Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -syksyn 2021 tanssiparit! Tanssikupla-ohjelmassa päästään seuraamaan, mitä tanssikisan kulisseissa tapahtuu

Rakastetut tuomarit Jorma UotinenHelena Ahti-Hallberg ja Jukka Haapalainen tuskin malttavat odottaa, että pääsevät näkemään ja kokemaan uusien tanssiparien taidonnäytteet parketilla. Kuva: MTV3

Tanssin taikaa on luvassa jo 14. kerran, kun uudet tähtiparit paljastavat Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa koko Suomen kansalle kykynsä heittäytyä tanssinumeroihin. Ohjelma starttaa MTV3-kanavalla su 29.8. esittelyjaksolla ja su 5.9. alkaen päästään kaksituntisten livelähetysten pyörteisiin. Ma 30.8. alkaen kahdesti viikossa mtv-palvelun Tanssikupla-ohjelmassa seurataan, mitä ohjelman kulisseissa tapahtuu.

Suomen suurin ja kaunein viihdeohjelma Tanssii Tähtien Kanssa tavoitti viime kaudella keskimäärin 1,64 miljoonaa katsojaa jokaisella jaksollaan, ja supersuosikki palkittiin Kultaisella Venlalla. Viihteen megaottelija palaa jälleen valaisemaan suomalaisten syysiltoja ja sarjan 14. kaudella 12 eri aloilta tuttua tähteä on valmiina heittäytymään tanssin pyörteisiin ja ylittämään itsensä monin eri tavoin.

Luvassa on taatusti yllättäviä tähtioppilaita sekä mieleenpainuvia käänteitä, kun tanssiparit ottavat haltuun uuden koreografian ja tanssilajin viikko toisensa jälkeen. Rakastetut tuomarit Jorma UotinenHelena Ahti-Hallberg ja Jukka Haapalainen tuskin malttavat odottaa, että pääsevät näkemään ja kokemaan uusien tanssiparien taidonnäytteet parketilla. Ohjelman juontavat tietenkin Suomen suosituimmat juontajat Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi, jotka juhlivat nyt 10. kauttaan TTK-juontajina. Myös Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -jakso nähdään tulevana syksynä, sunnuntaina 31.10. Illan aikana kerätään tuttuun tapaan varoja suomalaiselle syöpätutkimukselle. Unohtumattomien iltojen sulosävelistä vastaa tietysti Sami Pitkämön orkesteri solisteinaan Antti Koivula ja Johanna Försti.

Tulevan TTK-kauden täydentää kahdesti viikossa mtv-palvelussa esitettävä Tanssikuplajoka päästää katsojat näkemään 27 jakson ajan läheltä, mitä kaikkea suositun tanssikisan kulisseissa tapahtuu. Kamera seuraa tanssijoita niin live-lähetyspäivinä kuin tanssiharjoituksissa sekä näyttää vilauksen tanssijoiden arjesta ja elämästä tanssisyksyn aikana. Luvassa on jännitystä, tunteita ja kulissien takaista elämää, jota katsojat eivät ole tätä ennen päässeet näkemään.

JENNI POIKELUS JA SAMI HELENIUS
Radiotoimittaja Jenni Poikelus suuntaa TTK-parketille odottavin fiiliksin. Puhetyön superammattilainen on tyytyväinen, että kerrankin hänen ei tarvitse miettiä, mitä tulee sanoneeksi suorassa lähetyksessä.
“TTK-parketilla suoritus perustuu vitsien sijaan keholla ilmaisuun ja fysiikkaan. Se on todella piristävää”, Jenni iloitsee.
Sanaseppänä ja hauskuuttajana tunnettu juontaja pitää vahvuuksinaan TTK-kisassa rytmitajua ja liukkaita lanteita, mutta lajin rankkuus jännittää. Luvassa onkin äärikokemus niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta Jenni on valmis tekemään paljon töitä onnistumisten eteen.
“Aluksi ajattelin, että mulle riittää, jos opin vain jotain. Mutta nythän mä haluan voittaa sen koko homman”, hän ilmoittaa.
Suunnitelma sopii myös Jennin tanssiopettajalle, viime kauden voittajalle Sami Heleniukselle.
“Jenni on upea! Huumorintajun lisäksi hänestä huokuu into ja ilo tulevia treenejä kohtaan. Sillä asenteella mennään parhaimmillaan pitkälle”, Sami kiittelee.

KARI KANALA JA CLAUDIA KETONEN
Kirkkoherralla, papilla ja Ensitreffit Alttarilla -ohjelmasta tutulla rakkauden asiantuntijalla Kari Kanalalla ei juuri ole tanssikokemusta – ellei vuosia sitten vaimon kanssa aloitettua paritanssikurssia lasketa. Homma tyssäsi lyhyeen, sillä askelten ’hierominen ja hinkkaus’ eli ollut Karin juttu. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Kun kutsu askelten hinkkaamisen ja hieromisen intensiivikurssille eli TTK-parketille tuli, oli tilaisuudelle mahdotonta sanoa ei.
“Tämä on uskomaton mahdollisuus oppia uutta. Kioskikauppiaan poikana olen tottunut kysymään, mitä saisi olla, ja syksyllä kysellään sitten, saisko olla cha cha cha’ta vai tangoa”, Kari toteaa.
Intohimoisena jalkapallofanina ja -harrastajana Kari hakee vertailukohtaa tanssiin rakkaasta lajistaan. Vahvuuksinaan hän pitää joukkuehenkeä, ja pallopelin nopeudesta saattaa olla jotain hyötyä. Haasteita taas saattaa tuottaa yksi tuttu vaiva.
“Varo Kanki-Kaikkonen, täältä tulee Kankee Kanala!”, hän nauraa.
Karin tanssiopettaja Claudia Ketonen on innoissaan oppilaastaan.
“Kari on avoin, lämminhenkinen ihminen, joka on innokas oppimaan uutta. Olemme mukana innolla, sinnikkyydellä ja tunteella, huumoria unohtamatta”, Claudia toteaa.

KITI KOKKONEN JA MARKO KERÄNEN
Suomalaisten rakastama pitkän linjan näyttelijä ja komedienne Kiti Kokkonen on nähty tamppaamassa lattioita ennenkin – nimittäin yökerhojen tanssilattioita! Nuorena Kiti oli ystäviensä kanssa intohimoinen bailaaja, joka rakasti käydä viikonloppuisin tanssimassa aina teknoreivejä myöten. Aikuisiällä tanssiminen on jäänyt, mutta kaipuu heilumisen ja hytkymisen pariin on elänyt vahvana.
“Tanssiessa tuntee suurta vapautta, on vain se syke ja rytmi kehossa. Elämässä ylipäätään kaikessa on kyse rytmistä”, Kiti toteaa.
Kiti kuvailee itseään ihmisenä ristiriitaiseksi tai paremminkin ’rytmiltään vaihtelevaksi’ – niin henkisesti kuin fyysisesti. Toisena hetkenä Kiti voi olla hyvinkin tehokas ja yht’äkkiä hetkeä myöhemmin maata täysin joutilaana. TTK:ssa Kitille jännittävintä onkin astella estradille omana itsenään.
“En itsekään tiedä, mitä minussa tanssin myötä herää; kuoriutuuko sieltä joku itkijänainen vai suorituskeskeinen perfektionisti vai mitä on luvassa”, hän nauraa.
Tulipa esiin itkijänainen tai jotain ihan muuta, on Kiti turvallisissa käsissä. Tanssiopettaja Marko Keränen on jo nimennyt kaksikon ’Pekka ja Pätkä’ -duoksi.
“Kiti on yllätyksiä täynnä oleva herkkä, sielukas ja hauska mimmi. Ihmiset tietävät Kitin komediennena, mutta hänessä on vakavampi puoli. On upeaa päästä näyttämään se ja leikitellä erilaisilla rooleilla hänen kanssaan”, Marko summaa.

MIKAEL GABRIEL JA TIIA ELG
Suomalaisen musaskenen supertähti Mikael Gabriel lähtee valloittamaan itselleen täysin uutta estradia, TTK-parkettia. Aiemmin tanssitaitoja on esitelty nuorena kollina lähinnä Malmin nuorisotalon diskossa, lajina break dance tai illan viimeiset hitaat. Mikael odottaa treenejä innolla, sillä urheilu on ollut vahvasti osa laulajan elämää ja harrastuksiin ovat kuuluneet niin jalkapallo, salibandy, paini kuin karate. Muutama vuosi sitten Mikael hurahti täysillä golfiin, jossa hän nykyään myös kilpailee. Voitonhimo löytyy miehestä sisäänrakennettuna ominaisuutena.
“Aina lähdetään voittamaan, en tee mitään häviäminen mielessä. Pitää katsoa, kuinka pitkälle se vie tässä kisassa”, Mikael toteaa.
Ennen kaikkea Mikael haluaa haastaa itsensä. Hän tiedostaa, että treenien lomassa ovet saattavat paukkua, jos tanssiopit eivät tunnu menevän päähän ja kroppaan halutulla tavalla ja tarpeeksi nopeasti. Suorat lähetykset eivät kuitenkaan aiheuta jännitystä – ainakaan vielä.
“Vahvuuksiani on esiintyjyys, homman naulaaminen juuri esityspäivänä. Ja hurjapäisyys”, hän ilmoittaa.
Tanssiopettaja Tiia Elgillä on todella hyvä tunne oppilaastaan.
“Kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat tehneet Mikaelista ison artistina tekevät hänestä parhaimmillaan huipun myös tanssijana. Toivon, että opettajana pystyn valjastamaan nämä taidot parhaalla mahdollisella tavalla”, Tiia toteaa.

KRISTA SIEGFRIDS JA ANSSI HEIKKILÄ
Laulaja-lauluntekijä ja juontaja Krista Siegfrids on heittäytymässä TTK:n myötä unelmaprojektiinsa. Arki on pyörinyt pääosin kotona yhdeksän kuukauden ikäisen Lizzy-tyttären kanssa, mutta nyt Krista on pääsemässä lähes yhtä rakkaan tekemisen pariin.
“Mä rakastan tanssimista ja nyt saan tanssia joka päivä! En keksi parempaa”, Krista hihkuu.
Osallistumisen kisaan mahdollisti oma äiti, jota Krista kutsuu sankarikseen: syksyllä Lizzy pääsee nauttimaan isoäitinsä seurasta, ja Krista toteuttamaan unelmaansa. Kristalla on ennestään tanssi- ja voimistelutaustaa, mutta paritanssi on hänelle uusi aluevaltaus. Laulaja on innoissaan päästessään oppimaan jotain täysin uutta ja lisäksi hän haluaa rikkoa omia ennakkoluulojaan. Positiivisesta energiastaan tunnettu esiintyjä on tottunut estradeilla säteilemiseen, kovaan treenaamiseen ja laittamaan vauhdikkaan show’n pystyyn, mutta ajatus hitaammista tansseista jopa hieman jännittää. Haasteiden miettimiseen Krista ei yleensä käytä aikaa, mutta yksi juttu mietityttää.
“Olenhan mä aina ennen aina treenannut, mutta nyt en pitkään aikaan. Eli mun kunto ei oo ehkä kauheen hyvä”, hän kauhistelee nauraen.
Kristan asenne TTK:ssa on kuitenkin sama kuin elämässä yleensä: ikinä ei anneta periksi, vaan treenataan niin pitkään, että uusi asia sujuu. Tähtioppilaan asenne lämmittää tanssiopettaja Anssi Heikkilää.
“Krista on pirteä, valovoimainen ja tosi innoissaan. Kun motivaatio on noin kova, ei voi olla kuin tyytyväinen”, Anssi myhäilee.

AKI RIIHILAHTI JA KATRI MÄKINEN
Aikansa menestyneimpiin suomalaisiin jalkapalloilijoihin lukeutuva Aki Riihilahti rakastaa voittamista. Rakastava isä ei anna lastensa voittaa edes Afrikan tähdessä, ja pienenä isoveli pakotettiin pelaamaan mitä tahansa peliä niin pitkään, että Aki voitti.
“Teen mitä tahansa voittaakseni, niin myös TTK:ssa. Mutta aina reilulla pelillä”, Aki toteaa tarkoittaen sataprosenttisesti joka sanaa.
HJK:n toimitusjohtaja ja kansainvälisen tason jalkapallovaikuttaja tietääkin, miten unelmia saavutetaan. Tärkeintä on keskittyminen olennaiseen. Sama pätee myös tanssissa, vaikka laji on miehelle täysin uusi. Entinen ammattilaisurheilija osaakin nimetä vahvuutensa saman tien.
“Olen nopea oppimaan, minulla on hyvä rytmitaju ja ennen kaikkea olen valmis treenaamaan loputtoman paljon”, hän toteaa.
Tärkeää on, että homma ei saa mennä liian vakavaksi. Aki toteaakin, että tosikkoa miehestä ei saa millään. Suurimmaksi kannustimekseen Aki ilmoittaa omat lapsensa – he kun rakastavat katsoa ohjelmaa.
Tanssiopettaja Katri Mäkinen on erittäin tyytyväinen tähtioppilaaseensa, vaikka pari ei ole tanssinut vielä askeltakaan.
“Tuntuu, että kaksi samanlaista tyyppiä on nyt kohdannut toisensa. Kumpikin haluaa voittaa, treenata täysiä ja nauraa mahdollisimman paljon. Ja kaikista eniten kumpikin haluaa, että Aki oppii tanssimaan”, Katri summaa.

VIIVI HUUSKA JA MATTI PURO
Vangitsevista valokuvistaan, lukuisista musiikkivideoista sekä TV-sarjasta Kullannuput tunnettu ohjaaja-valokuvaaja Viivi Huuska painaa töitä kalenteri tukossa ulkomaita myöten. Kun kutsu TTK:hon tuli, valinta oli kuitenkin selvä.
“Tanssi on kuulunut elämääni aina. 16-vuotiaana tuli veivattua homobaarien taustatanssijana ja halusin jopa ammattitanssijaksi. Se adrenaliini, mitä etenkin esiintyminen tuo, sitä lähden hakemaan”, Viivi ilmoittaa.
Tanssivuosista on kuitenkin jo aikaa, eikä tekniikka kuulunut ikinä kiinnostuksen kohteisiin. Myös paritanssi on aivan uusi aluevaltaus. Rytmin ja liikkeen luominen yhdessä toisen ihmisen kanssa tuntuu Viivistä erittäin kiinnostavalta – onhan tanssi äärimmäisen intiimi asia. Viivi kuvaileekin itseään ihmisenä intensiiviseksi ja herkäksi.
“Olen tosi kiinnostunut ihmisistä ja tulen oikeastaan kaikkien kanssa toimeen, vaikka aluksi saatan olla porukassa hiljainen. Niin ja olen tosi kova kiroilemaan”, hän nauraa.
Viivi tunnetaan vahvoista visuaalisista maailmoista, joissa värien räiskettä tai outouden elementtejä ei turhaan säästellä. Samaan pyritään myös TTK-parketilla. Tanssiopettaja Matti Puron tavoitteena on saada Viivistä kuoriutumaan koko syksyn kohahduttavin tanssikuningatar.
“Viivi on räiskähtelevä ja pirskahteleva persoona. Hänellä on intoa sekä vahvat visiot, joka lupaa hyvää”, Matti kiittelee.

ERNEST LAWSON JA ANNIINA KOIVUNIEMI
Tv-sarjoista, Talent Suomen tuomaririvistöstä ja teatterin lavoilta tuttu näyttelijä, juontaja ja impromestari Ernest Lawson ei ole ikinä ollut yhdelläkään tanssitunnilla. Nollasta on kuitenkin hyvä ponnistaa. Aiempia TTK-kausia katsoessaan näyttelijä on nimenomaan seurannut ihaillen kilpailijoita, joiden kasvutarina ja taitojen karttuminen on ollut selvästi nähtävissä.
“Olen miettinyt, olisikohan minustakin siihen samaan. Ja nythän se nähdään”, Ernest iloitsee.
Vaikka tanssitaitoa ei ennestään ole, muita vahvuuksia löytyy. Rytmitajua mieheltä ei ainakaan puutu, sillä musikaalisen Ernestin pääinstrumentti on rummut. Mies uskoo taidon auttavan myös askelten löytämisessä. Kovin haaste sen sijaan liittyy latinalaistansseihin; villi vartalon vatkaus ja viettely ei miehen mukaan kuulu perusrepertuaariin. Oli kyseessä lattari- tai vakkaritanssi, toimintasuunnitelma täydellistä muistikatkosta varten on kuitenkin jo valmiina.
“Mä improvisoin, siinähän mä olen hyvä! Vedän siis jotain ja toivon, että Anniina tulee pelastamaan mut tilanteesta”, hän suunnittelee.
Tanssiopettaja Anniina Koivuniemen luotto oppilaaseensa on kova.
“Erkku on mukava, hauska ja kohtelias. Lisäksi hän vaikuttaa olevan tosi innoissaan kaikesta tulevasta, joka on tietysti kaikkein tärkeintä”, Anniina toteaa.

SITA SALMINEN JA ALEKSI SEPPÄNEN
Somevaikuttaja, kirjailija, vloggaaja ja podcastaaja Sita Salminen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saavuttaa elämässään paljon. Pääseminen TTK-parketille on yksi rasti lisää toteutuneiden unelmien listaan.
“Odotan TTK:ssa ihan kaikkea tanssitreeneistä livelähetyksiin, tunteiden ilmaisemista tanssin kautta ja kuulumista TTK-kuplaan ja -perheeseen”, Sita iloitsee.
Nuorempana hiphop-tanssia harrastaneelle naiselle parin kanssa tanssiminen on täysin uusi kokemus. Sita on tottunut toimimaan työssään pääosin yksin ja pitämään näin langat omissa käsissään. Eniten jännittää vaativuus itseään kohtaan.
“Olen helposti liian ankara itselleni, vaikka yksi tärkeimmistä arvoistani on nimenomaan lempeys ja armollisuus itseä ja muita kohtaan”, hän miettii.
Itselleen tärkeiden arvojen esiintuominen on Sitalle tärkeää myös TTK-parketilla. Sita tunnetaan esimerkiksi tasa-arvon, ihmisoikeuksien, kehorauhan ja mielenterveysasioiden puolestapuhujana. Myös omien rovaniemeläis-thaimaalaisten juurien kunnioittaminen on naiselle sydämen asia. Hänen myötään televisiossa kuullaankin syksyllä satavarmasti myös pohjoisempaa murretta.
Sitan tanssiopettaja Aleksi Seppänen on vaikuttunut oppilaastaan.
“Minulla on oppilaastani tosi hyvä fiilis! Tuntuu kuin meillä olisi syntynyt vahva tiimihenki jo heti alusta saakka. En voisi keksiä parempaa lähtökohtaa”, Aleksi miettii.

WALTTERI TORIKKA JA KIA LEHMUSKOSKI
Ooppera- ja konserttilaulaja Waltteri Torikka ei malttaisi odottaa tanssien alkamista. Vuonna 2015 Tähdet, tähdet -ohjelman voiton myötä koko kansan suosikiksi pongahtanut herrasmies sanoo olevansa nyt täysin uuden edessä.
“Pelkällä keholla ilmaiseminen on minulle varmasti vaikeahko konsepti. Helpompi olisi vain soittaa suutaan”, Waltteri nauraa.
Oopperaa ei pidetä kovin humoristisena lajina, vaikkei tämä koko totuus olekaan. Läheiset kuitenkin tietävät Waltterin vallattomana persoonana, josta kertoo myös miehen tanssitausta.
“Vakiotanssiliikkeitäni ovat ’hyppynaru’, ’bussikuski’ sekä ’ostoskärryt’. Niin ja nuorempana tanssin hiphopia. Näillä näytöillä paritanssista ei siis ole juuri kokemusta”, hän virnuilee.
Huumori on miehelle tärkeää, mutta persoonapiirteitä nimettäessä Waltteri mainitsee herkkyyden sekä kunnianhimon. Samalla laulaja on varma siitä, että tanssi tulee avaamaan hänestä täysin uusia puolia – niin yleisölle kuin hänelle itselleen. Tanssiparketille suunnataankin täysin tosissaan, nöyränä ja uteliaana. Waltterin asenne saa kiitosta myös miehen tanssiopettajalta Kia Lehmuskoskelta.
“Waltteri on äärettömän innokas oppilas ja haluaa todella näyttää, mihin kaikkeen hän pystyy. Hän on erittäin karismaattinen ja lämminhenkinen ihminen. Meillä on jo nyt muodostunut vahva tiimihenki”, Kia kertoo.

KRISTO SALMINEN JA SAANA AKIOLA
Teatterista, lukuisista elokuvista ja tv-sarjoista tunnettu, rakastettu näyttelijä Kristo Salminen pukee TTK:ssa tanssikengät jalkaansa ja ottaa selvää, onko hänestä parkettien partaveitseksi. Kristo on rakastanut aina liikkumista ja uuden oppimista. Nuoruuden lajikavalkadiin kuuluvat esimerkiksi nyrkkeily ja 5-ottelu, mutta taistelukoreografiksikin kouluttautunut näyttelijä ei ole koskaan tanssinut. Tästä huolimatta tanssi on kiinnostanut Kristoa aina. Häntä viehättää tunteen tai hetken ilmaiseminen muodossa, joka perustuu pelkkiin eleisiin ja liikkeisiin.
“Kuten Jorma Uotinen on sanonut: se, mitä ei voi sanoa, täytyy tanssia. Näyttelijänä se on minusta hirvittävän kiehtova ajatus”, Kristo miettii.
Ihmisenä Kristo kuvailee itseään ’tupla tai kuitti’ -tyyppiseksi hahmoksi – eli joko tehdään täysillä tai sitten ei tehdä mitään. Tanssin oppimisen suhteen vaihtoehtoja ei tosin vaikuta olevan: täysillä mennään, vaikka päin seinää. Kriston tanssiopettaja Saana Akiola on Kriston mentaliteetista mielissään.
“Kristo on huumorintajuinen ja hurmaava tyyppi. Ja mikä motivaatio! Se lupaa hyvää”, Saana myhäilee.

ELINA GUSTAFSSON JA ANSKU BERGSTRÖM
Nyrkkeilijä Elina Gustafssonin seurassa ei tule tylsää – oli kyseessä sitten ottelukehä tai TTK-parketti. Syksyllä 2020 menestyksekkään urheilu-uransa lopettanut luonnonvoima kuvaileekin itseään heti suorilta ’villieläimeksi, joka elää vaistollaan’.
“Olen seikkailija ja elämään heittäytyjä. Olen myös elämäntanssija! Toisin sanoen hypin ja heilun koko ajan, mutta minulla ei ole hajuakaan, osaanko oikeasti tanssia”, Elina nauraa.
Ilo pursuaakin ulos joka solusta. Vahvuutenaan TTK:ssa Elina pitää rytmitajua, joka on ensisijaisen tärkeää nyrkkeilyssä. Ammattiurheilijana myös kilpailuviettiä löytyy. Elina tietää kuitenkin, että liian kova voitontahto on pahimmillaan kahlitsevaa. Tärkeintä on vapaus ja nautinto – myös tanssissa.
Mahdolliset haasteet sen sijaan liittyvät ainakin jalkineisiin, sillä korkokenkiä ei urheilijan jalassa ole nähty juuri koskaan. Nähtäväksi jää, joutuuko Elina kohtaamaan suurimman kauhunsa korkojen muodossa. Elina on Suomen TTK-historian ensimmäinen same sex -kilpailija tanssiopettajanaan Ansku Bergström.
“Tämä on käsittämättömän suuri kunnia. Olen tehnyt paljon epäkiitollistakin duunia urheilun puolella seksuaalivähemmistöjen ja monimuotoisuuden esiintuomisen puolesta. Pidän tätä palkintona siitä”, Elina riemuitsee.
Ansku Bergström odottaa tulevaa opettajan pestiään ja parin yhteisiä tansseja innolla.
“Elina on sporttinen, iloinen ja todella energinen tyyppi. Luvassa on aikamoinen show”, Ansku summaa.

#mtvttk
facebook.com/TanssiiTahtienKanssa
twitter.com/MTV3TTK
instagram.com/tanssiitahtienkanssa
TikTok: mtvttk

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa su 29.8. klo 19.30 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa (mtv.fi, mtv-sovellus) nauhoitetulla esittelyjaksolla, jonka jälkeen suorat lähetykset su 5.9. klo 19.30 alkaen. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin ma 30.8. alkaen. MTV:n Superviikoilla 23.8.–5.9. starttaa 15 huippuohjelmaa! Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman MTV:lle tuottaa Banijay Finland.

Lähde: Finnpanel Oy TotalTV-mittaus  (sis. TV ensiesitys ja uusinnat ja tallenne + muut päätelaitteet)

Salatut elämät palaa kesätauoltaan ryminällä ma 23.8. – viikon ajan esitetään erikoispitkiä jaksoja!

Salatut elämät palaa maanantaina 23.8. MTV3-kanavallle ja mtv-palveluun ennenäkemättömällä tavalla.

Suomen pitkäikäisin päivittäisdraama, rakastettu Salatut elämät palaa kesätauoltaan suurempana kuin koskaan! Maanantaina 23.8. alkavalla viikolla MTV3 esittää Salkkareista ekstrapitkiä jaksoja klo 19.30–21. Kunkin päivän jakso on katsottavissa mtv-palvelussa jo vuorokauden vaihduttua. Tuttuun 19.30–20 esitysaikaan palataan jälleen maanantaina 30.8.

Ennen kesätaukoa sarjassa jäätiin jännittämään, mitä käy koomaan vaivutetulle, yliajossa vakavasti loukkaantuneelle Matiakselle (Elmeri Ylä-Rautio), ja mihin johtaa Mikin (Konsta Hietanen) ja Marikan (Susanna Laine) vaihtama suudelma? Entä onko vanhan suhteen lämmittäminen uudelleen tosirakkautta vai silkkaa hulluutta, ja ottavatko Viola (Vivi Wahlström) ja Mira (Olga Heikkala) siitä selvää?

C Moressa syksyn jaksot alkavat jo perjantaina 6.8., jolloin julkaistaan syksyn ensimmäinen jakso. Seuraava jakso julkaistaan siitä viikon päästä, 13.8. Perjantaina 20.8. julkaistaan neljä ja maanantaina 23.8. peräti yhdeksän jaksoa. C Moressa esitettävät jaksot ovat normaalin mittaisia.

Salatut elämät -sarjan tuottaa MTV:lle Fremantle. 

#salatutelämät #salkkarit #koukututunteisiin

Salatut elämät arkisin klo 19.30 ma 23.8. alkaen MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.
Erikoispitkät jaksot maanantaista perjantaihin 23.-27.8.

Arja Saijonmaa on uusi Elämäni Biisi -tähtisolisti!

Vuoden 2020 parhaan musiikkiviihdeohjelman Kultaisella Venlalla palkittu Elämäni Biisi palaa ruutuihin lauantaina 4.9. Kolmannella kaudella tähtisolistikaartiin liittyy legendaarinen Arja Saijonmaa.

Katja Ståhlin luotsaamassa suosikkiohjelmassa kuullaan taas huikeita musaesityksiä ja koskettavia tarinoita biisien takaa. Musiikista vastaa Kalle Torniaisen johtama Elämäni Biisi -bändi sekä huikeat tähtisolistit.

Uudella kaudella tähtisolistien joukkoon liittyy maailmanluokan tähti Arja Saijonmaa.

“Tuntuu mukavalta palata esiintymään Suomen tv:hen vuosien tauon jälkeen. Olen valmis suuriinkin haasteisiin, ja odotan mielenkiinnolla, mitä biisejä pääsen syksyn aikana laulamaan”, Arja Saijonmaa kertoo.

Mukana jatkavat myös viime kaudelta tutut artistit Jarkko AholaIrinaDiandraPepe Willberg ja Kasmir.

Elämäni Biisi valloittaa maailmaa!

Elämäni Biisissä jokaiseen jaksoon kutsutaan mukaan viisi kiinnostavaa vierasta, jotka paljastavat, mikä heidän elämänsä biisi on. Kukaan ei tiedä etukäteen, mikä on kenenkin biisi ja tarina sen takana.

Kauden avausjaksossa 4.9. vieraina nähdään mm. Miitta SorvaliMartti Suosalo, André Chaker ja Sanna Stellan.

Suorat lähetykset Tampereen Mediapoliksesta jatkuvat 30.10. saakka. Lähetykset ovat yleisötapahtumia, joihin on mahdollista ostaa lippuja. Suorien lähetysten jälkeen nähdään vielä kaksi erikoisjaksoa 6. ja 13.11.

Varaslähtö Elämäni Biisiin otetaan jo lauantaina 21.8., jolloin ohjelma rantautuu Yle Pointti -tapahtumaan Helsingin Kansalaistorille koronatilanteen näin salliessa.

Elämäni Biisi on kotimainen originaaliformaatti, joka on myyty myös ulkomaille. Liettuassa nähtiin kuluvana kesänä sarjan paikallinen versio. Ohjelman Ylelle tuottaa Yellow Film & TV.

Elämäni Biisi Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 4.9. alkaen lauantaisin klo 21.10

Uunituore dokumentti DIANA julkaistaan mtv-palvelussa torstaina 1.7.

Diana At Highgrove

Prinsessa Diana olisi täyttänyt 60 vuotta torstaina 1.7.2021. Dianan muistoksi mtv-palvelussa julkaistaan samana päivänä kansainvälisen ensi-iltansa saava uutuusdokumentti DIANA. Dokumentti tulee samaan aikaan katsottavaksi myös C Moressa ja esitetään AVAlla Dianan kuoleman vuosipäivänä tiistaina 31.8.2021.

DIANA (A Definitive Portrait of the Princess) on ITV:n juhladokumentti, joka on tuotettu edesmenneen prinsessa Dianan muistoksi. Hän olisi viettänyt tänä vuonna 60-vuotissyntymäpäiväänsä. Dokumentti julkaistaan kansainvälisesti Dianan syntymäpäivänä torstaina 1.7. ja samana päivänä myös tuoreeltaan mtv-palvelussa. Dokumentti on katsottavissa 1.7. alkaen myös C Moressa, ja se esitetään AVAlla Dianan kuoleman vuosipäivänä tiistaina 31.8.

Dokumentti maalaa kuvan siitä, miten teini-ikäinen päiväkodin apulainen löytää oman äänensä Walesin prinsessana. Arkistomateriaalit ja preesensissä kerrottava tarina auttavat katsojia uppoutumaan Dianan elämään parhaalla mahdollisella tavalla.

“Diana olisi täyttänyt tänä vuonna 60 vuotta, ja dokumenttimme tarkoitus on kunnioittaa tätä tarkalla selonteolla hänen elämästään sekä kameroiden edessä että kulisseissa. Paneutumalla tarkkaan hänen ihmissuhteisiinsa niin ystävien, kollegoiden kuin henkilökunnan kanssa tavoitteenamme on tarjota yksityiskohtainen kuvaus naisesta, joka tunnettiin myös sydänten kuningattarena”, ITV:n Jo Clinton-Davis taustoittaa.

Dokumentissa nähdään sekä harvinaisia arkistomateriaaleja Dianan elämän ikonisimmista hetkistä että ennennäkemättömiä lähipiirin haastatteluita. Taustamateriaalina on käytetty runsaasti videoita, valokuvia ja kirjeitä.

Dokumentin on ohjannut Bafta-voittaja Jemma Chisnall. Hän uppoutuu syvälle kulissien taakse tuodakseen esiin sen, kuinka monitahoinen nainen Diana todellisuudessa median luoman kuvan takana onkaan – kansainvälinen supertähti, iltapäivälehtien pakkomielle, myrskyisän avioliiton vaimo, omistautunut äiti, humanitaarisen avun ikoni ja luultavasti maailman jahdatuin henkilö.

DIANA
to 1.7. alkaen
mtv-palvelu ja C More

ti 31.8. klo 22
AVA

FOX:lla nähdään maailmanluokan kimalletta ja kotimaisia tähtiä kun uusi viihdevisailu Onnenpyörä VIP pyöräytetään vauhtiin syksyllä!

OnnenpyoraVIP_FOX 1080x1080 Cristal Snow Niko Saarinen kuva Numi Nummelin

Onnenpyörä VIP -ohjelmaa juontaa Cristal Snow yhdessä Niko Saarisen kanssa.

Maailman tunnetuin game show tekee come-backin suurempana, upeampana ja säkenöivämpänä kuin koskaan aiemmin, kun puikkoihin hyppäävät viihdetaivaan kirjaimellisesti häikäisevimmät Cristal Snow ja Niko Saarinen.

Lokakuussa FOX lanseeraa uuden Onnenpyörä VIP -viihdevisailun, joka perustuu maailmanluokan tähtiformaattiin Celebrity Wheel of Fortune. Juontajana rohkeista asuistaan ja vikkelästä sanailustaan tunnettu Cristal Snow juontaa ohjelmaa täydessä tällingissä. Ohjelman toisena juontajana toimii tyylikkäänä mieskomeutta edustava Niko Saarinen, joka tässä formaatissa ei taatusti jää vain hiljaiseksi avustajaksi. Glitteriä ja glamouria ei ohjelmasta puutu, kun kisaajat ovat Suomen tunnetuimpia tähtiä. Kimalletta ja upeita asuja on luvassa yhtä varmasti kuin ohjelmassa tarjoillaan napakkaa sanailua ja huulenheittoa julkkisten kanssa.

– Olemme todella iloisia saadessamme tämän uuden kokoperheen visailun kanavallemme. Onnenpyörä VIP perustuu maailmanlaajuisesti hyvin menestykkääseen ohjelmaformaattin ja täydentää loistavasti hyvin menestynyttä kotimaista tarjontaamme kanavallaFOX:n kanavajohtaja Elina Mustelin kertoo.

– Odotamme Celebrity Wheel of Fortune formaatin lanseerausta Suomessa syksyllä FOX:lla, sanoo Paul Gilbert, vanhempi varapääjohtaja, Formaatit, ViacomCBS Global Distribution Groupista. Tämä pitkäikäinen game show on menestys Yhdysvalloissa ja olemme innoissamme, että saamme tuoda sen uutena versiona suomalaiselle yleisölle, hän jatkaa

Lokakuusta alkaen Onnenpyörä VIP tarjoaa joka maanantai-ilta tunnin ajan leppoisasti aivonystyröitä aktivoivaa koko perheen visailua sekä silmänruokaa kauniiden asujen ja upeiden kisaajien muodossa. Jokaisessa jaksossa kolme tunnettua suomalaista kisaa paikasta finaalissa. Finaalivoittaja valitsee palkintosummalleen oman hyväntekeväisyyskohteen. Finaaleja kauden aikana nähdään joka neljäs jakso, eli yhteensä kolme finaalia ja hyväntekeväisyyspalkintoa. Näin ollen kauden aikana nähdään yhteensä kaksitoista jaksoa ja 27 julkkista.

– Iik! Me ollaan Nikon kanssa niiiiin innoissamme kun päästään tekemään jotakin ihan uutta tähän formaattiin! Hihkuu Cristal SnowLupaan kaikille, että nyt nähdään älyttömän upeita luomuksia ja suomalaista tietämystä, mutta pääroolissa tietenkin vilpittömän suoraa sanailua ennennäkemättömässä viihdepaketissa!

Onnenpyörä VIP alkaa FOX-kanavalla lokakuussa 2021.

Tuotantoyhtiö: Rabbit Films

Martina Aitolehti saa oman ohjelman discovery+-palvelussa

2

Menestysformaatti Revenge Body with Khloé Kardashian saapuu Suomeen Martina Aitolehden johdolla.

Revenge Body with Khloé Kardashian on Yhdysvalloissa ilmiöksi noussut ohjelmaformaatti, jossa televisiopersoona ja seurapiirikaunotar Khloé Kardashian luotsaa osallistujia kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen. Nyt ohjelma saa kotimaisen version discovery+-palvelussa hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehden johdolla.

Revenge Body with Martina Aitolehti seuraa päähenkilöiden käänteentekeviä elämäntapamuutoksia lämminhenkisellä ja kannustavalla otteella. Osallistujat kärsivät erilaisista kehoonsa liittyvistä epävarmuuksista joko ulkopuolelta tulevien paineiden tai läheisten ajattelemattomien kommenttien vuoksi. Kolme kuukautta kestävän haasteen tavoitteena on muuttaa osallistujien keho, kehosuhde sekä henkinen hyvinvointi kestävälle pohjalle. Ohjelmassa ei keskitytä vain ulkonäköön ja se muutokseen, vaan päähenkilöt pureutuvat Martinan ja hänen tiiminsä avulla kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja itsensä hyväksymisen tärkeisiin kysymyksiin.

Ohjelman lopussa päähenkilöt paljastavat huiman muutoksen lähipiirilleen ja pääsevät kertomaan omin sanoin, mikä kaikki todellisuudessa on muuttunut kehon muutoksen myötä.

Martinalle ohjelma on erittäin mieluinen projekti, jossa liikutaan hänen vahvalla osaamisalueellaan.

– On suuri kunnia saada olla tämän ohjelman mentori. Valintani kyseiseen rooliin kertoo, että työni jälki hyvinvointivalmentajana on tehnyt vaikutuksen. Otan projektin kunnialla vastaan ja lähden siihen täydellä sydämellä mukaan, Martina sanoo.

Sarjan Discoverylle tuottaa Moskito Television.

Revenge Body with Martina Aitolehti
discovery+ keväällä 2022

Sokeain kuunnelmapalkinto Ylen Yöperhonen-kuunnelmalle

39-792040606d8e601caa8

Yöperhonen-kuunnelman on Ylelle tuottanut Funfar Oy. Kuva: Joni Järvinen / Värikäs Oy

Yöperhonen on brittilentäjä Amy Johnsonin elämäntarinasta inspiroitunut kuunnelma. Johnson tuli tunnetuksi 1930-luvulla pitkistä yksinlentomatkoistaan. Palkinnon myöntänyt raati nostaa perusteluissaan esiin kuulijalle välittyvän lentämisen hurman ja vaaran tunteen, mutta myös tavoitteen saavuttamisen jälkeen tulevan tyhjyyden.

Teoksen pääosan esittäjä Liisa Pöntinen on puolestaan valittu vuoden ääninäyttelijäksi. Kuunnelmaraadin mielestä on ilo, että kuunnelmien antamien mahdollisuuksien pariin on löytänyt uusi ja omaperäinen teatterintekijä. Vuoden ääninäyttelijän valinnan tarkoitus on tuoda esille näyttelijän äänityön suurta merkitystä kuunnelmataiteelle.

Kuunnelman on käsikirjoittanut ja ohjannut Liisa Pöntinen, äänisuunnittelusta ja äänityksestä on vastannut Jussi Kraft. He ovat yhdessä tehneet musiikin kuunnelmaan. Tuotantoyhtiö Funfarin dramaturgina on toiminut Sami Keski-Vähälä ja tuottajana Timo Vierimaa, Ylen dramaturgeina ovat olleet Onerva Hannula ja Antti Lehtinen sekä tuottajana Matti Kajander. Rooleissa kuullaan Liisa Pöntinen, Pyry ÄikääMinna Koskela ja Jussi Kraft.

Yöperhonen on kuunneltavissa Yle Areenassa. Yle Radio 1:ssä se kuullaan uusintana sunnuntaina 11.4. klo 15 ja maanantaina 12.4. klo 19.02.

Sokeain kuunnelmapalkinnon jakaa valtakunnallisen kulttuuriyhdistyksen Näkövammaisten Kulttuuripalvelun Sokeain kuunnelmaraati. Palkinto jaettiin tänä vuonna jo 54. kerran.

Rosa Kettumäen, Marjut Mäntymaan ja Robert Sundmanin luotsaama Yle Uutiset Rec tekee uudenlaista videojournalismia

image

Yksi ajankohtainen aihe, uusi tapa käsitellä sitä. Yle Uutiset Rec etsii vastauksia uutisaiheiden herättämiin kysymyksiin joka viikko 28.4. alkaen Yle Areenassa ja YouTubessa.

Rec tarjoaa uutisia ja ajankohtaisia ilmiöitä uudesta näkökulmasta ja uudella kerronnan tavalla. 5–10-minuuttisissa videoissa syvennytään yhteen ajankohtaiseen aiheeseen, joka voi olla mitä vain rikosuutisista someilmiöihin ja kansainvälisestä rahtiliikenteestä ensiasunnon ostamiseen.

Yle Uutiset Recin sisällöistä vastaavat journalistit Rosa KettumäkiMarjut Mäntymaa ja Robert Sundman.

”Recin toimituksessa seuraamme, mitä uutisissa tapahtuu ja mietimme, mikä kysymys kustakin aiheesta on jäänyt kysymättä. Mistä pitäisi vielä kaivaa lisää syventävää tietoa ja uusia näkökulmia? En esimerkiksi osannut olla kiinnostunut rahtiliikenteestä Suezin kanavassa ennen kun laiva jäi sinne jumiin ja sai pohtimaan globaaleja toimitusketjuja”, Rosa Kettumäki antaa esimerkin.

Yle Uutiset Rec erottuu perinteisestä uutisvirrasta uudenlaisen visuaalisuutensa myötä, videokerronnan ammattilainen Marjut Mäntymaa jatkaa:

”Rec muuttaa uutiset tarinaksi, ehjäksi kokonaisuudeksi, jossa liikkuva kuva on kaiken keskiössä. Rec syventää ymmärrystä ja tekee sen tavalla, joka ei anna katsojan katseen harhailla. Miten EU:n elvytyspaketista rakentaa vetävän videojutun, joka oikeasti puhuttelee? Tämä on juuri se haaste, mihin Rec vastaa.”

Rec tunnustelee, mistä aiheesta noussee seuraava suuri puheenaihe jo ennen kuin se on kaikkien huulilla.

”Itse elän internetissä. Käytän paljon aikaa seuraamalla keskusteluja ja lukemalla, mitä kotimaassa ja maailmalla tapahtuu ja mitä muhii pinnan alla. Näin yritän päästä jyvälle siitä, missä on seuraava puheenaihe”, Robert Sundman kertoo.

merge_from_ofoct

Rosa Kettumäki tunnetaan muun muassa Ylen Aamusta ja Perjantai-ohjelmasta. Hän on monipuolinen uutis- ja ajankohtaistoimittaja sekä -käsikirjoittaja.

”Rakastan tiedonhankintaa ja tarinankerrontaa. Toimittajan työn tekeminen on minulle tapa elää. Havainnoin sitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Jään pohtimaan asioita, joita olen nähnyt ja lukenut netissä. Toimittajan työn kautta saan mahdollisuuden tutkia havaintojani syvemmin ja miettiä niihin liittyviä syy-yhteysketjuja.”

Marjut Mäntymaa on työskennellyt Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksessa jo lähes kymmenen vuotta. Hän on toimittanut laajasti uutissisältöjä verkkoon ja televisioon sekä tuottanut myös omaa marjuttuulikki-nimistä YouTube-kanavaa.

”Sytyn monimutkaisten ja monimutkaisiksi miellettävien asioiden selittämisestä selkeällä ja visuaalisella tavalla. Haluan tuottaa ja tehdä merkityksellistä, muistettavaa videojournalismia.”

Robert Sundman on Ylen politiikan toimittaja, joka tekee myös viikoittaista Jaa, ei, tyhjiä, poissa -podcastia. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Ylioppilaslehden päätoimittajana.

”Politiikan tapahtumat ovat usein kiinnostavampia kuin niistä kertovat dramaattiset tv-sarjat. Se, mikä näyttää taidokkaalta peliliikkeeltä, voikin olla armotonta sähläystä. Toimittajana olen ennen kaikkea kiinnostunut päätöksistä: Miksi poliitikot Suomessa ja maailmalla päättävät kuten päättävät? Entä mitä vaihtoehtoja olisi ollut? Ja miksi taas joistain asioista ei vain saada päätöksiä aikaan?”

Yle Uutiset Rec Yle Areenassa ja YouTubessa 28.4. alkaen. Uusia videoita julkaistaan 1–2 viikossa.

:YLE TEEMA & YLE RADIO 1: Erotiikan kevät – Teemaviikolla keskiössä ihmisen seksuaalisuus

1

Kuvat: Tuuli Laukkanen / Yle

Draamaa, asiaohjelmia ja musiikkia – keskiössä ihmisen seksuaalisuus

Erotiikan kevät -teemaviikko Yle Radio 1:ssä 19.–25.4.

Maanantaina 19. huhtikuuta alkavalla teemaviikolla käsitellään erotiikkaa ja seksuaalisuutta lukuisissa puhe- ja musiikkiohjelmissa. Kevään ja alkukesän aikana kuulemme myös tarinoita seksuaalisuudesta laatudraaman keinoin.

Roman Schatzin Maamme-kirjassa pohditaan flirttailun anatomiaa ja Sari Valton aiheena ovat lemmenyrtit. Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa Satu Kivelä käsittelee erotiikkaa ja seksiä vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien näkökulmasta. Kulttuuriykkösen aiheina ovat mm. homoseksuaalisuus Raamatussa sekä eroottisten alusasujen historia.

Erotiikan kevät näkyy myös Yle Teeman ohjelmistossa: mm. Jörn Donnerin elokuva Krapula saa ensiesityksensä televisiossa.

Erotiikan kevään ydin on kymmenen uutta ihmisen seksuaalisuutta käsittelevää kuunnelmaa 18.4.–20.6.

Yle Radio 1 sunnuntaisin klo 15, kaikki kuunnelmat Yle Areenassa 18.4.

Ylen audiodraamat vievät kuuntelijaa strippareiden työyön kautta homosaunaan ja hoivakodin seksiklubille. Nuoripari pohtii, onko seksi parisuhteen liima ja sinkku sitä, kuka hänen elämäänsä lopulta kertoo. Entä miltä orgasmi kuulostaa, oikeasti? Seksuaalisuuden äärellä heterous voi olla vain oletus itsestä, sidonta osoitus luottamuksesta ja traumaattisuus periytyä sukupolvien yli. Miten siis puhua itselleen ja toisille, kun haluttaa? Varaslähtönä teemaviikkoon lähetetään ensimmäinen kuunnelma Stripparit virantoimituksessa jo sunnuntaina 18.4.

image

Stripparit virantoimituksessa

18.4. klo 15 Yle Radio 1

Mitä strippareiden asiakkaat, feministit, äidit tai kuka tahansa voisi oppia seksistä, rajoista ja vallasta näiden “alastomien terapeuttien” kanssa? Komedia päästää ääneen ammattikunnan, jota yleensä vain katsotaan.  Käsikirjoitus: Slutartists eli Alvi HaapamäkiMilla-Mari Pylkkänen ja Camilla Rantanen. Ohjaus: Sini Pesonen. Äänisuunnittelusta vastaa Hanna-Helena Kinnunen, ja rooleissa ovat Slutartists ja Minna Kivelä. Dramaturgi ja apulaistuottaja: Iira Halttunen.  Yle Draama 2020.

Sidos

25.4. klo 15 Yle Radio 1

Huoneessa on kaksi ihmistä ja köysi. Millainen yhteys heidän välilleen syntyy? Kuunnelma on ekspressionistinen draama siitä, miltä sidontasessio tuntuu. Teoksessa sidonta laajenee erotiikan lisäksi myös jaetun olemisen ja luottamisen tiloihin, arjen ulkopuolelle.  Käsikirjoitus: Ville Koskivaara, ohjaus Toni Kamula, äänisuunnittelu Tiina Luoma.  Rooleissa: Maija Siljander ja Jukka Peltola. Dramaturgi: Iira Halttunen. Yle Draama 2020.

6

Jörn Donnerin elokuva Sixtynine 69. Kuvassa vasemmalta: näyttelijät Sven-Bertil Taube, Ritva Vepsä ja Jörn Donner. Kuva: Yle/Kuvapalvelu.

Erotiikan kevät näkyy myös Yle Teeman ohjelmistossa

Yle Teeman Kino Suomi osallistuu Erotiikan kevääseen neljällä elokuvalla vuosilta 1968–1974. Näistä yksi – Jörn Donnerin Krapula – saa ensiesityksensä tv:ssä. Teeman Elävä arkisto on mukana kahdella ohjelmalla – mukana mm. Kata Kärkkäinen, Heinäsirkka ja Claes Andersson.

Yksi Jörn Donnerin monista puolista oli seksikohuohjaaja: Donner kuvasi elokuvissaan seksiä suorasukaisesti, urbaanisti ja kaupallisesti. Aikalaiskriitikot haukkuivat Donnerin elokuvat järjestään pinnallisiksi kiiltokuviksi. Ehkäpä Jörn Donner silti oli aikaansa edellä tehdessään elokuvia seksistä mukavan, porvarillisen elämän itsepintaisena ongelmana, joka ajaa otteessaan rimpuilevat ihmiset naurettaviin tekoihin ja emotionaalisiin umpikujiin.

Äärimmäisyyksiin Donner vei linjansa Ruotsissa valmistuneessa elokuvassaan Krapula (4.5.), joka on yhä kielletty alle 18-vuotiailta ja nähdään ensi kertaa televisiossa. Sitä edeltävät Kino Suomessa Sixtynine 69 (20.4.) ja Naisenkuvia (27.4.).

Kino Suomen sarjan päättää Seppo Huunosen ohjaama Karvat (11.5.), tavallisen perheenisän eroottinen rikosseikkailu, joka ansaitsisi kenties kulttistatuksen.

Elokuvat nähdään tiistaisin 20.4.–11.5. noin klo 22, paitsi Krapula, joka nähdään vasta klo 23. Ikärajansa takia se ei myöskään tule katsottavaksi Areenaan.

Teeman Elävä arkisto esittää torstaina 22.4. klo 23.05 ohjelman Cosi fan tutti – Puhetta erotiikasta (1989). Naiset pääsevät kerrankin laukomaan, mikä miehessä on seksikästä!

Keskustelemassa ovat Kata Kärkkäinen, Heinäsirkka ja Nadja Pyykkö. Juontajana Seppo Pietikäinen. Ja heti perään klo 23.34 nähdään Kuluttajakalenteri: Myyntivalttina seksi (1968). Porno ja seksi tunkeutuvat kaikille elämän alueille – niin tapahtui jo yli 50 vuotta sitten. Muun muassa nuori psykiatri Claes Andersson kertoo, miksi.

MUUMILAAKSO-TV-SARJA ENGLANNIKSI YLEN KANAVILLA

d6c61618-a318-4313-9b5f-1b759f7b81b5-w_576_h_2000

© Moomin Characters ™ / © Gutsy Animations 2021

Helsinki, maaliskuu 23 2021. Suomalaisen Gutsy Animations -tuotantoyhtiön palkittu Muumilaakso-animaatiosarja tullaan esittämään englannin kielellä Ylen kanavilla. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on saatavilla Yle Areenassa 2.4. lähtien ja kaikki 13 jaksoa tullaan näkemään maratonlähetyksenä Yle TV2-kanavalla 4.4. klo 10.00 alkaen.

Sarjan alkuperäiseen näyttelijäkaartiin kuuluu muun muassa Taron Egerton (Rocketman, Kingsman), Rosamund Pike (I Care a Lot, Gone Girl), Kate Winslet (Ammonite, Titanic) ja Jennifer Saunders (Todella upeeta, Shrek). Sarjan ohjaajana toimii Oscar®-voittaja Steve Box ja taiteellisena johtajana Marika Makaroff. Sarjan musiikin ovat luoneet Samuli Kosminen, Jarmo Saari sekä Pekka Kuusisto.

“On todella hienoa että kumppanimme Yle tarjoaa suomalaisille faneille mahdollisuuden katsoa Muumilaaksoa englannin kielellä! Sarjaa seuratessa on todella mielenkiintoista nähdä ja kuulla miten kansainväliset huippunäyttelijät kuten Taron Egerton, Rosamund Pike tai Kate Winslet ovat rakentaneet Muumilaakson hahmot omikseen.” Gutsy Animationsin perustaja ja Muumilaakso-sarjan taiteellinen johtaja, Marika Makaroff, kertoo.

Muumilaakso-sarjaa on esitetty Ylellä tähän mennessä jo viidellä eri kielellä – suomeksi, suomenruotsiksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät saamenkieliset versiot ovat tehty yhteistyössä Gutsy Animationsin, Yle Draaman ja Saamelaiskäräjien kanssa.

Vuoden 2019 katsotuimmaksi TV-sarjaksi noussut Muumilaakso* on voittanut muun muassa British Animation Awardsin palkinnon parhaasta lastenohjelmasta (2020), Kultaisen Venlan parhaasta lasten- ja nuortenohjelmasta (2019) ja vuonna 2020 se valittiin kansainvälisesti tunnetun Emmy® Kids -kilpailun ehdokkaaksi.

Muumilaakso (Moominvalley) englanniksi Yle Areenassa perjantaina 2.4. ja Yle TV2-kanavalla sunnuntaina 4.4. Klo 10.00 alkaen.

*Lähde: Finnpanel

Gutsy Animations
Muumilaakso-animaation kehittänyt Gutsy Animations luo ja tuottaa merkityksellistä sisältöä rohkealla asenteella. Kaikki tuotantomme tähtäävät kansainvälisille markkinoille ja niillä tavoitellaan sosiaalista muutosta.

www.gutsy.fi

Business Finland on tukenut Muumilaakso-sarjan tuotantoa.

Moomin Characters
Moomin Characters Oy Ltd on virallinen muumi-hahmojen tekijänoikeuksien valvoja. Kaikki Muumilaakson hahmot ovat maailmanlaajuisesti rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muumit ovat yksi Suomen suurimmista vientituotteista, ja niillä on maailmanlaajuinen fanikunta. Tove Jansson (1914-2001) kirjoitti ja kuvitti muumeista yhdeksän romaania, neljä kuvakirjaa ja satoja sarjakuvia vuosien 1945 ja 1970 välillä. Kirjoja avoimista ja seikkailunhaluisista, sekä myös perhettä rakastavista muumeista on käännetty yli 55 kielelle ja niitä painetaan yhä nykyään ympäri maailmaa.

Muumit ovat nauttineet kansainvälistä suosiota 1950-luvulta lähtien, jolloin alkuperäiset muumi-sarjakuvat tavoittivat kymmeniä miljoonia lukijoita maailmanlaajuisesti. Myöhemmin muumit ovat ilahduttaneet ihmisiä useilla mantereilla niin animaatiosarjojen, teemapuistojen kuin esimerkiksi näytelmien välityksellä. Muumi-lisenssinhaltijoita on yli 750 ympäri maailman.

Tove Jansson perusti Moomin Characters Oy Ltd:n 1950-luvulla yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa huolehtimaan muumien tekijänoikeuksista, ja se on edelleen perheyritys.

Rights and Brands on yrityksen maailmanlaajuinen agentti lisenssiasioissa.

http://www.tovejansson.com

http://www.moomin.com

Yle
Yle on suomalainen julkisen palvelun mediayhtiö, Suomen suurin luovan työn yhteisö ja sisältötalo. Yle tuottaa monipuolista, laadukasta ja luotettavaa sisältöä kaikille sähköisille kanaville.  Ylessä on vakituisia työntekijöitä noin 2800. Ylen tv- ja radiokanavat sekä verkkopalvelut työllistävät tämän lisäksi suuren joukon luovan alan ammattilaisia ja asiantuntijoita.

https://yle.fi

1 3 4 5 6 7 66