Kotimainen vakoilutrilleri Ratamo nähdään 6.1.2019 alkaen MTV3-kanavalla. Suojelupoliisin, KRP:n ja kansainvälisten jännitteiden maailmassa navigoiva jännäri liimaa katsojat...
MTV3
Viikon uutisotsikoihin pureutuva viihteellinen paneelishow Uutisvuoto tekee odotetun paluun televisioon lauantaina 5. tammikuuta. Peter Nymanin luotsaamaa Uutisvuotoa...
Lastenklinikoiden Kummien tunnelmallisen JouluMielelle-konsertti esitetään MTV3-kanavalla ja mtv:ssä sunnuntaina 16. joulukuuta klo 20 alkaen. Lukuisten tähtien ja...
Suomen suosituimman viihdeohjelman paikkaa tasaisesti koko syksyn hallussaan pitänyt Tanssii Tähtien Kanssa huipentui eilisiltana jännittävään finaaliin, jossa...
Makumuistoja palaa MTV3-kanavalle etsimään suomalaisten rakkaimpia ruokamuistoja kautta aikojen. Jenni Kokanderin ja Kari Lumikeron juontama ohjelma vie...
MTV uudistaa sisällönjakeluaan yhä kuluttajalähtöisemmäksi. Uudistunut suoratoistopalvelu mtv on entistä vahvempi digitaalinen palvelu lineaarisen ohjelmajakelun rinnalla. Kokonaisvaltaisen...
Suursuosikiksi kasvanut Ensitreffit alttarilla -ohjelma nähdään AVAlla myös ensi vuonna. Haku täysi-ikäisille avioon haluaville on nyt auki...
MTV3-kanavan kestosuosikit Putous ja Tanssii Tähtien Kanssa ovat syksyn katsotuimmat viihdeohjelmat. Putousta seurasi lauantaina huikeat 1,3 miljoonaa...
Tähtitanssijat ja Suomen upeimmat artistit yhdistävät voimansa syövän voittamiseksi suorassa Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä. Kaksituntinen...
Lottoarvontaa jännitetään uusien juontajien johdolla 6.10. alkaen Jasmin Hamidin siirtyessä äitiyslomalle. Lottoarvonnan suora lähetys tulee tuttuun tapaan...