Radio Dei mittauttaa puolueiden vaaliohjelmat ja puoluejohtajien arvot eduskuntavaalien kynnyksellä. Valtakunnallisen kristillisen radiokanavan vaalitenttisarjassa haastatellaan kaikkien eduskuntapuolueiden...
Suomalaisten huolet ovat täyttäneet Pitääkö olla huolissaan? -ohjelman palautelaatikon ja on aika käynnistää kuudes tuotantokausi. Suosikkiohjelman panelisteina...
Eduskuntavaaleihin on aikaa enää alle kolme kuukautta. Vaalikevät 2019 näkyy ja kuuluu MTV3-kanavalla kaikissa kanavissa laajempana...
Kuva: Jouluradio Marraskuun alusta loppiaiseen soinut Jouluradio tavoitti jälleen ennätysmäärän kuulijoita. Kanava keräsi radiovastaanottimien äärelle joulukuun aikana...
Vuoden 2018 katsotuin ohjelma oli TV1:n Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto 2018, joka keräsi keskimäärin 2 462 000 katsojaa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin...
Parhaan viihdeohjelman Kultaisella Venlalla jo kolmesti palkittu Sohvaperunat jatkuu uusin jaksoin Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa perjantaina...
SuomiLOVEn viides tuotantokausi tuo rakkautta, iloa ja riemua kotisohville Yle TV1:ssä lauantai-iltaisin klo 21.15. Uudet jaksot esittelevät...
Vappu Pimiän ja Marja Hintikan energinen, suora talkshow Vappu ja Marja Live starttaa AVAlla keskiviikkona 6.2. klo...
Kevättalvi on tulvillaan rakkautta ja suuria tunteita, kun kulttisarja Unelmahäät jatkuu uusin jaksoin. Romanttisten tositarinoiden nälkäisille on...
Kunnollinen kotiruoka kunniaan! Kaappaus keittiössä palaa MTV3-kanavalle 5. tuotantokauden jaksoin ma 4.2. klo 20 Yksipuolista, mautonta, epäterveellistä...