Hetki hiljentymistä pyhäaamuisin – jumalanpalvelus lähetetään Yle TV1:ssä joka sunnuntai klo 10

Ruudulla Sami Koskela ja Marjo Leinonen

Televisioidut jumalanpalvelukset ovat monille tärkeä tapa hiljentyä ja löytää yhteyttä Jumalaan. Nyt jumalanpalvelukset ovat katsottavissa joka sunnuntai ainakin elokuun loppuun Yle TV1:ssä klo 10. Jumalanpalvelukset ovat katsottavissa myös Yle Areenassa.

Koronapandemian aikana maaliskuusta 2020 alkaen Yle TV1:ssä lähetettiin jokaisena sunnuntaina sekä kirkollisina pyhinä klo 10 jumalanpalvelus. Tällä taattiin erityisesti se, että halukkaat pääsivät osallistumaan jumalanpalvelukseen, vaikka liikkuminen tilaisuuksiin oli rajoitettua. Koska tuotantoresurssit eivät kasvaneet, osa jumalanpalveluksista oli uusintoja aikaisemmilta vuosilta.

Vuoden 2024 alussa Yle päätti, että aiemmin lähetettyjen jumalanpalvelusten uusinnoista luovutaan ja palataan koronaa edeltävään käytäntöön, jolloin jumalanpalveluksia lähetettiin televisiosta 32–37 kertaa vuodessa. Osa katsojista tulkitsi tilanteen jopa niin, että muutos merkitsisi tv-jumalanpalvelusten loppumista.

”Kielteistä palautetta paluusta ns. normaalitilanteeseen tuli sekä kirkon että Ylen suuntaan, mikä kertoo jumalanpalveluksen merkityksestä katsojille”, sanoo ohjelmapäällikkö Kimmo Saares Kirkon viestinnästä.

Aikaisempaa päätöstä harkittiin uudestaan ja yhteisten neuvottelujen jälkeen Yle päätyi siihen, että jumalanpalvelukset lähetetään jatkossakin joka sunnuntai sekä kirkollisina pyhinä klo 10 ainakin elokuun loppuun asti.

”Pysyvä lähetysaika parantaa ohjelman palvelukykyä ja löydettävyyttä, koska katsojan ei tarvitse erikseen tarkistaa lehdestä tai verkosta, tuleeko jumalanpalvelus juuri tänä sunnuntaina”, muistuttaa Saares.

Sunnuntaina 18.2. nähdään Yle TV1:ssä katolinen tuhkakeskiviikon jumalanpalvelus Pyhän Marian kirkosta Helsingistä ja 25.2. uusintana Rauhanrukous Ukrainan puolesta. 3.3. on vuorossa Vapaakirkon Studiokirkko ja 10.3. uusintana Epäilijän kirkko Tampereen Vanhasta kirkosta, vieraana muusikko Samuli Putro.