Category Archives: Disney+

FOX tarjoilee maistiaisia Disney+ -sisällöstä – The Mandalorianin ensimmäinen jakso nähdään kanavalla 13. syyskuuta

unnamed(1)

HELSINKI, (26. elokuuta 2020) — Disney+ -suoratoistopalvelu käynnistyy Suomessa 15. syyskuuta. Maistiaisia Disney+ Originals -tuotannoista ja kattavasta tarjonnasta saadaan jo ennen varsinaista lanseerausta, kun FOX-kanava näyttää Star Wars -sarjan The Mandalorianin ensimmäisen jakson.

15 Emmy-ehdokkuutta kahmineen Star Wars: The Mandalorianin ensimmäinen jakso näytetään FOX-kanavalla sunnuntaina 13. syyskuuta klo. 21.00. Se on maailmalla yksi Disney+:n puhutuimmista ja suosituimmista sarjoista. The Mandalorianin tarina sijoittuu imperiumin kaatumisen jälkeiseen ja Ensimmäistä ritarikuntaa edeltävään aikaan. Tapahtumien keskiössä ovat galaksin laitamilla seikkailevan palkkionmetsästäjän vaiheet. Sarjan pääosaa näyttelee muun muassa Game of Thronesista ja Narcosista tuttu Pedro Pascal. The Mandalorianin on käsikirjoittanut ja tuottanut Jon Favreau. Tuotannosta vastaa Disneyn omistama Lucasfilm. Sarjan ensimmäisen kauden kaikki kahdeksan jaksoa tulevat katsottavaksi Disney+-palveluun, ja tulossa on myös toinen tuotantokausi.

FOX:n sunnuntain Disney+ -kattauksen täydentää High School Musical. Ennen The Mandaloriania kanavalla näytetään kaksi jaksoa Disney+:n uudesta High School Musical: The Musical: The Series -sarjasta. Sarjan erikoisjakso näytetään FOX:lla sunnuntaina 13. syyskuuta klo 19.45, jonka jälkeen nähdään ensimmäinen varsinainen jakso klo 20.15. High School Musical: The Musical: The Series perustuu suosittuun vuoden 2006 Disney-elokuvaan High School Musical.

Myös National Geographic -kanava tarjoilee Disney+ -maistiaisia, kun se esittää Maailma Jeff Goldblumin silmin -dokumenttisarjan ensimmäisen jakson. Sarjassa näyttelijä Jeff Goldblum paljastaa, kuinka yksinkertaisilla arjen esineillä on usein hämmästyttävä tarina. Ensimmäinen jakso nähdään National Geographic -kanavalla sunnuntaina 13. syyskuuta klo 22.00. Jaksossa syvennytään lenkkitossuihin ja tennareihin, joita katsotaan aivan uusista, kiehtovista näkökulmista.

Disney+ aloittaa Suomessa 15. syyskuuta 2020, ja kaikki tarvittavat tiedot palvelun tilaamisesta ovat luettavissa Disneyplus.com-sivustolla. Palvelun normaalihinta lanseerauksen yhteydessä on 6,99 € kuukaudessa tai 69,99 € vuodessa. Disney-fanit voivat kuitenkin ennakkotilata Disney+ -suoratoistopalvelun 59,99 €:n esittelyhintaan. Vuositilauksen ennakkotarjouksen viimeinen voimassaolopäivä on 14. syyskuuta 2020 (tarjous vastaa kuukausihintaa 4,99 €).

Disney+ tarjoaa kaikenikäisille faneille uudenlaisen tavan kokea vertaansa vailla olevaa sisältöä yhtiön ikonisilta viihdebrändeiltä: Disney, Pixar, Marvel, Star Wars ja National Geographic. Lisäksi palvelussa on yksinoikeudella alkuperäistuotantoja: lukuisia elokuvia, sarjoja, dokumentteja ja vain palvelussa esitettäviä lyhytelokuvia.

Disney+ -suoratoistopalvelu julkaistaan Suomessa 15.9.

disneyplus-Y5dX6

Disney+ julkaistaan 15. syyskuuta kahdeksassa Euroopan maassa

HELSINKI (23.6.2020) The Walt Disney Companyn Direct-to-Consumer & International on vahvistanut, että 15. syyskuuta Disney+ -suoratoistopalvelu julkaistaan kahdeksassa uudessa maassa Länsi- ja Pohjois-Euroopassa.

Suoratoistopalvelu aloittaa Portugalissa, Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Islannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa 15.syyskuuta. Suomessa palvelun hinnaksi tulee 6,99€ kuukaudessa ja 69,99€ vuodessa.

Disney+ tarjoaa kaikenikäisille faneille tilaisuuden katsoa vertaansa vailla olevaa sisältöä yrityksen ikonisilta viihdebrändeiltä, mukaan lukien Disney, Pixar, Marvel, Star Wars ja National Geographic. Lisäksi suoratoistopalvelu tarjoaa yksinoikeudella Disney+ Originals –tuotantoja, kuten pitkiä elokuvia, sarjoja, dokumentteja ja lyhytelokuvia, jotka on tehty vain Disney+ -palvelua varten.

Lanseerauksen yhteydessä tilaajat pääsevät katsomaan kriitikoiden ylistämää sarjaa “The Mandalorian”, jonka on tuottanut ja käsikirjoittanut Jon Favreau. Lisäksi luvassa on mm. “High School Musical: The Musical: The Series”, joka on uudenlainen moderni versio suosikkielokuvasarjasta ja täynnä metatason viittauksia. Sarjassa on raikas dokumenttia muistuttava tyyli sekä soundtrack, jolla on yhdeksän uutta laulua samalla kun se uudistaa fanien vanhoja suosikkikappaleita elokuvista. Tarjolla on myös “The World According To Jeff Goldblum”, joka tutkii tuttuja esineitä ja asioita aivan uudessa valossa, “Togo”, joka on live-action elokuva kahdesta vuoden 1925 historiallisen seerumiajon hahmosta: norjalaisesta koiravaljakko-ohjastajasta Leonhard Seppalasta ja hänen 12-vuotiaasta rekikoirastaan Togosta. Muita heti katsottavana olevia alkuperäissarjoja ovat mm. “Encore!”, jonka on tuottanut Kristen Bell, “Diary of A Future President”, jonka on luonut ja tuottanut Ilana Peña (“Crazy Ex-Girlfriend”) ja tuottanut Gina Rodriguez (“Jane the Virgin”) sekä “The Imagineering Story”, joka tuo esiin monenkirjavan luovien ihmisten joukon, joka saa Disneyn huvipuistot heräämään henkiin – sekä lukuisia muita jännittäviä uutuussarjoja.

Tilaajat voivat käyttää Disney+ -palvelua lähes kaikilla mobiili- ja TV-laitteilla, mukaan lukien pelikonsolit ja älytelevisiot. Käyttäjille on luvassa korkealuokkainen ja mainokseton katselukokemus yhtäaikaisesti jopa neljältä eri laitteelta, rajaton määrä latauksia jopa kymmenelle eri laitteelle, personoituja suosituksia sekä mahdollisuus luoda jopa seitsemän erillistä käyttäjäprofiilia. Vanhemmat voivat luoda lapsilleen omat käyttäjäprofiilit, joissa on helppokäyttöinen lapsiystävällinen käyttöliittymä, jolla pääsee katsomaan ikään sopivaa sisältöä.

Palvelu ei tule vielä saataville Ahvenanmaalla 15. syyskuuta. Lisätietoja palvelusta tai rekisteröityäksesi palveluun vieraile osoitteessa Disneyplus.com

Lisätietoja Disney+ -suoratoistopalvelusta:

Disney+ -suoratoistopalvelu on täynnä Disney, Pixar, Marvel, Star Wars ja National Geographic viihdettä – ensimmäistä kertaa elokuvat ja sarjat löytyvät nyt samasta palvelusta. The Walt Disney Companyn Direct-to-Consumer ja Internationalin tarjoama Disney+ toimii suurimmassa osassa internetiin kytköksissä olevista laitteista ja tarjoaa ohjelmistoa alkuperäiselokuvista dokumentteihin, live-action sarjoihin, animaatiosarjoihin ja lyhytelokuviin ilman mainoksia. Disneyn uskomattoman elokuva- ja televisioviihdekirjaston lisäksi palvelu tarjoaa yksinoikeudella mahdollisuuden suoratoistaa The Walt Disney Studiosin vuoden 2020 ja sitä uudemmat elokuvat. Vieraile osoitteessa DisneyPlus.com tilataksesi palvelun ja/tai saadaksesi lisätietoja.

###