Viipuri 360 on kokoelma tarinoita kaupungista, jonka nykyisyyden Suomi unohti.

Moni suomalainen ei tunne venäläisten Viipuria. Viipurin suomalainen historia tietysti tunnetaan, mutta maailmansodan jälkeinen todellisuus on tuttu vain rajantakaisilta kotiseutumatkoilta, joissa syötiin retkieväitä Vuoksen rannalla ja mentiin katsomaan vanhaa talonpaikkaa tai kaivoa. Muistojen Monrepos ja lounas Pyöreässä tornissa on monen Viipurin kävijän ainut kosketus kaupunkiin.

Muutaman kymmenen kilometrin päästä Suomen rajasta alkaa aivan uusi maailma, Karjalan kannas ja sen helmi, 1400-luvulta asti pystyssä pysynyt Viipurin kaupunki. Jo 1200-luvun lopulla Viipurin tiedetään olleen vilkas kauppapaikka. Siellä eri kerrokset elävät kaikessa rauhassa ajan hammasta vastustaen ja tavallinen viipurilainen kaiken tämän keskellä kuin vaivihkaa, omaa tarinaansa rakentaen. ”Imperiumissa on hyvä asua laidoilla, lähellä merta”, sanoo useampikin viipurilainen.

Viipurin historia on osa Suomen katkeraa menetysten historiaa, kadotettuja muistoja, kadonneita ihmisiä,  maailmansodan kärsimystä. Mutta miten elää nyky-Viipuri ja nykyviipurilainen? Millaista on rajakaupungin arki? Nykyään Viipurin kaduilla ei kerjätä, ei ole katulapsia, eikä prostituutiota, vaikka suomalaisten mielessä nämä kuvat istuvat tiukassa.

”On olemassa erityinen viipurilainen sielu, koska Viipuri on hyvin merkillinen, ei yhtään samanlainen kuin muut venäläiset kaupungit”, kuvailee Natalia Koveshnikova, yksi Viipuri 360 -dokumentin päähenkilöistä. Natalia on tyypillinen viipurilainen, monen kulttuurin sekoitus, täynnä mielipiteitä ja onnettoman rakastunut Viipuriin, sen vihreyteen, rajan läheisyyteen, vanhoihin kortteleihin. Dokumentti etenee episodimaisesti viipurilaisen arjessa ja juhlassa.

“Venäläisillä ja Venäjällä on erityinen paikka minun mielessäni ja puhun aina ja kaikkialla Venäjän moniulotteisuudesta, yrittäen ymmärtää ja oppia lisää”, sanoo Viipuri 360 -dokumentin ohjaaja Maria Seppälä. “Viipurissa minua kiehtovat eri kerrostumat ja tavallisten viipurilaisten arki, kaupungin jossa kaikki ovat muualta tulleita, kaikki omalla tavallaan muukalaisia”, sanoo Seppälä. Hänen omatkin juurensa ulottuvat miltei Viipuriin saakka: Seppälän isoisä, ukko, kuten Antti Hinkkasta aina kutsuttiin, karkasi 16-vuotiaana Karjalasta, Simpeleeltä, Viipuriin. Antilla ei ollut yhtään rahaa ja housunpolvet puhki hän kulki nälkäisenä Viipurin katuja pyytäen kolikkoa sieltä, toista täältä. Myöhemmin hän avioitui Alma Revon kanssa, Alma oli samasta pitäjästä, ja kihlajaiskuva otettiin Viipurissa, sen ajan itä-Suomen tärkeimmässä kaupungissa.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Maria Seppälä
Kuvaaja: Antti Lempiäinen
Tuottaja: Pertti Ylikojola
Tuotanto: Yle Kulttuuri 2017

Viipuri 360 Yle Teemalla 3.1.2017 kello 21.
Viipuri 360 -dokumenttia täydentävät Yle Teemalla:

Klo 20
Mie maksan! Lallukan perintö
Lallukan talo, Viipurin kirjasto ja Lallukan taiteilijakoti syntyivät Juho ja Maria Lallukan perintönä. Karjalaiset Lallukat olivat itsenäistyvän Suomen merkittäviä kauppiaita ja taidemesenaatteja.
Ohjaus: Lisa Hovinheimo.

Klo 22.15 alkaen
Vanha Viipurimme (1940)
Kovaosaisen Karjalan ilon ja surun kaupunki. Ohjelmassa esitellään 1930-luvulla kuvattua Viipuria. Neuvostoliitolle menetettyä Karjalaa muisteltiin lukuisissa välirauhan ajan lyhytelokuvissa.

Dokumenttiprojektin historiankirja: Wiipurini (1992)
“Kuinka minä kokisin syntymäkaupunkini puolen vuosisadan jälkeen? Mitä muistoja Wiipuri minussa herättäisi? Mitä 8-vuotiaana kaupungin jättänyt voisi muistaa?” Ohjaus: Eeli Aalto

Hetket jotka jäivät (2006)
Arkkitehtipariskunta Ragnar ja Martta Ypyä, eli Y ja Mirri, aloittivat Viipurissa 1938 uuden harrastuksen, kaitafilmaamisen. Pia Andellin elokuva vuodelta 2006 kertoo parin tarinan Y:n ja Mirrin taltioimin kuvin.
Ohjaus: Pia Andell