sarja on saanut taakseen vankan joukon kansainvälisiä kumppaneita”, jatkaa C Moren draama- ja kehityspäällikkö Jani Hartikainen MTV:ltä.

C More -alkuperäissarja Estonian kuvaukset alkavat toukokuussa ja päättyvät alkusyksystä. Ensi-iltaan C More -suoratoistopalvelussa sarjaa odotetaan jo loppuvuodesta.

Suosikkisarja Onnela palaa uusin jaksoin C Moreen 3.12. alkaen

onnela4_keyart_3200x1800_logo_s

C Moren suosituimpiin kotimaisiin alkuperäiskomedioihin lukeutuva Onnela palaa uudella kaudellaan C More -suoratoistopalveluun 3.12. alkaen. Neljännelle kaudelleen ehtineen suosikkisarjan uusissa jaksoissa aurinkoisessa Poutaniemen naapurustossa on luvassa hersyvää tilannekomiikkaa, perhearjen yllättäviä haasteita ja naapurisopua koettelevia rakennussuunnitelmia. Sarjaa tähdittävät roolistaan Kultainen Venla -palkittu Eero Ritala, Elena Leeve, Anna-Maija Tuokko, Max Forsman, Pirjo Heikkilä ja Santtu Karvonen.

Onnela on C More -suoratoistopalvelun suosituimpia alkuperäissarjoja, joka on kerännyt sadattuhannet suomalaiset television ääreen myös MTV:n kanavilla. Sarja kuvaa humoristisella otteella keskiluokkaisten perheiden elämää Porvoon Poutaniemessä, jossa kaikki näyttää ulkoapäin katsottuna helpolta. Vaiherikas perhearki kätkee kuitenkin sisäänsä tuhat ja yksi pienoiskonfliktia, joita vältellessä syntyy hulvattomia tilanteita. Onnela pohjautuu Suomessakin suursuosioon nousseeseen ruotsalaisen Solsidan-draamakomediasarjaan. Suomalaisversiota on julkaistu tähän mennessä kolme tuotantokautta ja joulukuussa C Moreen saadaan sarjan neljäs kausi, jonka ohjauksesta vastaa kahden edellisen kauden tapaan Jaakko Saariluoma.

Onnelan neljännellä kaudella hammaslääkärinä työskentelevän Antin (roolistaan Kultainen Venla -palkittu Eero Ritala) ja hänen näyttelijävaimonsa Saaran (Elena Leeve) perhe on kasvanut toisella lapsella ja he suunnittelevat nimenantojuhlia. Naapuri Jorma Kemppainen (Santtu Karvonen) ja hänen puolisonsa Titta (Pirjo Heikkilä) sotkeutuvat asiaan tyrkyttämällä omia näkemyksiään vauvaan liittyvistä asioista. Antti on hautaamassa rakasta äitiään ja kokee odottamattomia tilanteita Saaran sukulaisten rientäessä tukemaan häntä.

Mette (Anna-Maija Tuokko) ja Markus Aallon (Max Forsman) perhe kohtaa arvaamattomia haasteita, kun naapuriin muuttaa uusi pariskunta (Kari Heiskanen ja Annu Valonen). Aaltojen kaikki suunnitelmat eivät ole heidän mieleensä, ja naapurisodan ainekset ovat valmiina. Markus tajuaa, että on aika ottaa koti-isyys haltuun ja antaa välillä Meten toteuttaa haaveitaan.

4. KAUDEN JAKSOT

1. Hyvästit. Antti yrittää järjestää äitinsä hautajaisia, mutta turhautuu lukuisiin käytännön asioihin. Markus on surkea lohduttaja.

2. Carpe diem. Antti alkaa toteuttaa edesmenneen äitinsä haaveita itse. Markus yrittää päästä yritysjohtajien sisäpiiriin opettelemalla metsästämään.

3. Uudet naapurit. Mette haluaa ulos uima-altaan, mutta uudet naapurit ovat asiasta toista mieltä. Saara ja Antti päättävät ryhtyä tipattomalle.

4. Soo soo, lapset! Antti murehtii epäselviä tervehtimisen tapoja, kun ei tiedä pitäisikö kätellä, halata vai pussata. Mette kokeilee siipiään lastenkirjailijana.

5. Vieras. Saara ja Antti saavat yökylään teinitytön, jolla on outoja tapoja ja salaisia menoja. Mette sekaantuu poikansa kaverikuvioihin aivan liikaa.

6. Hekumalliset hetket. Antti ja Saara yrittävät löytää aikaa läheisyydelle ja sopivat harrastavansa seksiä aina tiistaisin. Meten mielestä hän ei saa mieheltään tarpeeksi huomiota.

7. Kodinturvajoukot. Jorma Kemppainen mobilisoi Poutaniemeen kodinturvajoukot ehkäisemään varkauksia. Mette teettää Markuksesta muotokuvan.

8. Pelikaverit. Markus tulee mustasukkaiseksi Antista, kun tämä pelaa vaihteeksi tennistä Jyrin kanssa. Saara kriiseilee kehonsa muutoksista synnytysten jälkeen.

9. Saaristoparatiisi. Saara ja Antti lähtevät mökkireissulle puolituttujen kanssa ja saavat tietää heistä liiankin paljon. Markus ajautuu ongelmiin virkavallan kanssa.

10. Nimenantojuhlat. Saara ei haluaisi nimenantojuhliin kristillistä sisältöä, vaikka kastetilaisuus pidetään kirkossa. Isovanhempien lastenhoitoavusta tuleekin riesa.

Onnelan 4. kausi C More -suoratoistopalvelussa torstaisin 3.12. alkaen kahden jakson viikkotahdilla. Jaksoja on yhteensä 10. Onnela on C More -alkuperäissarja, myös kaudet 1-3 ovat katsottavissa C Moressa. 

#onnela #cmoresuomi

Onnela-sarjan tuottaa MTV:lle Zodiak Finland Oy.

Posse rynnistää MTV3-kanavan perjantai-iltoihin 4.9. klo 20 kaksituntisena suorana lähetyksenä – Aku Hirviniemi palaa posselaiseksi muutaman vuoden tauon jälkeen

posse20204-1

Posse on täällä taas! Possen seitsikko pitää huolen siitä, että perjantai-illat sujuvat viihtyisissä ja hulvattomissa merkeissä MTV3-kanavalla pe 4.9. klo 20 alkaen. Tällä kaudella Jaskan, Viivin, Kallen, Jarpin, HP:n ja Veronican seuraksi posselaiseksi liittyy ohjelman tekijäkaartiin paluun tekevä Aku Hirviniemi. 

Posse palaa 4. syyskuuta Maikkarin perjantai-iltoihin Jaska Saariluoman, Kalle Lambergin, Veronica Verhon, HP Parviaisen, Viivi Pumpasen, Jarppi Leppälän sekä Posseen paluun tekevän Aku Hirviniemen voimin. Tämä seitsikko voi allekirjoittaa lupauksen hauskimmasta, yllätyksellisemmästä ja viihdyttävimmästä Posse- kaudesta koskaan. Ja mikä parasta, tällä kaudella lähetys on myös kaksituntinen!

”Kaksituntinen lähetys mahdollistaa sen, että suorassa lähetyksessä tapahtuville asioille on enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Seitsenhenkinen Posse takaa puolestaan sen, että sisällöstä tulee myös monimuotoisempi, hauskempi ja rikkaampi monella tasolla”, sanoo Possen ohjaaja ja ohjelman alusta saakka mukana ollut Jaakko Saariluoma.

aku5

Kolmella ensimmäisellä Posse-kaudella mukana ollut näyttelijä Aku Hirviniemi on iloinen päästessään takaisin Posseen riveihin.

”Posseen palaaminen tuntuu siltä, että palaisi takaisin kotiin. On mahtava päästä tekemään mahtavien ystävien kanssa hullunkurista ja raivopäisen hauskaa viihdettä koko Suomen kansalle. Odotan innolla mitä syksy tuo tullessaan”, Hirviniemi toteaa.

Tutut sätkyukot ja ykkösellä sisään -osiot mukana huippuvierain

Possentai heittää ruutuun tuttuun tapaan sopivan sekoituksen mielenkiintoisia vieraita, pelejä, parodioita ja inserttejä. Tämän kauden sätkyukkoina ja -akkoina nähdään jälleen huippunimiä Suomen viihdemaailman huipulta. Posselaisten armoille piilokameroissa heittäytyvät muun muassa muusikot Kaija KooAntti Tuisku ja Robin Packalén sekä näyttelijä Krista Kosonen.

Viime kaudella aloitettuun ja heti katsojien sydämiin rynnistäneeseen Ykkösellä sisään -haasteeseen puolestaan ovat vastaamassa muun muassa NHL-tähti Miro Heiskanen, ex-nyrkkeilijä Eva Wahlström, hiihtäjä Krista Pärmäkoski ja entinen tennisammattilainen Jarkko Nieminen, kukin omalla tyylillään.

”Aiempiin Posse-kausiin verrattuna inserttikuvauksissa on isketty vielä isompi vaihde silmään! En muista milloin komediainserttejä tehtäessä olisi ollut näin hauskaa. Toivon, että tämä fiilis välittyy myös kotikatsomoihin. Huutonaurua on luvassa”, lupaa Hirviniemi.

Uusi inserttisarja laittaa vieraat painovoiman armoille

Uutena sisältönä Possessa nähdään muun muassa hulvaton Normisetti-inserttisarja, joka on kuvattu 90 asteen kulmaan rakennetussa huoneessa. Kussakin insertissä kahden posselaisen lisäksi on aina vieras, jonka kanssa heittäydytään tunnelmaan niin rapujuhlien, tyttöjen illan kuin syntymäpäivienkin merkeissä. Vierailijoina painovoimaa ja lihaskestävyyttä uhmaavassa inserttisarjassa nähdään muun muassa näyttelijä Christoffer Sandberg, kirjailija-koomikko Paula Noronen, näyttelijä Jukka Rasila ja juontaja Shirly Karvinen.

Lisäksi posselaiset tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin omaan tuttuun tyyliinsä niin inserttien kuin parodioidenkin muodossa, positiivista anarkiaa unohtamatta. Se on varmaa, että yksikään suora lähetys ei tule olemaan samanlainen. Tämän seitsikon ja kaksituntisen lähetyksen myötä mukaan mahtuu myös paljon uutta ja yllättävää – sillä sitä on Posse!

Ohjelman MTV:lle tuottaa Rabbit Films.

Posse MTV3-kanavalla pe 4.9. klo 20 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja C Moressa.

 

Pihlajasadun kolmas kausi alkaa MTV3-kanavalla ma 29.6. klo 19.30 – nyt vuorossa ovat Dahlian ja Helenan vaihtoehtoiset tarinat

Salatut Elämät: Pihlajasatu

Salattujen elämien jäädessä kesätauolle fanien piristykseksi saapuu vaihtoehtoisia Salkkarit-tarinoita visioiva uusi Pihlajasatu-tuotantokausi. Pihlajasadun kolmannella kaudella nähdään millaisia Dahlian ja Helenan elämät olisivat voineet olla, jos asiat olisivat menneet toisin. Sarja nähdään MTV3-kanavalla maanantaista perjantaihin 29.6. klo 19.30 alkaen. C Moressa ensimmäiset viisi jaksoa pääsee näkemään jo perjantaina 26.6. 

Ulla Taalasmaan (Maija-Liisa Peuhu) kristallipallo on kaivettu jälleen esiin ja on Pihlajasadun aika! Uudella kaudella Pihlajasadussa nähdään millaisia Dahlian (Inkeri Mertanen) ja Helenan (Anneli Ranta) elämät olisivat voineet olla, jos menneisyys olisi toisenlainen.

Sarjan kolmas tuotantokausi koostuu 10 jaksosta, joista ensimmäiset viisi keskittyvät Dahlian tarinaan ja loput jaksot kietoutuvat Helenan elämän ympärille. Tämän Pihlajasadun muissa rooleissa nähdään Salatuista elämistä tutut Nora Rinne, Irina Vartia, Jarkko Miettinen, Raimo Grönberg, Antti Seppä, Jarkko Nyman, Tero Tiittanen, Jasmin Voutilainen ja Sami Uotila.

Dahlia suostuu pitkin hampain katsomaan Ullan kristallipalloon, jonka vaihtoehtoinen elämä on luksuksessa kylpemiseen tottuneelle seurapiiri-Dahlialle kauhistuttavaa arjenharmaata kituuttamista. Dahlia ei lakkaa ihmettelemästä, miten elämän pelikortit ovatkin voineet jakautua niin epätasaisesti. Hän kuitenkin etsii oljenkorsia sieltä täältä ja kohta saattaakin onnistaa. Dahlian perhe on kummallisen hyväntahtoista porukkaa, samaan aikaan kun naapurin Ulla ja hänen perheensä ovat loputtoman itseriittoisia ja muista piittaamattomia. Tarvitaan yksi maailmalta palaava peluri ja asetelma alkaa horjua.

Jaksot
1. Ryysynen ja kaksi Tuhkimoa
2. Prinssi ja puoli valtakuntaa?
3. Valehtelevat viettelijät
4. Musta Dahlia ja sen seitsemän älykääpiötä
5. Kuningatarten taistelu

Pihlajasatu Helena, jaksot 6-10

Helena haluaa nähdä Ullan kristallipallon vaihtoehtoisen todellisuuden. Alkuhämmennyksen jälkeen Helena nauttii rakkaudentäyteisestä avioliitostaan ja poikiensa jopa yllättävästä menestyksestä elämässä. Sebastian etsii vielä rakkautta, Sergei puolestaan yrittää parhaansa mukaan arvostaa ja vaalia onneaan. Sattumalta nähty salainen kohtaaminen käynnistää kuitenkin pysäyttämättömän ketjun ja johtaa loputtomaan ahdistukseen. Kuoleman pyörteessä Helenalle kuitenkin kirkastuu se, mikä on elämässä ihmiselle tärkeintä.

Jaksot:
1. Vihollinen vuoteessa
2. Vaarallisia suhteita
3. Petoksia
4. Kuoppia ja monttuja
5. Perheestä kaikki

Pihlajasatu-sarjan tuottaa MTV:lle Fremantle Finland.

Pihlajasatu MTV3-kanavalla maanantaista perjantaihin 29.6.2020 klo 19.30 alkaen. Jaksoja on yhteensä 10. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa kunkin jakson tv-esityspäivän aamuna. C Moressa pääsee katsomaan ensimmäiset viisi jaksoa jo perjantaina 26.6. ja loput jaksot julkaistaan perjantaina 3.7. 

MTV:n jalkapallouutiset saavat jatkoa: La Liga C Morella kevääseen 2026 saakka

44559388_2007711429265406_2200821730157527040_o

Maailman arvostetuimpiin kansallisiin jalkapallosarjoihin lukeutuva Espanjan La Liga kuuluu myös jatkossa MTV:n urheilukattaukseen. MTV uusi keväällä 2021 päättyvän mediaoikeuksien sopimuksensa ja sen myötä esittää yksinoikeudella kaikki La Ligan ottelut Suomessa kevääseen 2026 saakka.

”Tämä on kuin hattutemppu! Saimme viime viikolla uutisoida jääkiekon SM-liigan tv-tuotantojen siirtymisestä C Morelle sekä jalkapallon Mestarien liigan uudesta sopimuksesta. Tähän päälle pääsemme nyt kertomaan, että tarjoamme jatkossakin La Ligaa suomalaisyleisölle. Voimme ylpeydellä sanoa, että C More on huippu-urheilun koti,” tuulettaa MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen.

Espanjan kansallinen jalkapallosarja La Liga kasvattaa suosiotaan tasaisesti – eikä suotta. Sarja vilisee maailman taitavimpia jalkapallotähtiä, ja Espanjan jättiläisseurat ovat voittaneet UEFA:n Mestarien liigan kuuden edellisen kauden aikana peräti viisi kertaa.

Uuden sopimuksen mukaisesti MTV lähettää myös jatkossa kaikki La Ligan ottelut suorana C Moren lineaarikanavilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa. Lisäksi tiedossa on studiolähetyksiä herkullisimpien otteluiden, kuten El Clásicoiden, yhteydessä sekä laaja kattaus La Ligan tapahtumia taustoittavia ohjelmia, makasiineja ja huippuhetkiä.

”La Liga täydentää jalkapallokattaustamme loistavasti. Sarjafutiksen etu on siinä, että pelejä riittää lähes joka viikonloppu perjantaista maanantaihin. Jalkapallon ystäville tarjoamme siis jatkossakin laajan paketin Euroopan huippufutista,” kertoo Markus Autero, MTV Urheilun ohjelmapäällikkö.

MTV, TV4 ja C More ovat osa Telian uutta TV/Media-liiketoimintayksikköä. Yhteisen sopimuksen myötä, kaudesta 2021/2022 alkaen, La Ligan esitysoikeudet jatkuvat myös Ruotsissa TV4:llä ja C Morella, jotka esittävät yksinoikeudella La Ligaa aina kevääseen 2026 asti.

 

C More Urheilusuora tuo urheiluvaikuttajat ruutuun päivittäin – ensimmäinen jakso huomenna

c-more-urheilusuora_tiedote-5

C Moren urheilukasvot säilyvät osana suomalaisten arkea poikkeuksellisesta keväästä huolimatta. Uusi C More Urheilusuora tarjoilee päivittäin puolituntia keskustelua urheilumaailman polttavimmista puheenaiheista sekä vastapainoksi muistoja ja tarinoita sykähdyttävimmistä hetkistä.

Keskustelua johtavat suorana C Moren urheilustudiosturheilutuotantojen tutut tähdet Niki JuuselaAntero MertarantaTeemu NiikkoMervi Kallio ja Minna Korkka. Asiantuntijatiimissä nähdään C Moren erikoislähetyksistä tuttuja spesialisteja niin formuloista, jalkapallosta, jääkiekosta kuin yleisurheilusta. Lisäksi ohjelmassa otetaan yhteyttä huippu-urheilijoihin ja urheilumaailman vaikuttajiin video- ja puhelinyhteyksien avulla.  

Torstain avausjakson juontaa Teemu Niikko, joka saa asiantuntijavieraakseen Petri Pasasen. Erikoistoimittaja on Antero Mertaranta. Jaksossa käsitellään mm. jalkapallon miesten EM-kisojen siirtymistä sekä sen vaikutuksia eurooppalaiseen seurajalkapalloon. Ohjelmassa tavataan myös Huuhkajien päävalmentaja Markku KanervaTapetilla on lisäksi jääkiekon MM-kisojen kohtalo.  

Tämä on ohjelma, joka lievittää liveurheilun vieroitusoireita ja antaa paitsi ajankohtaista tietoa urheilumaailmasta myös uskoa parempiin aikoihin ja urheilun paluuseenkuvailee MTV Urheilun ohjelmapäällikkö ja vastaava tuottaja Markus Autero. “Aluksi ohjelman sisältö pureutuu tietenkin enimmäkseen poikkeuksellisen tilanteen vaikutuksiin. Jatkossa käymme läpi menneitä huippuhetkiä, puhumme tähdistä ja otamme heihin yhteyttä.” 

C More Urheilusuora on eetterissä maanantaista perjantaihin klo 19.30-20.00 C More Sport 1 -kanavalla sekä cmore.fi-suoratoistopalvelussa. Uuden ohjelmasarjan avaus nähdään suorana myös MTV3-kanavalla huomenna torstaina heti Tulosruudun jälkeen klo 22.35. Ohjelmaa esitetään toistaiseksi. 

Tulossa myös muita urheiluohjelmia 

C Moren tuotantotiimi miettii nyt kovaa vauhtia uusia ideoita pysähtyneeseen urheilukevääseen. Urheilusuoran lisäksi tekeillä ovat myös ohjelmasarjat formuloista ja MM-jääkiekosta. Tiedossa on yhteensä kymmenen herkullista jaksoa F1-käänteistä ja saman verran nostalgiaa Leijonien kiekkokaukaloista. Jokaisessa jaksossa otetaan käsittelyyn yksi mieleen painunut jännitysnäytelmä, keskustellaan siihen johtaneista tapahtumista sekä katsotaan koostepätkiä ratkaisevista vaiheista. Tarkempia tietoja ohjelmauutuuksista julkaistaan myöhemmin. 

Kaikissa poikkeusajan ohjelmissa tekijöiden turvallisuus on keskiössä. 

Teemme ohjelmien tuotannossa toimenpiteitä, joilla minimoimme kontaktien määrää eri ryhmien välillä ja pyrimme varmistamaan kaikkien turvallisuuden. Esimerkiksi Urheilusuoran studiotiimi ei ole lainkaan suorassa kontaktissa muuhun tuotantotiimiin. Studiotiimin kokoa on myös päivittäisissä lähetyksissä rajattuAutero kertoo. 

C More Urheilusuoran esitysajat:

Avausjakso to 19.3. klo 22.35-23.05 MTV3, C More Sport 1 sekä cmore.fi-suoratoistopalvelu 

Muut jaksot:
Ma-pe klo 19.30-20.00 C More Sport 1 ja cmore.fi-suoratoistopalvelu
To klo 22.35-23.05 MTV3 

Odotetun Paras vuosi ikinä -komediasarjan startti aikaistuu viikolla C Moressa – Uusi alkamispäivämäärä on to 26.3.

pvi_keyart

C More -alkuperäissarjauutuus, räävittömällä huumorilla höystetty Paras vuosi ikinä alkaa C More -suoratoistopalvelussa ennakkotiedoista poiketen jo ensi viikon torstaina 26.3. Tuffi Filmsin palkittujen huipputekijöiden luoman komediasarjan starttia saatiin aikaistettua viikolla poikkeustilaan liittyvän suuren sisältökysynnän johdosta.

Paras vuosi ikinä kertoo kahdesta elämältä turpiinsa saaneesta kolmekymppisestä naisesta, jotka päättävät pitää välivuoden ja elää viimeinkin niin, ettei vanhana varmasti kaduta – kuten löytää elämän tarkoituksen ja osallistua orgioihin. Odotetun sarjan takana ovat Tuffi Filmsin palkitut huipputekijät: käsikirjoituksesta vastaavat Jenni Toivoniemi ja Kirsikka Saari, joka on myös ohjannut sarjan yhdessä Selma Vilhusen kanssa. Tuotannosta vastaavat Elli Toivoniemi ja Venla Hellstedt Tuffi Filmsiltä.

Sarjan päärooleissa loistavat Lotta Kaihua (mm. Äkkilähtö, M/S Romantic) ja Ella Lahdenmäki (mm. Tottumiskysymys, Helsinki Mansplaining Massacre) elämänsä kanssa hukassa olevina kolmekymppisinä. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Seela Sella, Joonas Kääriäinen, Pyry Nikkilä, Pietu Wikström, Niina Koponen, Sara Soulié, Armi Toivanen ja Ernest Lawson.

PARAS VUOSI IKINÄ – C MORE -ALKUPERÄISSARJA

Mainostoimiston AD Karla (Lotta Kaihua), 34, palaa burnoutin jälkeen töihin vain huomatakseen, että kaikki jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Hän päättää irtisanoutua. Hänen vanha ystävänsä, kulttuurin pätkätyöläinen Miina (Ella Lahdenmäki), 34, puolestaan eroaa 17 vuoden avoliitosta, kun hänen miesystävänsä kertoo löytäneensä elämänsä naisen.

Naiset ovat aina heittäneet juttua villeistä eläkevuosista: sitten voi vaikka vetää huumeita, kun ei tarvitse enää suorittaa mitään tai miellyttää ketään. Karla ja Miina muuttavat yhteen ja kirjoittavat välivuoden to do -listan: perusta rokkibändi, sano suoraan mitä ajattelet, kokeile huumeita, älä rakastu, henkisty, paranna maailma, pane. He päättävät myös perustaa vlogin, jossa muutkin voivat seurata vuotta. Sitä paitsi vlogeillahan kuulemma tienaa. Häkeltyneinä, mutta innostuneina elämänsä äkkikäänteestä naiset julistavat elämänsä parhaan vuoden alkaneeksi. Komediasarjan jokaisessa jaksossa naiset toteuttavat jonkin tehtävän listaltaan – mutta lopputulokset ovat yllättäviä.

Paras vuosi ikinä -komediasarja C More -suoratoistopalvelussa torstaisin 26.3.2020 alkaen kahden jakson viikkotahdilla. Jaksoja on yhteensä 10. 

Paras vuosi ikinä -sarjan tuottaa MTV:lle Tuffi Films.