Näin itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla tänä vuonna!

8

Itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna poikkeusoloissa, mutta Yle lähettää juhlatunnelmaa koteihin tuttuun tapaan.

Linnan juhlat saapuvat jokaisen suomalaisen kotisohvalle Presidentinlinnasta, jossa juhlia isännöi tasavallan presidentti puolisoineen, mutta ilman juhlavieraita. Suora lähetys on seurattavissa Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 19.30 alkaen.

Ohjelmassa on musiikkia, tanssia ja teatteria sekä piipahduksia itsenäisyyspäivän viettoon ympäri Suomen. Tunnelmaa luovat mm. Diandra, Ida Elina ja Ylioppilaskunnan laulajat, ja bändiä luotsaa Marzi Nyman. Illan aikana esiintyvät myös näyttelijät Esko Salminen ja Seela Sella sekä Kansallisoopperan balettitanssijat. Myös veteraanit ovat lähetyksessä tärkeässä roolissa, vaikka heitä ei perinteiseen tapaan Presidentinlinnassa nähdäkään.

Uudenlaista juhlalähetystä luotsaavat Linnan juhlien konkariselostajat Jussi-Pekka Rantanen ja Ella Kanninen.

”Olen ollut selostamassa Linnan juhlia melkein kymmenen vuotta, ja jokainen vuosi on ollut aina omanlaisensa. Tämä vuosi on kuitenkin täysin poikkeuksellinen juhlien historiassa. Aiemmin valmistautumisen pääpaino on ollut juhlavieraiden opiskelussa, mutta nyt kun vieraita ei ole, rakennamme jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehty. Ilta on meille tekijöille ainutlaatuinen haaste, mutta juhlista tulee varmasti ikimuistoiset”, Jussi-Pekka Rantanen kertoo.

”Tavoitteenamme on tuoda iloa, lämpöä ja yhteisöllisyyden tunnetta kaikille suomalaisille näihin poikkeuksellisiin oloihin, kun emme voi fyysisesti kokoontua yhteen”, Ella Kanninen toteaa.

Kotijuhlijat mukana Presidentinlinnassa

Tänä vuonna itsenäisyyttä juhlitaan yhdessä myös kuvin ja terveisin. Kotikatsojat voivat lähettää rakkaimpia Suomi-kuvia tai kuvia itsenäisyyspäivän juhlinnasta, ja otoksia nähdään itsenäisyyspäivän lähetyksissä pitkin juhlapäivää.

Katsojat pääsevät osallistumaan suoran lähetyksen kulkuun myös chatin avulla. Katsojien viestejä ja itsenäisyyspäivän tunnelmia välittävät Daniel Olin ja Susani Mahadura.

“Chatin kautta kaikki pääsevät tänä vuonna kirjaimellisesti mukaan itse juhlaan. Chatissa voi esittää ajatuksia ja kysymyksiä myös presidenttiparille”, Daniel Olin sanoo.

Etkot ja jatkot!

Itsenäisyyspäivän juhlatunnelmaa kohotetaan alkuillan Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä, jonka juontavat Rosa Kettumäki ja Tommy Fränti. Ruotsinkielisiä etkoja Yle Femin puolella luotsaavat Sonja Kailassaari ja Mårten Svartström. Tarjolla on keskusteluja vieraiden kanssa, viihdettä, ruokaa ja juomaa.

Itsenäisyyspäivä huipentuu Linnan jatkoihin, joita vietetään aina aurinkoisen Mikko Kekäläisen ja huippuartistien seurassa.

Ylen ohjelmistossa on perinteiseen tapaan myös Tuntematon sotilas sekä Radion sinfoniaorkesterin itsenäisyyspäivän juhlakonsertti. Varaslähtö itsenäisyyspäivän juhlintaan otetaan Yle Teemalla jo maanantaista 30.11. alkaen, kun viikon jokaisena päivänä nähdään Ylen arkistoista Linnan juhlia vuodesta 1959 alkaen.

Kohti Linnan juhlia

Yle TV1 ja Yle Areena klo 17.10 alkaen
Suomalaisten tarinat itsenäisyydestä ja upeat Suomi-kuvat nostavat tunnelmaa itsenäisyyspäivänä. Yhteistä juhlaa vietetään musiikkivieraiden ja hyvien keskustelujen parissa. Mukana on myös uusia tapoja juhlia itsenäisyyttä. Suoran lähetyksen juontavat Rosa Kettumäki ja Tommy Fränti.

Kohti Linnan juhlia -vieraina nähdään mm. Tove-elokuvan tähti Alma Pöysti sekä Joalin Loukamaa, jolla on kolme miljoonaa Instagram-seuraajaa ympäri maailmaa. Itsenäisyyspäivän haastattelussa ovat myös pääministeri Sanna Marin ja puolisonsa viestintäjohtaja Markus Räikkönen. Musiikkivieraina BEHM ja blueskuningatar Erja Lyytinen.

Linnan juhlat

Yle TV1 ja Yle Areena 19.30 alkaen
Tänä vuonna Linnan juhliin on kutsuttu kaikki suomalaiset! Suora lähetys Presidentinlinnasta ja itsenäisyyspäivän vietosta ympäri Suomen. Tilaisuutta isännöivät tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio. Linnan juhlissa musiikillisesta annista vastaavat Diandra, Ida Elina, Aarne Pelkonen ja Ylioppilaskunnan laulajat. Marzi Nymanin luotsaamassa bändissä soittavat Seppo Kantonen, Jukka Perko, Eriikka Maalismaa ja Jani Pensola. Illan aikana esiintyvät myös näyttelijät Esko Salminen ja Seela Sella sekä Kansallisoopperan balettitanssijat. Suoraa lähetystä juontavat Jussi-Pekka Rantanen ja Ella Kanninen. Chat-keskusteluja vetävät Daniel Olin ja Susani Mahadura.

Linnan jatkot

Yle TV1 ja Yle Areena klo 22.00 alkaen
Mistä on poikkeusvuoden jatkot tehty? Mikko Kekäläisen tarjoilemaa kuplivaa keskustelua sekä musiikkimenu à la Ismo Alanko, ABREU, Maija Vilkkumaa ja Kalle Torniaisen Juhlaorkesteri. Ismo Alangon taiteilijajuhlan ja kuusikymppisten kunniaksi on myös aika selvittää, mikä on suomalaisten suurin suosikki tuosta Alangon teosten valtamerestä. Omaa suosikkiaan voi äänestää 22.11. asti. Äänestystulos on nautittavissa Linnan jatkoilla.